/ @ Moottoriurheilu

Suomi_sixi_mm_2011

Suomi voitti kultaa Kotkan-Haminan seudulla ajetussa kuuden päivän mittaisessa enduron MM-joukkuekilpailussa. Suomalaiset ajoivat varmoin ottein päätöspäivän loppucrossissa ja varmistivat näin sekä miesten MM-kultaa että naisten MM-hopeaa.

Suomen Trophy-joukkue oli kilpailun ennakkosuosikki, joka lunasti myös sille ladatut odotukset. Voitokkaan joukkueen muodostivat Eero Remes, Juha Salminen, Marko Tarkkala, Matti Seistola, Jari Mattila ja Valtteri Salonen.

Suomen miehet ajoivat tasaisen varmasti koko viikon, johtaen kilpailua sen ensimetreiltä saakka. Suomi voitti maailmanmestaruuden yli puolen tunnin erolla toiseksi tulleeseen Espanjaan. Pronssille yltäneen USAn ero voittajaan oli lähes tunnin.

Suomalaisten – ja erityisesti Eero Remeksen – yksilösuoritukset olivat myös omaa luokkaansa. Remes voitti ylivoimaisesti kuuden päivän koetuksen päättävän loppucrossin, E1-luokan sekä koko yleiskilpailun. Myös valmistajien merkkimestaruus matkasi Remeksen myötä KTM:lle.

– Alussa menin sen minkä pääsin ja lopun sen mukaan mitä kädet kesti. Ihan hyvä päätös, Remes totesi Karhulan radalla maltillisesti, vaikka oli viimeisenäkin päivänä suorastaan pitelemätön.

E3-luokan voittajaksi kruunattiin Suomen Marko Tarkkala. Juha Salminen täydensi suomalaisrivejä sijoittumalla toiseksi E2-luokassa.

Myös Suomen naisten joukkue juhli MM-mitalia, sillä Marita Nyqvist, Hanna Mertsalmi ja Charlotte Ljunglin ajoivat MM-hopealle. Naisten mestaruuden vei Ranska yli tunnin erolla Suomeen ja pronssia Australia, joka jäi voittajasta yli kuusi tuntia. Nyqvist voitti myös naisten luokan yksilökilpailun.

Junior Trophy -mestaruus matkasi Ranskaan, hopea Ruotsiin ja pronssi Iso-Britanniaan. Suomen nuorten joukkue ei valitettavasti pärjännyt joukkuekilpailussa, sillä joukkueen Kimmo Hurri ja Roni Nikander joutuivat keskeyttämään jo kilpailun avauspäivänä. Antti Hellsten ja Lauri Pohjonen tekivät kuitenkin hyvät henkilökohtaiset suoritukset.

Suomen maajoukkueen valmennuspäällikkö Tomi Konttinen oli syystäkin tyytyväinen yksilöurheilijoiden yhteishenkeen. – Meidän tiimissä kaikki ajaa niin hyvin, että ei ole mitään väliä, kuka on ykkönen, kakkonen tai kolmonen – saati sitten vitonen tai kympin jengissä. Jos tämä olisi ollut henkilökohtainen MM-kilpailu, olisivat kaikki suomalaiset ajaneet varmasti tiukemmalla otteella, eivätkä he olisi tyytyneet ”omiin” sijoituksiinsa. Koko tiimi osoitti, että he voivat ajaa joukkueena, mikä on joukkuekisassa luonnollisesti tärkeintä. Nyt uskallan jo laulaa ”Poika saunoo”, Konttinen totesi virnuillen.

Järjestyksessään 86. ISDE ajettiin Suomessa nyt toista kertaa. Myös edellisellä kerralla 1996 Hämeenlinnassa Suomi juhli MM-kultaa, sillä suomalaiset voittivat tuolloin sekä miesten että nuorten joukkuemaailmanmestaruudet.

Aiheeseen liittyen

  1. Suomi kolmantena Six Days Endurossa ensimmäisen päivän jälkeen 24.9.2012
  2. Suomella epäonninen päätöspäivä Saksan Six Days Endurossa 30.9.2012
  3. Suomelle MM-pronssia supermoton maajoukkuekilpailusta 2.10.2011
  4. Suomalaiset vaikuttavassa kolmoisjohdossa kotimaan metsissä 9.8.2011
  5. Suomi putosi Six Days Endurossa neljänneksi 25.9.2012