/ @ Moottoriurheilu

Harri_Kullas_2_2011

Hallitseva supercrossin Suomen mestari Harri Kullas aloitti uuden kauden vakuuttavasti Hyvinkäällä lauantaina. MM-sarjassa ammatikseen kilpaileva Vantaan Moottorikerhon edustaja voitti alkueränsä sekä varsinaisen finaalin. Toiseksi ajanut Hyvinkään Moottorikerhon Antti Pyrhönen jäi noin 16 minuutin finaalissa 30 sekuntia. Kolmas oli niin ikään Hyvinkäätä edustava Atte Jousi.

– Minulla oli kytkinongelmia aika-ajossa, missä en pystynyt ajamaan parhaani mukaan ja olinkin hyvin ajaneen Niko Koskelan jälkeen toinen, Kullas kertasi.

– Alkuerässä pyöräni oli kunnossa, ja olin nopein heti startissa sekä voitin erän. Finaalin startissa jäin Pyrhösen taakse, mutta onnistuin ohittamaan hänet heti avauskierroksella. Sen jälkeen homma oli varsin selvä ja ajoin voittoon.

– Täytyy kuitenkin nostaa hattua Pyrhöselle, sillä hän oli sivussa loukkaantumisen takia koko viime kauden, mutta ajoi tänään hienosti. Hän on paljon minua vanhempi sekä kokeneempi, ja auttanut minua nousemaan urallani ylöspäin.

Viisiosaisen sarjan toinen osakilpailu ajetaan 23. heinäkuuta Turussa. Kullaksen kausi jatkuu ensi viikonloppuna Yhdysvaltojen Glen Helenissä, missä ajetaan MM-sarjan kolmas osakilpailu. Kullas on MX2-luokan pisteissä yhdeksäntenä.

Hyvinkäällä käynnistettiin myös junioreiden eli MXJ-luokan Suomen Cup -sarja. Siinä voittoon ajoi Kuopion Moottorikerhon Jaro Pääkkönen.

Tulokset

Moottoripyöräily: Supercross, SM-sarja, 1/5-osakilpailu, Hyvinkää, Suomi, la 7.5.2011.

Supercross, finaali:
1. Harri Kullas, Yamaha, VMK, 16:11.869
2. Antti Pyrhönen, Honda, HyMK, +27.860
3. Atte Jousi, Yamaha, HyMK, +31.349
4. Niko Koskela, KTM, OriMK, +35.357
5. Ludde Söderberg, Kawasaki, HMK, +54.543

Supercross, SM-pistetilanne:
1. Harri Kullas, 25
2. Antti Pyrhönen, 22
3. Atte Jousi, 20
4. Niko Koskela, 18
5. Ludde Söderberg, 16

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=651346

Aiheeseen liittyen

  1. Kullas 13:s motocrossin MM-kauden avauksessa 10.4.2012
  2. Harri Kullas brittien haastavalla radalla kokonaistulosten 12:s 25.8.2013
  3. Kullas neljäs Hollannin sarjassa 22.3.2011
  4. Kullas säilytti MM-sarjan kahdeksannen tilan 6.6.2011
  5. Kullas jatkoi tasaista MM-kauttaan 25.5.2011