/ @ Moottoriurheilu

Juha_Salminen_4_2012

Juha Salminen käynnisti enduron MM-sarjan jälkimmäisen puoliskon tyylipuhtaasti ajamalla vakuuttavan luokkavoiton ja yleiskilpailun kärkisijan Italian Castiglion Fiorentinossa.

Kauden kolmannen osakilpailuvoittonsa napannut Salminen vankisti samalla asemiaan E2-luokan mitalitaistelussa, jossa kaikki on kirkkainta myöten yhä avointa.

– Kaikki meni putkeen. Niin, ei kait tämän paremmin voi kulkea, kun on koko päivän nopein kuljettaja ja vie nimiinsä vielä myös nuo enduro- ja extremetesteille kehitetyt erikoiskisat, myhäili Salminen.

Husqvarnalla kilpaileva Salminen otti Toscanassa ohjat käsiinsä välittömästi aamulla ja piti ne koko kuuman päivän visusti hikisissä näpeissään.

– Ei mitään ongelmia, eikä mitään virheitä. Pyörä toimi mainiosti ja ajo maistui. Vauhti oli kohdallaan aamun ensimmäisestä ek:sta päivän viimeiseen pätkään. Pysyin vauhdissa hyvin mukana myös nopeammalla crossitestillä, lasketteli Salminen tyytyväisenä.

Kauden parasta

Salmisella oli luokassaan käytännössä vain yksi uhkaaja, eli KTM:ää kuskaava Cristobal Guerrero, joka taipui 13-kertaiselle maailmanmestarille loppujen lopuksi 17,76 sekunnilla.

Kolmanneksi sijoittunut ranskalainen MM-kärki Pierre Renet hyytyi Husabergillaan Salmiselle jo reilusti yli minuutin.

– Ajoin Argentiinassa huhtikuun alussa hyvän voiton, mutta kyllä tämä esitys oli silti koko kauden parasta tähän mennessä. Eipä silti, ei tänäänkään helpolla päässyt. Siitä piti lähinnä huolen yli 40 asteen helle.

Renetillä on koossa 148 MM-pistettä, eli 28 Salmista enemmän. Salmisen saldoa rasittaa yksi tekniikkamurheesta aiheutunut keskeytys. Toisena olevalla Guerrerolla on kasassa 135 pistettä.

– Kaudesta on vielä paljon ajamatta, enkä tuijota noita pisteitä sen suuremmin. Keskittyminen suunnataan tiukasti kisapäivään kerrallaan ja pyritään jatkamaan täällä sunnuntaina siitä, mihin lauantaina jäätiin, totesi Salminen tutun rauhalliseen tyyliinsä.

Aiheeseen liittyen

  1. Salminen suditteli neljänneksi Italian liukkaissa kiviränneissä 23.4.2013
  2. Salminen siirtyy Husqvarnan sarvissa enduron ykkösluokkaan 3.12.2010
  3. Juha Salminen hukkasi kolme MM-pistettä risusavotassa 1.7.2012
  4. Salminen kahdesti toinen Romanian MM-endurossa 17.6.2013
  5. Salminen mitaliasetelmista MM-sarjan pitkälle tauolle 15.5.2012