Kauden yhdeksäs MotoGP-osakilpailu ajettiin sunnuntaina Italian Mugellon radalla. Mika Kallio nousi huipputasaisessa Moto2-luokassa pistesijoille siitä huolimatta, että joutui starttaamaan varsin heikoista lähtöasetelmista.
Kauden yhdeksäs MotoGP-osakilpailu ajettiin sunnuntaina Italian Mugellon radalla. Mika Kallio nousi huipputasaisessa Moto2-luokassa pistesijoille siitä huolimatta, että joutui starttaamaan varsin heikoista lähtöasetelmista.
Niklas Ajo teki komean nousun MM-pisteille Mugellon radalla Italiassa ajetussa Moto3-luokan kauden yhdeksännessä osakilpailussa. Ruudusta 28 liikkeelle lähtenyt Ajo leikkasi maalilinjan hienon taistelun jälkeen sijalla 11.
Suomalaistalli Ajo Motorsportin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese kävi huikean taistelun Moto3-luokan kauden yhdeksännen MM-osakilpailun voitosta Mugellon radalla Italiassa.
Mika Kallio kruunasi vahvasti sujuneen Saksan Sachsenringin kisaviikonloppunsa komeasti Moto2-luokan palkintopallille. Koko kilpailun ajan kolmen kärjessä ajanut valkeakoskelainen ylitti lopulta maalilinjan toisena 2,093 sekuntia MM-sarjaa johtavan Marc Marquezin jälkeen.
Suomalaiskuljettajat ylsivät Italiassa voittoihin molempina kisapäivinä
Pirkkalalainen Matti Seistola ajoi lauantain tapaan toiseksi enduron E1-luokan MM-osakilpailussa sunnuntaina Italian Castiglion Fiorentinossa.
Juha Salminen ja Espanjan Cristobal Guerrero keräsivät talteen enduro 2-luokan suurimman MM-pistepotin Italian osakilpailussa.
Ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto nousi takaisin sarjajohtoon kansainvälisessä IDM-sarjassa, kun järvenpääläinen ajoi viikonloppuna Itävallassa kaksi hyvää kilpailua.
Antti Pyrhönen ajoi motocrossin MX3-luokan MM-osakilpailussa Slovakian Senkovicessä päivän yhteistulosten neljänneksi, oltuaan ensimmäisessä erässä viides ja toisessa neljäs.
Päivärinta ei ollut päivän ainoa suomalaisvoittaja, sillä myös Yamaha R6-Dunlop- Cupia johtava imatralaispilotti Niki Tuuli väänsi voiton tiukassa kilpailussa.
Sunnuntain kilpailupäivä jäi helsinkiläiseltä kesken polvivamman takia
Juha Salminen käynnisti enduron MM-sarjan jälkimmäisen puoliskon tyylipuhtaasti ajamalla vakuuttavan luokkavoiton ja yleiskilpailun kärkisijan Italian Castiglion Fiorentinossa.
Lauantaina ajettu Hollannin Assenin GP-kilpailu käynnistyi Mika Kallion osalta loistavasti, kun 12. lähtöruudusta startannut valkeakoskelainen nousi avauskierroksella kuudenneksi.
Vaikean alkukauden jälkeen Seistola ajoi nyt toisen kerran peräkkäin osakilpailun kakkoseksi ja nousi samalla yksin MM-sarjan neloseksi.
Suomalaistalli Ajo Motorsportin kuljettajat Sandro Cortese ja Danny Kent taistelivat tiukasti ja viimeisille metreille asti Moto3-luokan kauden seitsemännen MM-osakilpailun voitosta Assenin radalla Hollannissa.
Hyvän vauhdin päälle saanut Niklas Ajo sijoittui kauden tähän mennessä parhaalla esityksellään hienosti kahdeksanneksi.
Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto lisäsi pistepottiaan IDM-sarjan Nürburgringin toisessa osakilpailussa.
Ruudusta 18 terävästi startannut Niklas Ajo nousi sijalle 14 Silverstonen aurinkoisella radalla Englannissa ajetussa Moto3-luokan kauden kuudennessa MM-osakilpailussa.
Kauden kuudes ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailu toi Mika Kalliolle jälleen Top10 -sijoituksen Englannin Silverstonen tasaisesta Moto2-luokan kisasta.
Endurolegenda Juha Salminen ajoi taas uuden sulan kypäräänsä pistämällä vierailevana tähtenä lajia tällä kaudella hallinneet ranskalaiskuljettajat ruotuun heidän omalla maaperällään Aiglunissa