Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vincent HRD-tankkilogo
Vincent-yhtiö, suuren osan toimintansa ajasta Vincent HRD, oli 1928-1955 erittäin korkealaatuisia moottoripyöriä - oman sloganinsa mukaan "the makers of the world`s fastest motorcycles" - valmistanut, kotipaikkaansa Stevenage`ssa noin 50km Lontoosta pohjoiseen pitänyt yritys. Vincent`it olivat ylikonstruoitua: vioille ei juurikaan oltu jätetty mahdollisuutta tapahtua (ainakin saman ajan brittipyöriin verrattuna). Lopetettuaan mp-valmistuksensa sodan jälkeisen ajan n. 12.000kpl jälkeen kannattamattomana joulukuussa 1955 se jatkoi erinäisten muiden tuotteiden valmistusta, mutta joutui hakeutumaan vararikkoon vuonna 1959.


Sen valmistamat mallit pitivät pitkään nimissään maailman nopeimman sarjatuotantoisen moottoripyörän titteliä, ja Vincent HRD:n kolmiomallinen svingi lähes vaakaan sijoitetulla iskunvaimentimella oli nykyaikaisten moottoripyörän takaripustusten esikuva. Yritys päätyi vararikkoon osittain asiakaskunnan siirryttyä suosimaan henkilöautoja, osittain viimeisten Black Prince- ja Black Knight-malliensa laskikuitukatteiden kanssa ilmenneiden ongelmien takia. Kaikki jäljellä olevat alkuperäisen Vincent (HRD):n tuotteet ovat erittäin korkealle arvostettuja keräilijöiden aarteita, ja jopa kunnostettavien aihioiden hinnat nousevat yli 100.000 puntaan. Maineen ja korkeiden hintojen takia Vincent-nimellä on sittemmin valmistettu erinäisiä uusia moottoripyöriä, ja myös Vincent-replikoiden valmistus pieninä määrinä on jatkunut.

Eräs Vincent Black Shadow esiintyi BBC:n TOP GEAR-jaksossa "Race to the North", kun Jeremy Clarkson (höyryjuna), James May (Jaguar XK120) ja Richard Hammond (Vincent Black Shadow) k´kilpailivat 1950-lukuisella kalustolla matkan London-Edinburgh lyhyimmästä ajasta.


Historiaa

HRD Motors Ltd. (1924-1928)

Howard Raymond Davies oli ensimmäisen maailmansodan aikana toiminut Iso-Britannian Royal Air Force`n (RAF) edeltäjän Royal Flying Corps`in (RFC) lentäjänä. Tarina kertoo, että 1917 Saksan keisarillisten asevoimien alas ampumaksi joutunut Davies olisi sotavankeutensa aikana aloittanut itse valmistettavan moottoripyöränsä hahmottelun. Suunnitelma pääsi kuitenkin toteutusasteelle vasta vuonna 1924, kun sodan jälkeen ensin AJS:llä työskennellyt, sitten Sunbeamille siirtynyt ja myös testikuljettajana toimittuaan jossain määrin menestyksekkään kilvanajon moottoripyörillä aloittanut, mutta pyöriensä heikosta luotetavuudesta kärsinyt Davies yhdessä suunnittelija E.J. Masseyn kanssa perustivat HRD Motors Ltd.-yhtiönsä. Moottoripyörissä käytettiin ulkopuolisilta ostettuja moottoreita, pääasiassa J.A.Prestwich-yhtiön JAP`eja, sekä parhaita saatavilla olevia muita komponentteja kuten Burman-vaihteistoja tai Druid/Webb-etuhaarukoita. Vähävaraisen yhtiön taival oli kilpamenestyksestään huolimatta (mm. Davies`in itsensä Senior-TT:n voitto 1925 ja Freddie Dixon`in Junior-TT:n voitto 1927) taloudellisesti vaikea, ja viimein tammikuussa 1928 sen oli hakeuduttava vararikkoon. HRD-yhtiön jäämistö meni OK-SUPREME:lle, mikä taas myi laadusta ja menestyksestä tunnetun HRD-nimen ja goodwill`in mp-suunnittelija Philip "Phil" Vincentille 475 punnalla.

Vincent HRD co. Ltd. (1928-1955)

Philip Vincent
Philip Vincent oli moottoripyöräsuunnittelija (mm. kolmiomainen "cantilever"-takasvingi on hänen ideansa, patentoitu 1928), ja oli jo 1927 rakentanut ensimmäisen oman mottoripyöränsä. Hän sai neuvon etsiä nimensä jo vakiinnuttaneita alan yrityksiä, johon sijoittaisi perheen Argentiinassa karjan kasvatuksella kerättyä omaisuutta. Radoilla menestystä kerännyt, mutta vararikkoon päätynyt HRD olikin oiva ostokohde, ja sen yhtenä perustajana ollut suunnittelija E.J.Massey jatkoi uudessa yhtiössä. Tuotteiden logoa hallitsivat kirjaimet HRD, kun taas Vincent oli pienenä tekstinä niiden yllä. HRD poistui yhtiön nimestä vasta 1950, kun yhtiö oli aloittanut moottoripyöriensä viennin Yhdysvaltoihin, ja se halusi näin välttää kaiken mahdollisen sekaannuksen HD:n eli Harley-Davidsonin kanssa.


Meteor-moottori
Vincent HRD:n ensimmäisissä pyörissä oli vielä ostettuja moottoreita kuten yksisylinterinen JAP, mikä on eräässä Australiassa säilyneessä varhaisimmassa säilyneessä yhtiön moottoripyörässä, mutta se käytti myös muita vierasmoottoreita kuten Rudge-Pythonia. Vuonna 1931 Phil Irving liittyi yhtiöön sen suunnitteluvoimia vahvistamaan, toimittua aiemmin Velocettella metallurgian asiantuntijana. Yhtiö kokeili 1932 ensi kertaa onneaan kolmipyöräisellä "Vincent Bamtam":illa tavarankuljetukseen, minkä valmistus jatkui 1936 asti. Vincentille murheellisesti päättyneissä vuoden 1934 Mansaaren TT-ajoissa kaikki kolme sen kilpailuun lähettämää pyörää sortuivat moottoririkkoon, mikä toimi sykäyksenä kehittää oma vahva moottori. Phil Irving suunnitteli tämän OHV-singlen vuonna 1934, ja se tunnettiin "Meteor"-nimellä. Moottorin venttiilikoneistossa oli kahdet ohjaimet, ja keinuvivun kiinnitystapa esti sitä rasittamasta koneistoa, mikä varmisti kilpaoloissa venttiilien parhaan mahdollisen keston. Meteor-moottorin viime kehitysasteessa 26hv@5.300/min ja salli A-sarjan Comet`issa 90mph (140km/t) huippunopeuden... mutta se ei riittänyt Phil Vincentille eikä yhtiön kilpamallien asiakkaillekaan.


Yhtiön kuuluisuuteen nostava 998-kuutioinen, kahdesta Meteor/Comet-sylinteristä muodostuva V2-moottori syntyi melkeinpä vahingossa. Legendan mukaan Phil Irving oli käsittelemässä moottorin rakennepiirroksia, kun kaksi niistä sattui onnekkaasti päällekäin. Neronleimauksena Irving alkoi siinä siirrellä piirroksia niin, että kampikoneistot osuivat päällekäin. Tulos näytti, että yhdistelmästä voisi syntyä toimiva kaksisylinterinen moottori minkä sylinterikulma olisi 47,5 astetta (Meteorin sylinteri nojasi 23,75 astetta etukenoon). Syntyneessä moottorissa oli useita innovatiivisia toteutuksia, joista osa menestyi paremmin, osa ei niinkään. Mallin nimeksi tulisi Meteorin A-sarjan kaltaisesti A-sarjan Rapide, ja se esiteltiin lokakuussa 1936. Valmistus jäi sodan syttymisen vuoksi vähäiseksi, ja jäljelle jääneitä A-sarjan Rapide`ja lie alle 10kpl.

Black Lightning (NSU-museo)
Sodan aikana yhtiö kehtitti Rapide`n moottoria ja alustaa merkittävästi. Luomus esiteltiin lehdistölle jo ennen sotatoimien päättymistä vuonna 1945, ja se tuli tuotantoon vuonna 1946 Rapide B-sarjana. Jo vuonna 1948 seurasi yhtiön kenties kaikkein kuuluisin C-sarja, mikä jakautui 45hv "Rapide"-malliin sekä 55hv "Black Shadow"-urheilumalliin - menestyksen ja Plymium-mustatun moottorin paremman lämmön johtavuuden myötä myöhemmät mallit saisivat "black"-etuliitteen mallinimeensä. Tämä urheilumalli saavutti 125mph eli 201km/t ja oli varustettu isolla 150mph-nopeusmittarilla. Kilpaversiossa "Black Lightning" (30 kpl) kaikki tarpeeton oli karsittu ja osat vaihdettu soveltuvilta osin kevytmetallisiksi: näin paino putosi katumallien 208kg:sta peräti 38 kilolla. Oli myös "White Shadow" (1949-1952), missä oli sama tekniikka kuin "Black Shadow":ssa, mutta moottori ei mustattu vaan ulkonäkö Rapide C:n kaltainen ("sleeper"-yllätys kilpailijoille jotka luulivat ajavansa Rapide`a vastaan): se ei myynyt kuin 15kpl (on esitetty, että myynti olisi ollut vain 10kpl) - tiettävästi ei ainuttakaan "survivor":ia. Huippumallin tavoin myös Meteor/Comet-singlet saivat huippumalliksi kilpuri "Grey Flash":in Albion-rattailla, koska niissä oli laajempi valikoima välityksille.


1955 Black Prince
Indian-yhtiön toimittua 1948 lähtien Vincentin sekä eräiden muiden brittimerkkien maahantuojana Yhdysvalloissa yhtiö päätti luopua HRD-lyhenteestä nimessään välttääkseen sekaannukset Harley-Davidsonin kanssa. Malliston merkittävä uudistus 1954 oli lasikuitukorilla katettu Black Knight/Black Prince-pari, epävirallisesti Rapiden ja Shadown D-sarja - epävirallinen siksi, että myös yksisylinterinen Comet oli saanut vastaavan katteen "Victor"-mallinimen kera. Ylättäen havaittiin jo koeajoissa, että yhtiön nyt jo perinteinen iso V2 kävi viileämmin katteiden ohjaillessa siihen jäähdytysilmaa tehokkaammin. Katteiden oli ajateltu sallivan vauraalle omistajalle ajaa pyörällä arkivaatteissaan työmatkoja, ja uutuus muistutti silloin jo laantumaan päin olevasta skootteribuumista (tekniikan kattaminen oli lyhytaikainen ilmiö, ks. mm. Ariel Arrow tai Aermacchi Chimera). Lasikuitukatteen alla matkustajan jalkatapit siirtyivät runkoon oltuaan aiemmin yhteydessä takasvingiin. Tämä uusi kate tuotti laatuongelmia, eikä saavuttanut asiakaskunnan hyväksyntää minkä vuoksi Vincent tarjosi hetken ajan askeleena taaksepäin kattamatonta Black Prince`ä sekä Comet`ista virallisesti D-sarjana. Katteiden vaatimien jälkikorjausten lisäksi yhtiön kustannuslaskenta nosti esiin ikävän tosiasian, että myyntihinta ei kattanutkaan tuotantokustannuksia tehtaan laatuvaatimusten ollessa edelleen erittäin korkea ("vika, mikä etsii mahdollisuutta tapahtua"). Kalliiden Vincent`ien menekkiä vähensi myös muun Euroopan kaltainen asiakaskunnan siirtyminen massatuotannon myötä selvästi halventuneisiin pieniin henkilöautoihin (mm. Sir Alec Issigonisin jättimenestys MORRIS "Mini Minor", eli Mini).


Phil Vincent yritti suunnata yhtiötään kannattavammaksi arvelemaansa suuntaan, kun sen kassavarat hupenivat. Yhtiö käynnisti ensin 1953 sähköosiensa toimittaja Millerin lisenssillä 45-kuutioisen polkupyörien "Firefly"-apumoottorin valmistuksen. Toisella nimellään apumoottoripyörä oli "Vincent Power Cycle", ja se aiheutti hämmennystä Vincent-omistajien piireissä. Vuonna 1954 likviditeetin yhä kiristyessä Vincent herätti jälleen henkiin ajatuksen 3-pyöräisestä ajoneuvosta, jollaista se oli valmistanut 1932-1936 "The Vincent Bantam"-nimellä (Vincent-höyhensarjalainen) tavarankuljetukseen. Koska rahat olivat vähissä piti tällä kertaa tyytyä pääasiassa moottoripyörämallien osiin, alumiinista valmistettuun koriin, ja Morris Minor`ista napattuihin pyöriin. Mallin prototyypeissä oli yhtiön 998-kuutioisia moottoreita, joilla "Polyphemus"-vaunu saavutti 140km/t tai kilpamalli Black Lightningin moottorilla peräti 188km/t. Yksi tällainen kolmipyörä myytiin yleisölle 500 punnalla - hurja hinta, kun joitain vuosia myöhemmin markkinoille tullut Morris Mini maksoi vähemmän (497 puntaa), ja kun rahansa vastineeksi ei saanut pakkia eikä kuomua. Vielä eräs pelastusrengas oli NSU-mallien tuonnin aloittaminen Iso-Britanniaan: katkeran sodan muistot kenties, ei varmaankaan tuotteen huono laatu, tiesi että vain 160kpl NSU-Vincent`iä 123-kuutioisella kaksitahtimoottorilla sekä 40kpl 98-kuutioisella nelitahtimoottorilla (Fox) meni kaupaksi. Sen sijaan Vincent`illä oli vähän liiankin hyvä onni mopedimalli NSU "Quickly":n kanssa, sillä sitä 20.000kpl kaupaksi saatuaan NSU itse otti menestysmallin jakelun haltuunsa.

Kesällä 1955 Phil Vincent joutui ilmoittamaan Vincent-omistajille järjestettyjen päivällisten yhteydessä läsnä olleiden suureksi tyrmistykseksi, että yhtiö joutuisi vaikean kannattavuustilanteensa vuoksi lopettamaan moottoripyörien valmistuksen lähes heti. Näin tapahtuikin, ja viikko ennen Joulua 1955 viimeinen Vincent valmistui - ja sai tietenkin heti "The Last"-kyltin päälleen. Nyt Vincent yritti onneaan vesikulkuneuvo (vesiskootteri) "Vincent Amanda":lla (yksi kappale esillä London Motorcycle Museum`issa), mutta ikävä kyllä eräs Vincent-insinööreistä joutui sillä onnettomuuteen koeajoissa merellä, ja hukkui. Seuraavaksi yritys yritti saada moottoreiden toimitussopimuksen ML Aviation-yhtiön kauko-ohjattuun UL120D-maalilennokkiin. Moottorin oli tässä "Picador"-projektissa kestettävä pitkäaikaista käyttöä korkeilla kierrosluvuilla, minkä vuoksi se sai vahvistetun kampiakselin, Scintilla-magneettosytytyksen, tuplanopeudella toimivan öljypumpun sekä polttoaineen ruiskutuksen. Valitettavasti sopimusta ei tullut. Vuonna 1959 Vincentin oli hakeuduttava vararikkoon, minkä jälkeen nimioikeus sekä mp-komponenttien valmistusoikeus kulkivat paikallisen Harper Engines Ltd.:n kautta lukuisten omistajien käsiin.

Myöhemmät Vincent`it

Norvin

Norvin oli eräs aikakautensa "café racer"-tavan mukainen yhdistelmä Nortonin "Featherbed"-runkoa Vincentin moottoriin. Nimityksenä käytettiin myös Vincent-Norton:ia, Vin-Nor:ia tai Vinton:ia. John Mossey`n JMC Classics-yhtiö valmistaa nyt pieniä määriä Norvin- tai Egli-Vincent-replikoita.


Fritz Egli

Kuuluisa sveitsiläinen kilpakuljettaja-rungonrakentaja Fritz Egli sijoitti vahvan Vincent-moottorin itse valmistamaansa suorista CrMo-putkista kasattuun runkoon. Hän perusti virityspajansa tämän idean taustalle vuonna 1965, ja voitti vuoden 1968 Sveitsin mäki-mestaruuden tällaisella yhdistelmällä. Pyörää valmistui sittemmin asiakkaille, ja Fritz Egli alkoi myös käyttää japanilaisia moottoreita - etenkin Hondan CB750-nelisylinteriä, jonka sarjarunko oli surullisen kuuluisa kehnonpuoleisista ajo-ominaisuuksistaan. Vuonna 1937 syntynyt Egli on tammikuussa 2015 siirtynyt eläkkeelle, mutta hän on valinnut sveitsiläisen liikemies Alexander Frei`n jatkamaan Bettwil:issä sijaitsevan yrityksensä toimintaa, ja pysyy toistaiseksi myös taustalla uuden yrittäjän neuvonantajana.

Lähde: Egli-lehdistötiedote 1/2015 (PDF, saksaksi)

Godet-Vincentit

Ranskan Rouen`issa (Normandia) asunut Patrick Godet osti ensimmäisen Vincent-pyöränsä vuonna 1974, aloitti kilpailemisen vuonna 1979, ja hänestä kehittyi sittemmin eräs taitavimmista Vincent-asiantutijoista, entisöijistä ja virittäjistä. Godet loi paitsi replikoita Vincent-kilpamalleista myös rakensi yhteistyössä edellä mainitun Fritz Eglin kanssa toistasataa Godet-Egli-Vincent`iä (GEV) jopa 1.330 cm³-kokoon kasvatetuilla Vincent V2-moottoreilla. Godet menehtyi yllättäen vuonna 2018 vasta 67-vuotiaana, mutta rakentelu- ja entisöintitoiminta jatkuu perhe- ja ystävävoimin edelleen (The Vintagent, Patrick Godet remembered (englanniksi, kuvia).

Vincent RTV

Vuonna 1996 kolme henkilöä, Rodney Brown (metallurgi), Terry Prince (Vincent-harrastaja ja asiantuntija) sekä Ron Slender perustivat uuden moottoripyörävalmistajan Vincent RTV:n. Brown toimi alkurahoittajana ja hän sekä Prince johtivat yritystä, kun taas Slender huolehtisi liiketoiminnan kehityksestä tuotantoasteelta eteenpäin. Moottori oli Prince`n Vincent-pohjalta uudistama ja uudelleen suunniteltu, ja se sijoitettaisiin Egli-tyyliseen putkirunkoon. Malliston piti sisältää matka- ja urheiluversiot, ja niistä piti olla 1.000- (RTV 1000) sekä 1.200-kuutioiset (RTV 1200) moottorivaihtoehdot joista suurempaa alettiin viedä eteenpäin ensi vaiheessa. Pyörissä käytettäisiin BOSCH:in viimeisintä elektroniikkaa, BREMBO-jarruja, PAIOLI:n USD-teleskooppia sekä takana ÖHLINS-joustinta. Ensimmäinen prototyyppi valmistui 1998, ja useita muita koepyöriä oli eri asteisesti valmiina kun yhtiö joutui hakeutumaan vararikkoon tuon vuoden lopulla. Vincent-sloganin mukaan: "If it is almost right... it is wrong".


Vincent Motors USA

Bernard "Barney" Li hankki Vincent-oikeudet 1994 ja perusti uuden Vincent Motors USA-yhtiön 1998. Suurena Vincent-fanina ja intohimoisena motoristina hän sijoitti 2 miljoonaa USD yrityskaupasta saamistaan rahoista uusien klassiselta näyttävien mallien kehittelyyn. Ensin oli tarkoitus käyttää alkuperäisestä vain hieman paranneltua V2-moottoria, mutta tuloksen osoittauduttua epätyydyttäväksi Li hankki oikeuden käyttää Hondan RC51 V-twiniä. Roush Industries valmisti vuonna 2002 neljä prototyyppiä sijoittajille esiteltäviksi ja lehdistön koeajettaviksi: malleina olivat "Black Lightning S" sekä "Black Eagle" (prototyypin kuvia ks. CYCLE WORLD-linkki). Pyörät olivat laadukkaita vaikkakaan Honda-V2 ei puhunut vanhojen Vincent-vinkkeleiden kielellä, ja amerikkalais-japanilaista brittipyörää hieman aristeltiin. Vincent Motors`in kohtaloksi koituivat kuitenkin useat IT-kuplan alla käynnistyneet retropyörähankkeet, joissa sijoittajat olivat saaneet näpeillensä (vaikkapa "Big X"-niminen yritys herättää Henderson-Excelsior jälleen henkiin, 1kpl Suomessa, mutta mikä pyllähti vajaan 2.000kpl jälkeen). Li ei saanutkaan riskirahaa Vincentiensä tuotannon aloittamiseen, ja vuonna 2004 hanke oli hiljentynyt Li`n rauhassa kypsyteltäväksi. Perustaja Li kuoli 2008 moottoripyörällään (ei Vincent-proto) yksittäisonnettomuudessa, ja kun Honda ei enää valmista RC51-moottoria on hanke luultavasti pysähtynyt.


Irving Vincent / HRD Engineering

Australian Melbournessa KHE-yhtiössään toimineet veljekset Ken ja Barry Horner keksivät 1999, että heidän yrityksensä pystyy valmistamaan mitä tahansa sen omistajat keksivätkään. Keksintö oli tässä tapauksessa Vincent-V2:n perusteellisesti uudistettu moottori 1.000-, 1.200- ja 1.600-kuutioisina vaihtoehtoina. Moottoreista on kaksi- ja neliventtiiliversioita, ja projekti on edelleen toiminnassa vuonna 2015 (ks. linkki).

Merkittäviä malleja

  • Meteor ja Comet, sarja yksisylinterisiä aina 1950-luvun Comet D asti
  • Series A Rapide (1936-1939), ison V2:n ensi sarja
  • Series B Rapide (1946-1948), merkittävästi A-sarjasta moottorin ja alustan osalta parannettu V2-mallisto
  • Series C Rapide, Black Lightning/Shadow, White Shadow (1948-1953), legenda, maailman nopein sarja-mp 1973 asti
  • Grey Flash, Comet-sarjan Black Lightningin kaltainen tehoversio kilpailukäyttöön
  • Black Knight, Black Prince. lasikuitukatettu hieman edelleen kehitelty C-sarja (epävirallisesti Series D, 1954-1955)


Solvang Vintage Motorcycle-museolla Solvangissa, Kaliforniassa on kokoelmissaan yksi neljästä säilyneestä Grey Flash`ista, yksi ahtimella varustettu Black Lightning, Comet D 1955, sekä lisäksi erittäin harvinaisista moottoripyöristä vaikkapa yksi Britten V1000 (10kpl tehty), Benelli 250 DOHC-kilpuri 1939, Kawasaki H1R-raaseri 1971, Matchless Silver Hawk 1933, Moto Guzzi V8 1955 (ainoa jäljellä yhä olevista kolmesta, mitä tehdas ei omista), MV Agusta 850 SS 1977 (yksi 16V-prototyypeistä joille oli jo varattu messuständi, mutta mitä ei sitten näytettykään yleisölle), lukuisia Norton-harvinaisuuksia (ks. motosolvang.com).

Yksi 15kpl Series C White Shadow-pyöristä on huutokaupattavana tammikuussa 2016 Las Vegasissa: pyörä on poikkeuksellisesti alunperin toimitettu touring-mallien Chinese Red-punavärillä. Kuvia ja tietoja (englanniksi) Bonham`s esittelysivulla. Samassa huutokaupassa on tarjolla Series D Black Prince (viimeistä sarjaa lasikuitu-täyskatteella) alkuperäiseltä omistajalta, Bonham`s kuvia ja tietoja (englanniksi).

Rollie Free 13.9.1948 ©
Eräänlainen merkittävä tapahtuma oli 13.9.1948 Bonneville`ssa (Utah, USA) tapahtunut ennätysajo riisutulla Black Lightning`illa (tehtaan virittämä ensimmäinen Lightning-prototyyppi). Kuljettaja, amerikkalainen Roland "Rollie" Free, käytti kehittelemäänsä aerodynaamista ajoasentoa makaamalla päinmakuullaan pyöränsä päällä, sillä vaikka kuljettaja ei nähnyt minne oli menossa se ei opasteraidan takia ollut ongelma. Kerta toisensa jälkeen pyörä kuitenkin jäi hiukan alle tavoitellun 150 mph (parhaimmillaan 149,9). Viimein Rollie Free riisui ajohaalarinsa, ja kokeili vielä kerran ennätystä vain uikkareillaan ja uimalakki päässään. Tämä tepsi, ja lukema nousi 150,313 mailiin. Ennätysajoa seuraavasta autosta otettu kuva tästä yrityksestä päätyi LIFE-kuvalehteen, ja siitä on tullut eräs ikonimaisimmista mp-kuvista. HUOMIO: oheinen kuva on tekijänoikeuslain nojalla suojattu historiallinen teos, käytetty fair use-periaatteella ensyklopedisessa tarkoituksessa - ole hyvä älä kopioi äläkä levitä kuvaa edelleen omanasi.

Vincent HRD Suomessa

TRAFI-ajoneuvotilasto 11/2015 tunnistaa 4kpl Vincent:ejä Suomessa, mm. Comet series C ja Rapide series B

Linkkejä


Katso myös

Ohessa listaa Iso-Britannian entisistä/nykyisistä merkittävistä mp-valmistajista, joille on oma wiki-juttunsa tai sellainen on työn alla, ja joita on myös Suomen rekisterissä:


Keskeneräinen juttu perustuu toistaiseksi Wikipedian (pääasiassa EN) kirjoituksiin, siksi GFDL:



Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...