/ @ Moottoriurheilu

sm_roadracing_kemora_2013

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja sai jatkoa vetelin Kemorassa lauantaina. Kauden neljännen kisaviikonlopun lauantai tarjosi aika-ajot ja muutaman luokan loppukilpailut. SM-pisteitä oli jaossa Moto3-luokassa ja sivuvaunuissa.

Helsinki Racing Clubin Sami Laaksonen heilui kukkona tunkiolla Moto3-luokan 16 kierroksisessa kilpailussa. Vaikka sarjakakkonen Felix Nässi oli poissa, sai sarjajohtoaan vankistanut Laaksonen tehdä täyden päivätyön kukistaessaan kerhokaverinsa Patrik Pulkkisen. Pulkkinen taipui lopulta 1,1 sekunnilla. Kolmanneksi kiilasi edellisen osakilpailun yllätysvoittaja Vili Virtanen kivuten samalla sarjassakin kolmanneksi.

Sivuvaunujen ylivoimaiseen voittoon kaasutteli virolaispari Eero Pärm/Peeter Kuut nousten samalla sarjakakkoseksi ja varteenotettavaksi mestariehdokkaaksi. Virolaisparille puoli minuuttia hävinnyt sarjajohtaja Tapio Mustonen/Kim Friman säilytti sarjan kärkipaikkansa viiden pisteen turvin. Markku Artiola kyydissään Joonas Solu oli kilpailun kolmonen ja jatkaa sarjassa samalla sijalla.

Kahden SM-luokan kilpailun lisäksi Vetelissä ratkottiin starttiruudut sunnuntain kilpailuihin. Kahdessa luokassa sarjajohtoa pitävä valkeakoskelaispilotti Vesa Kallio ei aio Kemorassakaan voittolinjasta luopua. Kallio koppasi paalupaikan sekä Nordic Superstock kuussatasissa, että Nordic Superbike-luokissa. Valkeakoskelaisen etu ei kuitenkaan ollut häikäisevä, sillä kuussatasissa kakkosruutuun kellottanut Valter Patronen jäi Kalliosta vain yhden sekunnin tuhannesosan. Isommassa, superbike-luokassa Kallion ero kakkoseksi päräyttäneesen Sami Pennaan oli 0.015 sekuntia. Konneveden Kari Vehniäinen valloitti Superbikessä kolmosruudun ja forssalaisnuorukainen Joel Vinnikainen saman paikan kuussatasissa.

Ratamoottoripyöräily SM-sarja 3/6 osakilpailuviikonloppu tulokset:
Luokka Moto3
1. Sami Laaksonen HelRC Honda 19:45.001, 2. Patrik Pulkkinen HelRC Honda +1.178, 3. Vili Virtanen HelRC Moriwaki +42.174, 4. Peter Paloranta VRT Honda +1:12.518.
Tilanne sarjassa:
1. Laaksonen 81, 2. Felix Nässi HelRC Honda 55, 3. Virtanen 51.

Luokka sivuvaunut:
1. Eero Pärm/Peeter Kûût Eesti LCR-Suzuki 20:13.065, 2. Tapio Mustonen/Kim Friman HelRC Suzuki +29.174, 3. Markku Artiola/Joonas Solu IMK ASR-Yamaha +44.567
Tilanne sarjassa:
1. Mustonen/Friman 81, 2. Pärm/Kuut 76, 3. Artiola/Solu 73.

Aiheeseen liittyen

  1. Jurvassa juhlittiin uusitun radan avajaisia 21.7.2013
  2. Ei ole Kallion voittanutta 21.7.2013
  3. Vesa Kallio jatkoi SM-sarjan hallintaa Alastarolla 17.6.2013
  4. Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja korkataan kovatasoisella kisalla Jurvassa 23.5.2014
  5. Vesa Kallio hallitsi myös SM-päätöstä 9.9.2013