/ @ Moottoriurheilu

Harri_Kullas_2011

Harri Kullas piti kahdeksannen paikkansa MM-pisteissä, kun motocrossin MX2-luokan MM-sarja jatkui Suomen aikaa myöhään sunnuntaina Brasiliassa. Kullas ajoi Indaiatubassa käydyssä kauden neljännessä osakilpailussa yhteistulosten kymmenenneksi oltuaan ensimmäisessä erässä 11:s ja toisessa yhdeksäs.

– Olin ensimmäisen erän startissa 11:s, ja sillä sijalla pysyin koko erän. En vain jostain syystä pystynyt iskemään edelläni ajaneista ranskalaisista Jordi Tixierista ja Christophe Charlierista ohi. Näin heidät koko ajan edelläni, mutten vain päässyt ohi, Kullas kertoi.

– Toisen erän starttini oli hyvä, kun olin alussa neljäntenä. Tipuin viidenneksi, mutta kaaduin ensimmäisen kierroksen lopussa. sTipuin 16:ksi, mistä nousin ruutulipulle yhdeksänneksi.

MX2-luokan voitti MM-pisteissä toisena oleva hollantilainen Jeffrey Herlings. Toiseksi sijoittui MM-sarjaa johtava saksalainen Ken Roczen ja kolmanneksi ranskalainen Gautier Paulin.

Suomen Ludde Söderberg ajoi yhteistuloksissa 20:ksi.

MX1-luokan voitti italialainen David Philippaerts. Saman maan Antonio Cairoli oli toinen ennen MM-sarjaa johtavaa belgialaista Clement Desallea.

Santtu Tiainen jäi MX1-luokassa ilman pisteitä.

Aiheeseen liittyen

  1. Kullas voittoon Hollannissa 13.3.2011
  2. Kullas säilytti MM-sarjan kahdeksannen tilan 6.6.2011
  3. Kullas kuudes Bulgarian MM-osakilpailussa 23.4.2012
  4. Kullas neljäs Hollannin sarjassa 22.3.2011
  5. Kullas säilytti MM-sarjan yhdeksännen paikkansa 30.4.2012