/ @ Moottoriurheilu

sm_roadracing_jurva_2013

Vesa Kallio jatkaa vakuuttavaa menoa ratamoottoripyöräilyn SM-sarjassa. Valkeakoskelainen voitti sekä Superstock 600- , että Nordic Superbike-luokkien kilpailut uusitulla Jurvan Botniaringillä sunnuntaina.

Superbike-luokassa Kallion voitto oli ylivoimainen, mutta kuussatasissa konkari joutui koville, joskin voittomarginaali kasvoi siinäkin yli viiden sekunnin. Kallio varmisti käytännössä molempien luokkien mestaruudet, sillä vain äärimmäisen epäonni voi valkeakoskelaisen palliltaan suistaa.

Kaksiosaiseksi onnettomuuden vuoksi tuomittu Superstock kuussatasten kilpailun ensimmäisessä osassa nähtiin tiukkaa kilvanajoa. Kallio Racingin nuori pilotti Niki Tuuli ja 777rr Motorsport-tallin Valter Patronen ahdistelivat Kalliota tosissaan. Tuulen osalta kilpailu päättyi kaatumiseen kakkospaikalta. Patrosen sinnittely katkesi lopulta toisessa osassa kytkimen pettämiseen.

Voittaja harmitteli haastajien epäonnea.

-”Harmi, että Niki kaatui. Olisi ollut hyvä kamppailu, eikä Patronenkaan niin kaukana ollut. Tosissaan sai ajaa”,.

Sarjakakkosen asemiaan kauden neljännellä kakkostilallaan vankistanut naantalilaisajaja Valter Patronen oli kilpailun jälkeen vaitonainen.

-”Kytkin hajosi uusintastartin lämppärikierroksella. Se meni kisa sitten siinä”.

Kuussatasten kolmanneksi kaasutteli imatralaispilotti Juha Kallio jatkaen sarjasakin kolmantena.

Kamppailu kakkostilasta oli Nordic Superbike-luokan sunnuntaisen kilpailun suola. Lauantaina kaatunut Sami Penna korjaili tilanteen kivuten kakkoseksi viimeisen kierroksen näyttävällä ohituksella Kari Vehniäisestä.

-”Kainalon ali sujahdin siinä uuden osan shikaanissa”, naureskeli nokialainen.

-”Tämä oli hyvä kisa kaiken kaikkiaan” summasi Penna.

Sarjassa kolmanneksi tipahtanut Kari Vehniäinen valitteli eturenkaan ennenaikaista loppumista.

-”Vauhti hiipui lopussa kun etunen alkoi luistella. En kuitenkaan osannut odottaa Samin yrittävän ohi siinä paikassa. Jäin siinä aivan liikaa, kun piti väistää”.

-”Kyllä Vesan vauhti on minulle ja muillekin liikaa. On työtä edessä. Pitää käyttää kisatauko treenaamiseen”, arveli Vehniäinen viitaten kuukauden taukoon SM-sarjassa.

Sivuvaunukaksikko Petri Makkula/Timo Karttiala oli viikonlopun ylivoimaisin voittaja. Nopeaa LCR-BMW-pyörää kyytiva duo kepitti kakkoseksi kaasutelleen eestiläispari Eero Pärm/Peeter Kûûtin 49 sekunnin turvin. Sarjajohtaja Tapio Mustonen/Kim Friman jätettiin kilpailussa pronssille.

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja jatkuu elokuun lopulla Virtasalmen Motoparkin radalla. Sarjan päätöskilpailu kaasutellaan näillä näkymin syyskuussa Eestin kamaralla Pärnuring-radalla.

Ratamoottoripyöräily SM-sarja 4/6 osakilpailuviikonloppu Botniaring Jurva tulokset:

Luokka Superstock 600:
1. Vesa Kallio ValkMK Yamaha 16:40.498, 2. Valter Patronen TMK Triumph +5.745, 3. Juha Kallio IMK Suzuki +14.487, 4. Joel Vinnikainen FMS Yamaha +15.373, 5. Ville Kyynäräinen WCRC Yamaha +25.116.
Tilanne sarjassa:
1. Vesa Kallio 132,5, 2. Patronen 95, 3. Juha Kallio 81, 4. Vinnikainen 61.

Luokka Nordic Superbike:
1. Vesa Kallio ValkMK KTM 16:19.085, 2. Sami Penna MC Muoviluoti Yamaha +5.553, 3. Kari Vehniäinen KonnMK BMW +6.664, 4. Eeki Kuparinen WCRC BMW +9.553, 5. Aleksi Kyllästinen JMU Honda +15.927.
Tilanne sarjassa:
1. Kallio 162,5, 2. Penna 106, 3. Vehniäinen 102, 4. Erno Kostamo KiteeMC Yamaha 81,5.

Luokka Sivuvaunut:
1. Petri Makkula/Timo Karttiala OriMK/IMK LCR-BMW 17:29.028, 2. Eero Pärm/Peeter Kûût Eesti LCR-Suzuki +49.080, 3. Tapio Mustonen/Kim Friman HelRC Suzuki +1:01.385.
Tilanne sarjassa:
1. Mustonen/Friman 97, 2. Pärm/Kuut 96, 3. Markku Artiola/Joonas Solu IMK ASR-Yamaha 86.

Aiheeseen liittyen

  1. Vesa Kallion voittoputki katkesi Kemorassa 30.6.2013
  2. Vesa Kallion ensimmäinen mestaruus varmistui lauantaina 24.8.2013
  3. Vesa Kallion toinen 25.8.2013
  4. RR:n SM-sarja jatkuu Komoran radalla Vetelissä 29.6.2013
  5. Jurvassa juhlittiin uusitun radan avajaisia 21.7.2013