/ @ Moottoriurheilu

pyrhonen_2011

Antti Pyrhönen alkaa pikkuhiljaa saamaan juonesta kiinni motocrossin MX3-luokan MM-sarjassa. Paluun vuoden tauon jälkeen tehnyt Pyrhönen taisteli Bulgarian Troyan kivikovalla ja erittäin nopealla radalla hyvin kärkitaistelussa mukana.

Pyrhönen otti molemmissa erissä erinomaiset startit ja oli heti hyvissä asemissa.
– Ensimmäisessä erässä olin startissa kärjessä rinnakkain ranskan Milko Potisekin kansa, mutta Potisek onnistui painamaan minut hieman ulos ja putosin heti muutaman sijan. Erän lopussa alkoivat kädet puutua pahasti ja putosin lopulta kuudenneksi, kertaa Pyrhönen ensimmäisen erän tapahtumia.

Ensimmäisen erän voittoon ajoi Potisek, Tsekki Martin Michekin ollessa toinen ja Sveitsin Julien Bill oli kolmas. Marko Kovalainen oli erän kahdestoista ja Riku Rouhiainen oli sijalla 16.
– Toisessa erässä otin jälleen hyvän startin ja taistelin jälleen Potisekin kanssa kärkipaikasta. Vartin ajon jälkeen Potisek teki pienen virheen ja käytin heti tilaisuuden hyväkseni ja menin kärkeen. Johdin erää muutaman kierroksen, kunnes tein itse pahan virheen ja takanani vaaninut tiukka ryhmä pääsi livahtamaan ohi, sanoo erässä viidenneksi ajanut Pyrhönen, joka oli kuitenkin tyytyväinen toiseen erään.
– Toinen erä oli minulta jo kunnon motocrossia. Rata ei missään nimessä ole suosikkejani, mutta nyt pystyin taistelemaan jopa erävoitosta. Pieni ripaus itseluottamusta vielä puutui, mutta erän tapahtumat antoivat sitä aimo annoksen lisää.
– Vuoden tauon jälkeen ei paluu ole ollut helppo, mutta tämä kisa antoi aimo annoksen uskoa menestykseen, eikä peli ole suinkaan vielä pelattu, uskoo vuoden 2009 MM-pronssimies Pyrhönen.

Toisen erän kärkikolmikko oli tismalleen sama kuin ensimmäisessäkin erässä; Potisek, Michek, Bill.
Erän neljänneksi ajoi Venäjän Dimitry Parshin ja viidenneksi Pyrhönen.
Kovalainen oli nyt kymmenes ja Rouhiainen kolmastoista.

MM-pisteissä johdossa on Potisek 68 pisteellään. Pyrhösellä on koossa pisteitä 46 ja hän on kuudentena, tasapisteissä viidentenä olevan Italian Marco Maddiin kanssa. Seuraava MM-osakilpailu ajetaan Vantaalla 12.kesäkuuta.

Pyrhönen, Kovalainen ja Rouhiainen starttasivat Bulgariasta kohti Suomea, sillä kolmikko osallistuu kauden ensimmäiseen supercrossin SM-osakilpailuun, joka ajetaan 7. toukokuuta Hyvinkäällä.

Aiheeseen liittyen

  1. Antti Pyrhönen viides Slovakiassa Starttipuomi kellisti hyvinkääläisen 27.6.2011
  2. Antti Pyrhönen puristi kuudenneksi Bulgariassa 15.5.2012
  3. Antti Pyrhönen nousi MM-pisteissä toiseksi 18.4.2012
  4. Antti Pyrhönen Hollannin MM-avauksen viides 10.4.2012
  5. Kullas kuudes Bulgarian MM-osakilpailussa 23.4.2012