
ACS 2013 on avannut ovensa, muistathan lisätä moottoripyöräkuvasi Motot.net galleriaan ja autokuvasi Moottorit.net galleriaan!
ACS 2013 on avannut ovensa, muistathan lisätä moottoripyöräkuvasi Motot.net galleriaan ja autokuvasi Moottorit.net galleriaan!
Juha Salminen sijoittui luokassaan molempina päivinä toiseksi San Juanissa ajetussa enduron MM-sarjan Argentiinan osakilpailussa.
78. Päijänneajo oli lähes alkutahdeista alkaen 24-vuotiaan Roni Nikanderin ja Miko Mellinin, 23, kaksintaistelua.
Enduron MM-sarjan viikko sitten Chilessä toisella ja viidennellä sijalla käynnistänyt Juha Salminen palasi pikaisesti podiumille Argentiinan kisan avauspäivänä.
Päijänteen ympäriajo palautettiin tänä vuonna alkuperäiseen formaattiin ja ajetaan kahden päivän pituisena 23. – 24.3. Kilpailijat starttaavat matkaan lauantaiaamuna Vierumäeltä.
Huolimatta voimakkaasta tienkäyttäjien vastustuksesta (40 miljoonaa motorisoitujen kaksipyöräisten kuljettajaa), Euroopan parlamentin liikennevaliokunnan esittelijät kieltäytyivät tapaamasta motoristien edustajia, jotka haluavat kyseenalaistaa päätöksentekoprosessin demokraattisen riippumattomuuden.
Opetusluvalla mopokortin hankkineet näyttivät omaksuneen turvallisen mopoilun perusteet autokoulussa kortin hankkineita paremmin.
Motocrossin MM-sarjassa ammatikseen ajava Harri Kullas otti sunnuntaina osaa Hollannin mestaruussarjan avaukseen Hallessa. Vaikkei tulos tyydyttänytkään helsinkiläistä, koki hän hyötyneensä valmistautuessaan MM-sarjan seuraavaan osakilpailuun, joka ajetaan hiekkaradalla Hollannin Valkenswaardissa. Kullas ajoi sunnuntaina MX2-luokassa eräsijat kahdeksan ja 12, joilla hän oli yhteistuloksissa yhdeksäs. Osakilpailun voitti MM-sarjan kärkinimi, isäntämaan Jeffrey Herlings.
Marko Tarkkalan avausviikonloppu enduron MM-sarjan avausosakilpailussa Chilessa päättyi molempina kilpailupäivinä sijaan kymmenen.
Voitosta vielä sunnuntaiaamuna ajaneen Juha Salmisen mahdollisuudet murenivat harmittavalla tavalla enduron MM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa sunnuntaina Chilen Talcassa.
Konneveden Moottorikerhon Kari Vehniäinen saavutti jo 17. jääradan Suomen mestaruutensa, kun kauden päätösosakilpailu ajettiin lauantaina Saarijärvellä.
Vuoden 2013 Red Bull X-Fighters World Tour -kiertue starttaa täydellä ryminällä 8. maaliskuuta Mexico Cityssä käytävän avausosakilpailun myötä.
Superautojen, driftaavien ralliohjusten, F1-tykkien sekä lentonäytösten lisäksi paikalla nähdään myös huimia moottoripyöriä ja henkeäsalpaavia freestyle-hyppyjä sekä stunt-temppuja.
Konnevedellä sunnuntaina kisattu kauden viides jääradan SM-osakilpailu oli kovaa taistelua alusta loppuun, kun useamman luokan mestaruus oli katkolla.
Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien MM-avaus ajettiin lauantai-iltana keinovalaistuksessa Qatarin Losailissa.