/ @ Moottoriurheilu

Harri_Kullas_2_2012

Harri Kullas paransi menoaan roimasti motocrossin MX2-luokan MM-kauden toisessa osakilpailussa sunnuntaina Bulgarian Sevlievossa. Kaksi viikkoa aiemmin Kullas oli Hollannissa yhteistulosten 13:s, mutta Bulgariassa helsinkiläinen ajoi hienosti kuudenneksi. Varsinkin ensimmäisen erän viides sija oli erinomainen suoritus.

Toisessa erässä Kullas ajoi yhdeksänneksi, mikä sekin oli paremmin kuin kumpikaan erätulos Hollannissa.

– Päiväni meni todella hyvin, ja olen erittäin tyytyväinen. Minulla on ollut ongelmia fysiikkani kanssa tänä keväänä, mutta tänään pystyin taistelemaan hyvistä sijoista ja jaksoin ajaa kummatkin erät erinomaisesti, Kullas riemuitsi.

– Ensimmäisessä startissa olin toinen ja pystyin puristamaan heti erän alussa hyvää vauhtia. Vaikken pystynytkään vastaamaan kärkikolmikon vauhtiin, oli menoni hyvää. Tipuin vielä yhden sijan, mutta sen jälkeen pidin paikkani varmasti.

– Toisen erän alku oli vaikeampi ja olin välillä vasta sijalla 13. Ensimmäiset kierrokset eivät olleetkaan ajollisesti hyviä, minkä lisäksi minulla ilmeni ongelmia etujarruni kanssa. Noin erän puolivälissä jarru alkoi kuitenkin toimia, minkä jälkeen sain myös ”kerättyä” itseni.

MX2-luokan voittoon ajoi britti Tommy Searle, joka on MM-pisteissä toisena. Kakkoseksi ajoi MM-sarjaa edelleen johtava, hollantilainen Jeffrey Herlings.

Kullas nousi yhteistuloksen kuudennen sijansa turvin MM-sarjassa yhdeksänneksi.

MX1-luokassa Ranskan Gautier Paulin juhli ykköstilaa. Italian Antonio Cairoli oli kolmas, millä hän piti kiinni sarjakärjen paikastaan.

Suomen Santtu Tiainen ei onnistunut vieläkään avaamaan pistetiliään ajettuaan eräsijat 25 ja 23. Tiaisen australialainen tiimitoveri Dean Ferris sen sijaan kirjasi kauden avauksessaan MM-pisteitä kummastakin erästä.

MM-sarjat jatkuvat jo viikon kuluttua Italian Fermossa.

Aiheeseen liittyen

  1. Kullas seitsemäs Hollannin MM-osakilpailussa 25.4.2011
  2. Antti Pyrhönen Bulgarian MM-kisan kuudes 25.4.2011
  3. Kullas koki kovia Meksikon MM-osakilpailussa 15.5.2012
  4. Kullas voittoon Hollannissa 13.3.2011
  5. Kullas neljäs Hollannin sarjassa 22.3.2011