Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto ajoi viikonvaihteessa voiton ja nelossijan IDM-sarjan Sachsenringin osakilpailussa Saksassa.
Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto ajoi viikonvaihteessa voiton ja nelossijan IDM-sarjan Sachsenringin osakilpailussa Saksassa.
Toisen polven ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli (16) kruunattiin avoimen Saksan sarjan merkkiluokan, Yamaha R6-Dunlop Cupin mestariksi. Imatralainen varmisti tittelin kohtalon jo viimeistä edellisessä osakilpailussa Saksan Sachsenringillä sunnuntaina.
Suomalais-sveitsiläinen kaksikko varmisti mestaruuden uusimisen kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Sachsenringin radalla Saksassa.
Heinolassa varmistui sunnuntaina lisää kauden 2012 enduron maailmanmestareita.
Heinolassa ajettavan MM-enduron ensimmäisen ajopäivän loputtua päästiin juhlimaan uutta maailmanmestaria.
Heinolan Komostenkylän motocrossradalle oli kokoontunut sankoin joukoin väkeä, kun Suomen MM-enduro käynnistyi perjantai-iltana yleisö-EK:lla. Katsojat pääsivät todistamaan maailman parhaiden endurokuljettajien keskinäistä taistoa.
Enduromoottoripyöräilyn Suomen MM-osakilpailu käynnistyy perjantai-iltana vauhdikkaalla yleisö-EK:lla. Kilpailijoiden keskuudessa vallitsi torstaina odottava tunnelma. Itse kilpailusta on tulossa erittäin mielenkiintoinen niin kilpailijoille, kuin myös yleisölle. Kilpailijat ovat tutustuneet reittiin parin viimeisen päivän ajan Heinolan ympäristössä. E3-luokan suomalaiskuljettaja Marko Tarkkala myhäili Komostenkylän motocrossradalle rakennettuun Xtremetestiin tutustumisen tuoksinassa tyytyväisenä.
Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio ajoi sunnuntaina Tshekin Brnossa komean uransa 175. MM-osakilpailun. Kisan alku sujui valkeakoskelaiselta vahvasti, mutta kisan loppuosalla hän joutui antamaan tekniikkamurheiden vuoksi neljä sijaa periksi ja ylitti maalilinjan yhdeksäntenä.
Hyvinkään Urheiluautoilijat ja Hyvinkään Konekerho järjestävät Supermoton SM-
kilpailut lauantaina 25.8.2012 Hyvinkään Vauhtipuiston Kartingradalla.
HMPK ry järjestää 25.8.2012 perinteisen mopojen kestävyysajon – Helsinki MopoGP:n – Tattarisuon karting-radalla. Kilpailu ajetaan endurancetyyppisenä 6 tunnin ajona, jossa kilpailuvälineinä ovat viritetyt mopot.
Niklas Ajo koki kovia Indianapolisin radalla USA:ssa ajetussa Moto3-luokan kauden kymmenennessä MM-osakilpailussa.
Yhdysvaltojen Indianapolisin radalla käynnistyi ratamoottoripyöräilykauden syyskausi.
Mauno Hermunen teki täysosumatyötä Sveitsin Lignieresissa ajetussa supermoton kauden toiseksi viimeisessä MM-osakilpailussa. Sarjassa toisena oleva suomalaiskuljettaja voitti kaikki kolme kisaerää.
Marko Kovalainen väläytti viikonlopun alussa vauhtiaan motocrossin MX3-luokan Englannin osakilpailussa, joka ajettiin Matterley Basinin radalla.
Mitä tapahtuu jos moottoripyörällä ajaa päin peuraa?
Ratamoottoripyöräilyn kansainvälinen IDM-sarja jatkui viikonloppuna kahdella kisalähdöllä Saksan Schleizissä. Tatu Lauslehto ajoi tasaiset kilpailut, mutta ei tällä kertaa pystynyt kamppailemaan kilpailujen voitoista.
KTM Adventure Rally Finland teki adventuremoottoripyöräilyn historiaa! Suomen ensimmäinen kansainvälinen roadbookajotapahtuma sai varauksettoman kannatuksen osallistujien keskuudessa. Paris-Dakar suunnitelmiakin kuultiin!
Sivuvaunupari Pekka Päivärinta/Adolf Hänni sekä Yamaha R6-Dunlop Cupissa ajava Niki Tuuli pitivät huolen Maamme-laulun kaikumisesta saksalaisen Schliezer Dreieckin moottoriradan palkintopallilla ratamoottoripyöräilyn IDM-sarjan kilpailussa.
Mauno Hermunen vankisti otettaan supermoton Italian sarjan mestaruuteen Ranskan puolella d’Huezin jylhissä alppimaisemissa ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.
Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto ajoi viikonvaihteessa kaksi voittoa IDM-sarjan Hollannin Assenin osakilpailussa. Kauden paras kisaviikonloppu vahvisti Lauslehdon asemia Supersport-luokan sarjajohdossa hänen tuplattua alkukauden voittojensa määrän.