Ratamoottoripyöräilykauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu Malesian Sepangin radalla kulki kaikkien jaksojen osalta Mika Kalliolta kauden parhaassa vauhdissa.
Ratamoottoripyöräilykauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu Malesian Sepangin radalla kulki kaikkien jaksojen osalta Mika Kalliolta kauden parhaassa vauhdissa.
Motot.netin historian ensimmäinen mobiiliversio on otettu käyttöön
Viime syksynä Suomeen ja Lahden avaran Suurhallin katon alle palannut
kansainvälinen supercross on vauhdikkaassa nosteessa.
Kawasaki on esitellyt tänään uutuuksia ensi kaudelle
MP Messujen yhteydessä nähdään ensi kertaa supercrossin kansainvälinen osakilpailu.
Uudistuksia on tapahtunut niin kaksi- kuin nelitahtimalleissakin.
Suomen joukkue ajoi moottoripyörien supermoton MM-maajoukkuekilpailussa pronssille sunnuntaina Espanjan Alcanizissa.
Enduron pienimmän luokan mestaruuden jo lauantaina Ranskan Mendessa nimiinsä vienyt Juha Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi
Juha Salminen varmisti lauantaina Ranskan Mendessä enduron E1-luokan maailmanmestaruuden, mutta tarvittiin sunnuntainen kauden päätösosakilpailu ratkaisemaan MM-hopean ja -pronssin kohtalot
Erikoismoottoripyörien näyttely Petrol Circus järjestetään nyt toista kertaa
Espanjan Aragonin GP-radalla ajetussa Moto2-luokan MM-osakilpailussa Mika Kallio ajoi pisteille neljännen kerran peräkkäin.
Pekka Päivärinta ja Adolf ovat voittaneet RR:n sivaunuluokan maailmamestaruuden lisäksi myös Saksan mestaruuden, Se ratkesi sunnuntaina Hockenheimissa, jossa ajettiin kauden viimeinen IDM-osakilpailu.
Pekka Päivärinta ja Adolf Hänni varmistivat sunnuntaina Saksan Oscherslebenissa RR:n sivuvaunuluokan maailmanmestaruuden
Suomalaisen motocrossin ykkösnimi, Harri Kullas, mursi kätensä lauantaina supecrossin SM-sarjan osakilpailussa
Motot.netin kuvagalleriasta on otettu käyttöön uusi versio. Päivityksellä tavoitellaan parempaa käyttökokemusta. Käy katsomassa ja anna palautetta!
Mistä johtuu, että vain reilun viiden miljoonan asukkaan Suomi dominoi MM-kenttiä niin ylivoimaisesti?
Tsekin Brnon radalla ajettiin kisaviikonlopun jälkeen MotoGP-luokan virallinen testipäivä
Mika Kallio onnistui nousemaan vahvasti tuloslistalla Tsekin Brnon radalla
Niklas Ajon kisa päättyi kaatumiseen Brnon radalla
Suomi voitti kultaa Kotkan-Haminan seudulla ajetussa kuuden päivän mittaisessa enduron MM-joukkuekilpailussa.