/ @ Moottoriurheilu

Niklas Ajo 2010

Niklas Ajon kisa päättyi kaatumiseen Brnon radalla Tshekissä ajetussa MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan kauden kymmenennessä MM-osakilpailussa.

Viidennestä lähtörivistä terävän startin ottanut ja yhdeksänneksi noussut Ajo kaatui avauskierroksen kolmannessa kaarteessa, kun Aprilian perä luisti alta.

– Noustuani maasta suuni ja silmäni olivat täynnä hiekkaa ja ratahenkilökunta talutti minut sivuun. Sain kaatuessa tällin rintaani ja ratasairaalassa oltiin sitä mieltä, että minun on parasta lähteä varmuuden vuoksi jatkotutkimuksiin Brnon sairaalaan, kertoi Ajo.

– Olen ok, valmis lähtemään sairaalasta kotiin ja ajamaan seuraavassa osakilpailussa kahden viikon kuluttua. Brnon sairaalassa tehdyt kuvaukset vahvistivat, ettei minulla ole luunmurtumia.

Ajon, 17, lähtökohdat kilpailuun olivat hyvät ja nopeus kohdallaan, sillä hän ajoi aamun warm up’issa niukasti alle aika-ajoaikansa.
– Lähtökiihdytys oli hyvä, mutta kun olin ohittanut shikaanissa Grotzkyjn (Simone) niin linja meni leveäksi ja silloin mentiin, Ajo kertasi.

Kilpailun voiton vei ranskalaisen Johan Zarcon kanssa kovan väännön käynyt saksalainen Sandro Cortese.

Järjestyksessä 109. GP-kisassaan uransa ensimmäisen ykkössijan napannut Cortese kukisti Zarcon 0,397 sekunnilla.

Paalupaikkamies ja MM-sarjaa johtava espanjalainen Nicolas Terol joutui keskeyttämään kilpailun jo sen puolivälin tuntumassa, kun hänen pyöränsä hyytyi radan varteen. Tämä tiesi samalla sitä, että Terolin MM-johto kaventui 12 pisteeseen Zarcoon nähden.

Seuraava MM-osakilpailu ajetaan elokuun viimeisenä viikonvaihteena Indianapolisin radalla USA:ssa.

Aiheeseen liittyen

  1. Niklas Ajon kisa päättyi kaatumiseen Brnossa 25.8.2013
  2. Ajon hyvä nousu päättyi Jerezin hiekalle 30.4.2012
  3. Niklas Ajon taistelu palkittiin MM-pisteillä Silverstonessa 17.6.2012
  4. Ajon vahva nousu päättyi kaatumiseen Le Mansissa 15.5.2011
  5. Niklas Ajon podiumtaistelu karahti kiville Australiassa 28.10.2012