/ @ Moottoriurheilu

harri_kullas_2013

Harri Kullas varmisti motocrossin Italian mestaruussarjan MX2-luokan hopean kauden päätösosakilpailussa Arco di Trentossa sunnuntaina. Kullas voitti kolmiosaisen sarjan avauksen kaksi viikkoa sitten, mutta edellisen osakilpailun raju kaatuminen ja sitä seurannut 14:s sija pudottivat helsinkiläisen sarjakakkoseksi. Sunnuntaina Kullas ajoi peukalovammasta huolimatta viidenneksi.

MX2-luokan mestariksi ajoi ranskalainen Christophe Charlier, joka sijoittui sunnuntaina toiseksi. Voittoon kiisi hallitseva maailmanmestari, hollantilainen Jeffrey Herlings, joka otti osaa ainoastaan Italian sarjan päätökseen. Osakilpailun kuudenneksi ja sarjan pronssille ajoi tanskalainen Stefan Kjer Olsen.

Kullakselle sarjahopea oli toinen mitali Italian mestaruussarjassa, sillä hän otti pronssia vuonna 2010.

– Olin kisan startissa noin seitsemäs, ja vasta erän puolivälin jälkeen ajoni alkoi kulkea paremmin. Pystyin nousemaan muutaman sijan, olin siis maalissa viides, Kullas kertasi.

MX1-luokassa voittoon sekä mestariksi ajoi italialainen Antonio Cairoli.

Kahden luokan parhaimmiston yhdistäneessä Elite-erässä Cairoli joutui keskeyttämään ja voittoon ajoikin Herlings. Cairoli oli kuitenkin Elite-luokankin mestari, kun loppupisteissä huomioitiin vain kahden osakilpailun tulokset.

Myös italialaista Gariboldi Honda -tiimiä edustava Kullas keskeytti Elite-erän, sillä viikko sitten loukkaantunut peukalo äityi ajon kannalta liian kipeäksi. Kullaksen näkökulmasta harmittavasti MM-sarja käynnistyy jo kahden viikon kuluttua Qatarissa.

– En tiedä, olisiko minun pitänyt levätä koko viikko eikä käydä ennen kisaa harjoittelemassa eikä ajaa tätä kisaa. Ajoharjoituksissa peukaloni ei tuntunut kipeältä, mutta yksin ajaessa ei ole samaa yritystä eikä puristusta kuin kisassa. Nyt peukalo todellakin kipeytyi liikaa, Kullas harmitteli.

– Matkustan seuraavaksi Belgiaan ja pyrin saamaan mahdollisimman nopeasti ajan lääkärille. Täytyy saada selvyys, kannattaako peukaloa rasittaa vai antaa sen levätä. Eli tällä hetkellä en tiedä, miten valmistaudun MM-avaukseen. Joka tapauksessa minun pitäisi lentää Qatariin reilun viikon päästä keskiviikkona.

Aiheeseen liittyen

  1. Kullas harjoitteli Hollannin mestaruussarjassa MM-sarjaa varten 18.3.2013
  2. Kullakselle polvivamma Ruotsin MM-osakilpailussa 1.7.2012
  3. Kullakselle MM-kauden parhaat pisteet kotikilpailusta 13.7.2014
  4. Kullakselle uusi sopimus MM-sarjaan 19.11.2012
  5. Seistola jälleen toinen Italian MM-osakilpailussa 1.7.2012