/ @ Moottoriurheilu

Harri_Kullas_2011

Harri Kullas, 19, paransi sarjasijoitustaan, kun motocrossin MM-sarjan MX2-luokan toinen osakilpailu ajettiin maanantaina Hollannissa. Kullas oli Bulgarian avauksessa 12:s, mutta Valkenswaardin hiekkaradalla helsinkiläinen ajoi seitsemänneksi. Italialaista Yamaha-Gariboldi-tiimiä edustava Kullas nousi MM-pisteissä yhdeksänneksi ajettuaan kummassakin erässä seitsemänneksi.

– Olen tyytyväinen kokonaistulokseen, koska erät kulkivat puhtaasti ja paremmin kuin Bulgariassa. Varsinkin toisen erän alku oli erinomainen, kun ajoin puolitoista kierrosta toisena. Sitten porukkaa alkoi kyllä tulla ohitseni, mutta pystyin pitämään seitsemännen sijan, mikä oli hyvä asia, Kullas kertoi.

Hollantilainen Jeffrey Herlings oli aivan ylivoimainen voittamalla kummatkin erät. Avauslähdössä hän saapui ruutulipulle lähes 40 sekuntia ennen toiseksi ajanutta ja Bulgarian kummatkin erät voittanutta saksalaista Ken Roczenia. Toisen erän Herlings voitti reilulla kymmenellä sekunnilla, vaikka mukaan mahtui yksi kaatuminenkin.

– Herlings oli aivan mieletön tänään. Hän kaatui toisen erän ensimmäisellä kierroksella edeltäni, mutta nousi silti voittoon. Ihmeellinen kaveri, pakko myöntää, Kullas jakoi kunniaa kanssakilpailijalleen.

Ice One Racing -tiimin Ludde Söderberg nappasi kauden ensimmäiset MM-pisteensä ajamalla sijat 19 ja 16. MX1-luokassa ensiesiintymisen tehnyt saman tiimin Santtu Tiainen ajoi toisessa erässä yhden MM-pisteen.

Roczen jatkaa MX2-luokan MM-sarjan kärjessä ennen toiseksi noussutta Herlingsiä. Iso-Britannian Tommy Searle on kolmantena. Kullas nousi 12:lta sijalta yhdeksänneksi. Söderbergin seitsemän pistettä tuovat sarjassa sijan 22.

MX1-luokan päivän voittaja oli hallitseva maailmanmestari, italialainen Antonio Cairoli. Ranskan Steven Frossard johtaa edelleen sarjaa ennen Saksan Max Naglia. Belgian Clement Desalle on kolmantena ennen Cairolia.

Kullas ajaa seuraavan kilpailunsa ensi sunnuntaina Hollannin mestaruussarjassa. Toukokuun seitsemäs päivä Kullas nähdään Suomessa, kun vuorossa on supercrossin SM-sarjan avaus Hyvinkäällä. MM-sarjat jatkuvat viikko Hyvinkään kilpailun jälkeen Yhdysvalloissa.

Aiheeseen liittyen

  1. Kullas neljäs Hollannin sarjassa 22.3.2011
  2. Kullas kuudes Bulgarian MM-osakilpailussa 23.4.2012
  3. Kullas koki kovia Meksikon MM-osakilpailussa 15.5.2012
  4. Kullas voittoon Hollannissa 13.3.2011
  5. Kullas harjoitteli Hollannin mestaruussarjassa MM-sarjaa varten 18.3.2013