Päijänteen ympäriajo palautettiin tänä vuonna alkuperäiseen formaattiin ja ajetaan kahden päivän pituisena 23. – 24.3. Kilpailijat starttaavat matkaan lauantaiaamuna Vierumäeltä.
Päijänteen ympäriajo palautettiin tänä vuonna alkuperäiseen formaattiin ja ajetaan kahden päivän pituisena 23. – 24.3. Kilpailijat starttaavat matkaan lauantaiaamuna Vierumäeltä.
Huolimatta voimakkaasta tienkäyttäjien vastustuksesta (40 miljoonaa motorisoitujen kaksipyöräisten kuljettajaa), Euroopan parlamentin liikennevaliokunnan esittelijät kieltäytyivät tapaamasta motoristien edustajia, jotka haluavat kyseenalaistaa päätöksentekoprosessin demokraattisen riippumattomuuden.
Opetusluvalla mopokortin hankkineet näyttivät omaksuneen turvallisen mopoilun perusteet autokoulussa kortin hankkineita paremmin.
Motocrossin MM-sarjassa ammatikseen ajava Harri Kullas otti sunnuntaina osaa Hollannin mestaruussarjan avaukseen Hallessa. Vaikkei tulos tyydyttänytkään helsinkiläistä, koki hän hyötyneensä valmistautuessaan MM-sarjan seuraavaan osakilpailuun, joka ajetaan hiekkaradalla Hollannin Valkenswaardissa. Kullas ajoi sunnuntaina MX2-luokassa eräsijat kahdeksan ja 12, joilla hän oli yhteistuloksissa yhdeksäs. Osakilpailun voitti MM-sarjan kärkinimi, isäntämaan Jeffrey Herlings.
Marko Tarkkalan avausviikonloppu enduron MM-sarjan avausosakilpailussa Chilessa päättyi molempina kilpailupäivinä sijaan kymmenen.
Voitosta vielä sunnuntaiaamuna ajaneen Juha Salmisen mahdollisuudet murenivat harmittavalla tavalla enduron MM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa sunnuntaina Chilen Talcassa.
Konneveden Moottorikerhon Kari Vehniäinen saavutti jo 17. jääradan Suomen mestaruutensa, kun kauden päätösosakilpailu ajettiin lauantaina Saarijärvellä.
Vuoden 2013 Red Bull X-Fighters World Tour -kiertue starttaa täydellä ryminällä 8. maaliskuuta Mexico Cityssä käytävän avausosakilpailun myötä.
Superautojen, driftaavien ralliohjusten, F1-tykkien sekä lentonäytösten lisäksi paikalla nähdään myös huimia moottoripyöriä ja henkeäsalpaavia freestyle-hyppyjä sekä stunt-temppuja.
Konnevedellä sunnuntaina kisattu kauden viides jääradan SM-osakilpailu oli kovaa taistelua alusta loppuun, kun useamman luokan mestaruus oli katkolla.
Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien MM-avaus ajettiin lauantai-iltana keinovalaistuksessa Qatarin Losailissa.
Tämän kauden jääspeedwayn Suomen mestaruus ratkaisiin Joensuussa, yli tuhatpäisen yleisön edessä.
Harri Kullas varmisti motocrossin Italian mestaruussarjan MX2-luokan hopean kauden päätösosakilpailussa Arco di Trentossa sunnuntaina.
Talvimopoilua vaikeuttavat polanteet, väyliä kaventavat tienvarsien lumivallit ja takapuskuria tunnustelevat muut tienkäyttäjät. Vaikka kesäkelien päätyttyä mopoilun ja mopoautoilun haastavuus kasvaa, ei ajoneuvoa tarvitse teljetä talvikaudeksi talliin.
MP-messut järjestettiin tänä vuonna kolmipäiväisenä tapahtumana 1. – 3.2. Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumassa vieraili 56 266 kävijää, joista 85 % oli tyytyväisiä tapahtuman tarjontaan.
Messujen ensimmäinen päivä on takana ja ensimmäiset kuvat on saatu Motot.netin galleriaan. Tähän juttuun on kerätty poimintoja ensimmäisistä ylläpidon messukuvista.
Lue listaus vuoden 2013 uutuusmalleista, jotka kannattaa bongata MP13-messuilta
Moottoripyörämessut pärähtävät käyntiin huomenna perjantaina ja Motot.netin galleria on valmiina vastaanottamaan sinun kuvasi näyttelystä. Messuilla on oma tapahtumasivu, jonka kautta on helppo luoda tapahtumalle albumi ja alkaa lisäämään kuvia. Kuten aiempina vuosina, on laajojen ja korkeatasoisten kuvakokoelmien ottajille tarjolla rajatonta kuvatilaa. Mikäli kuvatilasi loppuu kesken ja otoksesi ovat keskivertoa parempia, voit pyytää rajatonta kuvatilaa lähettämällä… Read more »
MP 13 -messuilla voi tutustua mm. Yamahan, Hondan, KTM:n, Harley-Davidsonin, BMW:n, Kawasakin, Suzukin, Triumphin, Piaggion, Husqvarnan, Aprilian, Ducatin ja Victoryn vuoden 2013 uusiin malleihin. MP-messuilla ovat esillä moottoripyörät, mopot, skootterit, maastoajoneuvot, mopoautot, kolmipyöräiset, ajovarusteet, varaosat, tarvikkeet ja rakentelu, moottoripyörämatkailu sekä muut alan tuotteet ja palvelut.
Bike Worldin uudella BW-COMBO-palvelupaketilla moottoripyöräilystä haaveileva asiakas voi ostaa uuden Honda-moottoripyörän sekä ajovarusteet ja ajaa A1-A2-A-korttien perustunnit yhtenä pakettina pienellä käsirahalla ja edullisella kuukausierällä.