/ @ Moottoriurheilu

heinola_enduro_2012

Enduromoottoripyöräilyn Suomen MM-osakilpailu käynnistyy perjantai-iltana vauhdikkaalla yleisö-EK:lla. Kilpailijoiden keskuudessa vallitsi torstaina odottava tunnelma. Itse kilpailusta on tulossa erittäin mielenkiintoinen niin kilpailijoille, kuin myös yleisölle.

Kilpailijat ovat tutustuneet reittiin parin viimeisen päivän ajan Heinolan ympäristössä. E3-luokan suomalaiskuljettaja Marko Tarkkala myhäili Komostenkylän motocrossradalle rakennettuun Xtremetestiin tutustumisen tuoksinassa tyytyväisenä.

– Xtremetesti on juuri sellainen kuin pitää, vauhdikas ja yleisöllä on paljon nähtävää. Endurotestillä sen sijaan tehdään erot, sillä se on todella haastava, Tarkkala kuvaili.

Kilpailukeskuksen ja varikon sijoittaminen Heinolan ydinkeskustaan Seminaarin alueelle sai myös moninkertaisen MM-mitalistin kiitokset.

– Kilpailukeskus on hyvällä paikalla, ja sinne löytää myös sellaista väkeä joka ei normaalisti endurotapahtumaa tulisi katsomaan, Tarkkala kertoi.

Torstaina Komostenkylän motocrossradan viereisellä harjoitusalueella haettiin pyöriin viimeisiä säätöjä. E1-luokassa kilpaileva Matti Seistola oli ensimmäisenä paikalla korkkaamassa radan, hengähdystauolla mies oli erittäin hyväntuulinen.

– Valmistautuminen on sujunut hyvin, ja reitti on kyllä makea. Tässä vaiheessa tehdään ihan pieniä hienosäätöjä, pyörä on tämän tyyppiselle kilpailuille jo valmis. Enemmän tässä haetaan ajofiilistä, ja se lähtee nousemaan kun pyörä toimii, Seistola iloitsi pyöränsä vierellä.

Toisilla riitti töitä, toisilla ei

Monien kuljettajien joukossa harjoitusradalla oli myös Antti Hellsten. E1-luokan kuljettaja teki mekaanikkojensa kanssa uutterasti töitä.

– Vähän on iskareiden säädöt hakusessa. Muuten on valmistautuminen mennyt mukavasti ja testit on kävelty pariin kertaan läpi, Hellsten kertoi ja suuntasi takaisin radalle.

Paikalla oli myös tuore Euroopan mestari Roni Nikander, joka tarkkaavaisena seurasi muiden ajoa. Nikander ei harjoituksiin osallistunut, sillä viime viikonlopulta Ruotsista oli jäänyt hyvä vauhti päälle.

– Kotona on jo harjoiteltu valmiiksi, joten tässä kohtaa ei ollut enää tarvetta. Ruotsin MM-osakilpailu meni jopa yli odotusten, mutta mitään erikoista tulostavoitetta ei tänne ole asetettu.

Tämän kauden jälkeen paluu MM-sarjaan on Nikanderin haaveissa. Onnistuminen E1-luokassa Heinolan MM-osakilpailussa olisi tärkeää.

– Euroopan mestaruus varmasti auttaa ensi kautta silmällä pitäen, sillä mieli halajaa takaisin MM-sarjaan. Yksittäiset MM-osakilpailut ovat hyvä näytön paikka, Nikander määritteli.

Itse rauhallisuus

Kaikkien aikojen menestynein endurokuljettaja Juha Salminen on myös valmistanut MM-kotikisoihin vankan kokemuksen tuomalla rauhallisuudella.

– Keskitytään jatkossakin täysillä omaan tekemiseen ja katsotaan sitten päivien päätteeksi, mitä muut ovat saaneet aikaan, kertoi Salminen tiedotteessaan.

Xtremetestin lisäksi Komostenkylän motocrossradalta starttaavaan Endurotestiin, ja Lusissa sijaitsevaan Crossitestiin mestari on tutustunut huolellisesti.

– Varsinkin Xtremetesti on kerrassaan upea, eikä kaurapellolle vedetty crossitesti ole sekään yhtään hassumpi. Endurotestilltä löytyy kaikkea lajille ominaista, Salminen kuvaili.

Heinolan MM-endurosta haetaan asetelmia kauden viimeistä Ranskan MM-osakilpailua silmällä pitäen. Perjantina klo 18-21 ajettavalla Supertestillä yleisöllä on ensimmäinen mahdollisuus vertailla kuljettajien keskinäistä paremmuutta, sillä testi ajetaan parikilpailuna.

Aiheeseen liittyen

  1. Suomen MM-enduro käynnistyi 1.9.2012
  2. Suomen paras moottoripyöräurheilija Salminen siirtyy enduro 2-luokkaan 22.1.2012
  3. Päitsin ennakkosuosikit valmiina koitokseen 29.3.2012
  4. Suomalaiset vaikuttavassa kolmoisjohdossa kotimaan metsissä 9.8.2011
  5. Marko Tarkkala hallitsi SM-enduroa Riihimäellä 30.5.2011