Italian endurosarjan mitaleista kamppaileva Juha Salminen koki harmillisen takaiskun San Giacomo di Roburentissa ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.
Italian endurosarjan mitaleista kamppaileva Juha Salminen koki harmillisen takaiskun San Giacomo di Roburentissa ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.
Hollannin Jeffrey Herlings dominoi jälleen kerran motocrossin MM-sarjan MX2-luokan molempia kilpailueriä. Yhtä vahvan esityksen antoi pyörämerkki KTM, jolla vietiin luokan kaikki podiumsijoitukset Latvian Kegumsin radalla.
Oulu isännöi viikonloppuna kauden toista ja kolmatta Supermoton SM-osakilpailua sekä avasi samalla ATV Supermotokauden.
Euroopan parlamentti on päättänyt, että moottoripyörien katsastus säädetään pakolliseksi vuoden 2016 alusta. Mopojen ja skootterien katastuspakko alkaa vuonna 2018.
Mika Kallion toive palata palkintopallille kauden seitsemännessä MM-osakilpailussa Hollannin Assenissa ei aivan onnistunut.
Motocrossin MM-sarjan Pohjoisen kierros alkoi Ruotsin Uddevallasta, jossa lauantain aika-ajot ja karsintakilpailu ajettiin rankassa vesisateessa. Sunnuntain kilpailussa paistoi aurinko, mutta haastavassa kunnossa ollut rata edellytti tarkkaa ajamista ja yksilinjaisuus teki ohittamisesta vaikeaa.
Superstock 600-luokan EM-sarjan viides osakilpailu ajettiin viikonloppuna Italian Imolassa.
Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja jatkui entisissä merkeissä, paitsi että Vesa Kallio koki kauden ensimmäisen tappionsa.
Kauden neljännen kisaviikonlopun lauantai tarjosi aika-ajot ja muutaman luokan loppukilpailut. SM-pisteitä oli jaossa Moto3-luokassa ja sivuvaunuissa.
Motocrossin MM-sarjassa MX2-luokassa ajava Harri Kullas, 21, palaa suomalaiseen kasvattajatiimiinsä KTM Motorsportille loppukauden ajaksi.
Vesa Kallio hallitsee suomalaista ratamoottoripyöräilyä suvereeniin tapaan.
Juha Salminen ajoi vahvan viikonvaihteen enduron MM-sarjan Romanian osakilpailussa.
Mika Kallio ajoi yhdeksänneksi Montmelon radalla Barcelonassa ajetussa Moto2-luokan kauden kuudennessa MM-osakilpailussa.
Niklas Ajo hyvin alkanut kisa päättyi harmittavasti jo varhaisessa vaiheessa kaatumiseen Barcelonassa ajetussa Moto3-luokan kauden kuudennessa MM-osakilpailussa.
Suomen Harri Kullas ajoi toisen erän viimeisellä kierroksella koko lähdön nopeimman kierrosajan, mutta alun kolareista johtuen edessä oli liikaa kuljettajia.
Motot.netissä oli tällä viikolla teknisiä ongelmia tietokannassa, ja tämän seurauksena joitakin käyttäjätunnuksia katosi. Poistuneet tunnukset on nyt palautettu.
Noin 55 miljoonaa ihmistä tulee seuraamaan Suomen MM-osakilpailua, kun maailman kovimmat motocrosskuskit ottavat toisistaan mittaa Hyvinkäällä.
Suomen Harri Kullaksen viikonloppu sai ikävän käänteen lauantain hyvin sujuneiden aika-ajojen jälkeen, kun lähdön tuomarilinja oli lainattu nurmikentiltä.
Vesa Kallio voitti sunnuntaina Virtasalmen Motoparkissa lauantain tapaan sekä Nordic Superstock 600-, ja Nordic Superbike-luokan kilpailut.
Rata valmistui aikataulussa perjantaina ja avajaisia päästiin viettämään LA 8.6. Paikalle oli kerääntynyt runsaasti kiinnostuneita crossareita ympäri pohjanmaata kokeilemaan uutta rataa.