Pyrhönen nappasi MM-avauksesta viidenneksi parhaimmat MM-pisteet
Pyrhönen nappasi MM-avauksesta viidenneksi parhaimmat MM-pisteet
Kullas ajoi eräsijat 16 ja 11. Yhteistuloksissa hän oli 13.
Aika-ajoissa Rouhiaisen suoritus MX3-luokassa ei ollut niin hyvä kuin harjoituksissa, ja hän karsiutui maanantain osakilpailusta.
Maanantaina Hollannin Valkenswaardissa käynnistynyt motocrossin MX3-luokan MM-sarja ei alkanut Marko Kovalaisen osalta suotuisissa merkeissä. Hyvinkääläinen Yamaha-kuljettaja saavutti ensimmäisestä erästä neljä MM-pistettä 17. sijallaan. Toinen erä päättyi sadekelillä rajuun kaatumiseen.
Motocrossin Hollannin mestaruussarja jatkui Heerden vaativalla hiekkaradalla
Kullas oli ykkönen Frankenbachissa järjestetyn Saksan kauden avaavan kilpailun kummassakin kilpaerässä
Hyvinkään Antti Pyrhönen ajoi Hollannin Hallessa ajetusssa kauden toisessa motocrossin MX1-luokan Hollannin mestaruussarjan osakilpailussa yhteistuloksissa yhdeksänneksi
Antti Pyrhönen avasi uuden motocrosskauden kelpotuloksella Hollannin Ossissa ajetussa Hollannin mestaruussarjan osakilpailussa. Pyrhönen ajoi nimimiehiä vilisevässä seurassa MX1-luokassa molemmissa erissä kymmenenneksi. Syystäkin hyvinkääläinen oli kauden avaukseensa tyytyväinen.
Kaksi kautta italialaisessa Yamaha-Gariboldi-tiimissä motocrossin MM-sarjaa ajanut Harri Kullas vaihtaa ensi kaudeksi tiimiä
Antti Pyrhönen on tehnyt väkevän paluun motocrossin huipulle.
Viime syksynä Suomeen ja Lahden avaran Suurhallin katon alle palannut
kansainvälinen supercross on vauhdikkaassa nosteessa.
Suomalaisen motocrossin ykkösnimi, Harri Kullas, mursi kätensä lauantaina supecrossin SM-sarjan osakilpailussa
Pyrhönen ajoi motocrossin MX3-luokan kauden viidennessä MM-osakilpailussa eräsijat kahdeksan ja neljä
Harri Kullas oli tyytyväinen ajettuaan yhdeksänneksi motocrossin MX2-luokan MM-sarjan viidennessä osakilpailussa Ranskan St Jean D’Angelyssa sunnuntaina
Kullas ajoi Indaiatubassa käydyssä kauden neljännessä osakilpailussa yhteistulosten kymmenenneksi oltuaan ensimmäisessä erässä 11:s ja toisessa yhdeksäs
Hallitseva supercrossin Suomen mestari Harri Kullas aloitti uuden kauden vakuuttavasti Hyvinkäällä lauantaina. MM-sarjassa ammatikseen kilpaileva Vantaan Moottorikerhon edustaja voitti alkueränsä sekä varsinaisen finaalin. Toiseksi ajanut Hyvinkään Moottorikerhon Antti Pyrhönen jäi noin 16 minuutin finaalissa 30 sekuntia. Kolmas oli niin ikään Hyvinkäätä edustava Atte Jousi.
Harri Kullas, 19, paransi sarjasijoitustaan, kun motocrossin MM-sarjan MX2-luokan toinen osakilpailu ajettiin maanantaina Hollannissa.
Antti Pyrhönen alkaa pikkuhiljaa saamaan juonesta kiinni motocrossin MX3-luokan MM-sarjassa
Italialaisessa Gariboldi-Yamaha-tiimissä ammatikseen ajava Harri Kullas, 19, voitti viikko sitten Hollannin mestaruussarjan MX2-luokan avausosakilpailun ja ajoi nyt sunnuntaina toisessa osakilpailussa neljänneksi. Kullas on hyvässä vauhdissa, kun MM-sarjan alkuun on aikaa alle kuukausi.
Antti Pyrhösen Euroopan puolen avaus tuotti kokonaistulosten yhdeksännen sijan motocrossin Hollannin mestaruussarjan MX1-luokan osakilpailussa Gemertissä