/ @ Moottoriurheilu

Niki_Tuuli_2012

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokassa ajava Pekka Päivärinta kyydissään sveitsiläinen Adolf Hänni vankisti johtoaan avoimessa Saksan mestaruussarjassa. Keravalainen päristeli ykköseksi kauden neljännessä osakilpailussa Itävallan Red Bull Ringillä lähellä Salzburgia. Päivärinta ei ollut päivän ainoa suomalaisvoittaja, sillä myös Yamaha R6-Dunlop- Cupia johtava imatralaispilotti Niki Tuuli väänsi voiton tiukassa kilpailussa.

Kakkosruudusta sivuvaunujen kilpailuun startannut Päivärinta sai paalulta startanneesta sarjakakkosesta Kurt Hockista kunnon vastuksen. Kaksikon marssijärjestys ratkesi, kun Hock missasi tiukan jarrupaikan. Päivärinta ajoi lopulta voittoon ylivoimaisena voittajana puolen minuutin eron turvin.

Päivärinnan kilpailuvauhti löytyi vasta sunnuntain Warmupissa.

– Moottori vaikutti aika-ajossa tukkoiselta ja syyksi paljastui rikkinäinen kannentiiviste. Uudlla kansipahvilla kierrosajat paranivat ja pystyttiin tappelemaan voitosta. Peli ratkesi meille, kun Hock tempasi jarrussa pitkäksi, kertasi keravalainen päivän ratkaisupaikat.

Sarjassa Päivärinta kasvatti johtonsa jo 20 pisteeseen.

IDM-sarjan merkkiluokassa, Yamaha R6-Dunlop Cupissa ajava Niki Tuuli soitatti myös Maamme-laulun 13 kierroksisen kilpailun päätteeksi. Imatralaisnuorukaisen toinen voitto kauden kisoista ei tullut helpolla.

– Ajoin johdossa vain yhden kokonaisen kierroksen, vaikka minun nimiin merkittiin kaikki kieokset. Joku tuli aina ohi radan hitaalla pätkällä, mutta pääsin joka kerta kuittaamaan nopeissa mutkissa. Onneksi nuo nopeat oli juuri ennen maalisuoraa, huokaili minimaalisella, puolen sekunnin erolla kilpakumppanit kukistanut Tuuli.

Toisen polven RR-kisaaja kasvatti sarjajohtonsa 21 pisteeseen.

Kahdeksan osakilpailua käsittävä IDM-sarja jatkuu heinäkuun puolivälissä Hollannin Assenissa ajettavalla osakilpailulla.

Aiheeseen liittyen

  1. Päivärinta ja Hänni myös Saksan mestareiksi 18.9.2011
  2. Päivärinta ja Tuuli voittoisia Saksassa 6.8.2012
  3. Niki Tuuli voitti Saksan Yamaha Cupin 3.9.2012
  4. Pekka Päivärinta uusi Saksan mestaruutensa 3.9.2012
  5. Päivärinnan ja Hännin kausi alkoi voitolla 25.4.2011