Rata valmistui aikataulussa perjantaina ja avajaisia päästiin viettämään LA 8.6. Paikalle oli kerääntynyt runsaasti kiinnostuneita crossareita ympäri pohjanmaata kokeilemaan uutta rataa.
Rata valmistui aikataulussa perjantaina ja avajaisia päästiin viettämään LA 8.6. Paikalle oli kerääntynyt runsaasti kiinnostuneita crossareita ympäri pohjanmaata kokeilemaan uutta rataa.
Hollannin Jeffrey Herlings jatkoi yksinajelua Aguedassa karaten muilta heti lähdössä ja vei molemmissa MX2 MM-erissä voiton reilulla minuutilla. Suomen Harri Kullas ajoi eräsijat 11 ja 14 ja paransi asemiaan MM-pistetaulukossa.
Motocrossin SM-kausi käynnistyy viikonloppuna Hyvinkään Vauhtipuistossa todellisella superavauksella, kun viikonlopun aikana ajetaan niin MX1- kuin MX2-luokankin SM-osakilpailut.
Hollannin Jeffrey Herlings otti odotetusti nimiinsä MX2-luokan molemmat erävoitot Bulgariassa.
Hollantilainen Jeffrey Herlings otti motocrossin MM-sarjan neljännessä osakilpailussa Italiassa erävoitot numero seitsemän ja kahdeksan. Helsinkiläinen Harri Kullas puolestaan osoitti, että on alkukauden ongelmien jälkeen palaamassa omalle tasolleen kympin sakkiin. Kullas oli lauantain karsintakilpailussa kuudestoista, ajoi kilpailuaamun harjoituksissa yhdeksänneksi nopeimman ajan ja oli ensimmäisen erän 11:s.
Motocrossin MM-sarjassa ammatikseen ajava Harri Kullas otti sunnuntaina osaa Hollannin mestaruussarjan avaukseen Hallessa. Vaikkei tulos tyydyttänytkään helsinkiläistä, koki hän hyötyneensä valmistautuessaan MM-sarjan seuraavaan osakilpailuun, joka ajetaan hiekkaradalla Hollannin Valkenswaardissa. Kullas ajoi sunnuntaina MX2-luokassa eräsijat kahdeksan ja 12, joilla hän oli yhteistuloksissa yhdeksäs. Osakilpailun voitti MM-sarjan kärkinimi, isäntämaan Jeffrey Herlings.
Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien MM-avaus ajettiin lauantai-iltana keinovalaistuksessa Qatarin Losailissa.
Harri Kullas varmisti motocrossin Italian mestaruussarjan MX2-luokan hopean kauden päätösosakilpailussa Arco di Trentossa sunnuntaina.
Salolainen 19-vuotias motocrosskuljettaja Eeli Takatalo on tällä kaudella suuntaamassa Yhdysvaltoihin
ajamaan AMA Lucas Oil Pro Motocross championship motocrossin ammattilaissarjaa.
Motocrosskuljettaja Harri Kullaksen, 20, ammattilaisura jatkuu myös ensi vuonna. Heinäkuussa polvensa Ruotsin MM-osakilpailussa loukannut Kullas palaa vuoden tauon jälkeen hänelle tuttuun italialaistiimiin. Kullas on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen italialaisen Gariboldi Honda -tiimin kanssa. Kullas edusti samaa tiimiä ammattilaisuransa kaksi ensimmäistä vuotta 2010-2011. Silloin tiimin kuljettajat ajoivat Yamahalla, mutta nykyään Hondalla. Kullas ajoi kyseisinä kausina MX2-luokan… Read more »
Pyrhösen lopettamispäätös kypsyi vajaa kuukausi sitten Englannin MX3-luokan MM-osakilpailussa sattuneen loukkaantumisen myötä.
Marko Kovalainen väläytti viikonlopun alussa vauhtiaan motocrossin MX3-luokan Englannin osakilpailussa, joka ajettiin Matterley Basinin radalla.
Antti Pyrhönen ajoi motocrossin MX3-luokan MM-osakilpailussa Slovakian Senkovicessä päivän yhteistulosten neljänneksi, oltuaan ensimmäisessä erässä viides ja toisessa neljäs.
Sunnuntain kilpailupäivä jäi helsinkiläiseltä kesken polvivamman takia
Lauantaina osa kuljettajista, mukaan lukien MX2-luokan Harri Kullas, näki ruumiin MM-radan läheisellä tiellä. Lisäksi suurin osa kuljettajista päätti jättää karsintaerät ajamatta liian kuivan ja vaarallisen pölyävän radan takia.
Heinolalainen Riku Rouhiainen ajoi lähes virheettömän viikonlopun. Olosuhteisiin nähden suoritus oli hyvä.
Ensimmäisessä erässä Pyrhönen oli kuudes ja toisessa heltisi viides sija. Päivän yhteistuloksissa hyvinkääläinen oli kuudenneksi ahnein pisteiden kerääjä.
Kullas ajoi ensimmäisessä erässä hienosti kuudenneksi, mutta toisen erän kolarointi ja kaatuminen toi 14:nnen sijan ja pudotti hänet harmittavasti päivän yhteistuloksissa 11:ksi.
Harri Kullas paransi menoaan roimasti motocrossin MX2-luokan MM-kauden toisessa osakilpailussa sunnuntaina Bulgarian Sevlievossa.
Pyrhönen ajoi Ranskassa eräsijat yhdeksän ja kahdeksan MX1-luokan kuljettajien ja sadekuurojen värittämässä kisassa.