/ @ Moottoriurheilu

tatu_lauslehto_3_2012

Ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto nousi takaisin sarjajohtoon kansainvälisessä IDM-sarjassa, kun järvenpääläinen ajoi viikonloppuna Itävallassa kaksi hyvää kilpailua.

Lauslehto onnistui jo Supersport-luokan aika-ajossa, kun hän saavutti kahteen kilpailulähtöön eturivin kolmannen lähtöruudun.

– Viikonvaihteen ensimmäinen kilpailu oli tasaista kamppailua kärkiryhmässä. Nousin ensimmäisessä mutkassa toiseksi ja sen jälkeen sijoitukset vaihtuivat useaan otteeseen, kertasi kakkosena maalilipulle saapunut Lauslehto.

Toisen kilpailun alku sunnuntaina ei lupaillut hyvää Yamaha-kuljettajalle, mutta kilpailun loppuvaiheet sujuivat suomalaisittain mallikkaasti:

– Vähän mokasin startissa ja putosin seitsemänneksi. Pystyin nousemaan muutaman sijan, mutta siinä vaiheessa neljän kärki oli ehtinyt karkaamaan muutaman sekunnin etumatkalle.

– Onnistuin ajamaan kärkiryhmän kiinni ja lähdin viimeiselle kierrokselle neljäntenä. Takasuoran jarrutukseen menimme neljä kuskia rinnakkain. Ehdin siinä ajatella, että tämä ei pääty hyvin.

– Kilpakumppani jarrutti keulansa alta ja vei mukanaan hiekoille myös toisen kuljettajan. Pääsin siinä tilanteessa kuittaamaan kärkeen ja pidin asemani maaliin saakka, Lauslehto iloitsi.

Kauden kolmannen voittonsa saavuttanut Lauslehto nousi takaisin IDM-sarjan pistejohtoon ohi sveitsiläisen Daniel Sutterin.

Aiheeseen liittyen

  1. Tatu Lauslehto ajoi IDM-sarjan mestariksi 16.9.2012
  2. Lauslehto jatkaa IDM-sarjan johdossa 6.8.2012
  3. Lauslehto vahvisti otettaan IDM-sarjan kärjessä 3.9.2012
  4. Lauslehto ajaa toisena IDM-sarjassa 17.6.2012
  5. Tatu Lauslehto palkintopallille IDM-avauksessa 24.4.2012