Rudge

Rudge Whitworth oli 1894 kahden polkupyörävalmistajan, birminghamilaisen Whitworth Cycle Co.:n ja coventrylaisen Rudge Cycle Co.:n yhteenliittymästä syntynyt monialayritys. Coventryyn asettunut Rudge-Whitworth nousi valmistuspaikkakuntansa suurimmaksi polkupyörien, niiden satuloiden ja pinnapyörien valmistajaksi, ja se valmisti "Rudge"-merkkisiä moottoripyöriä 1909-1939. Rudgen monet tekniset uudistukset sekä merkittävä menestys mp-kilpailuissa loivat siitä erään Iso-Britannian mp-teollisuuden suurnimen. Sen slogan oli "Rudge it, do not trudge it" (kuvainnollisesti: "älä laahusta, mene Rudgella").

Yhtymä alkoi 1907 valmistaa Whitworth-perustaja Charles Pugh`in pojan Johnin patentoimia irrotettavia pinnapyöriä "knock off"-keskuslukituksella mm. autoihin, joissa se nousisi erääksi alan johtajaksi aina 1960-luvulle asti, jolloin halpa levypyörä syrjäytti kalliit pinnavanteet ajoneuvoissa, ja se oli lyhyen aikaa (1912-17) myös suosittujen kevytautojen ("cyclecar") valmistaja.

Rudge-Whitworth oli eräs 1930-luvun suuren laman uhreista: 1933 se ajautui selvitystilaan. Coventryn suurimman pyöränvalmistan toimintaa jatkamaan perustettu samanniminen yhtiö tuli 1934 suuren EMI:n (Electric and Musical Industries Ltd., mm. merkittävä levy-yhtiö jakautumiseensa 2012 asti) omistukseen. Rudge-tuotannosta osa tapahtui 1936 lähtien EMI:n tehtaalla Hayes`issä (Hillingdon, Länsi-Lontoo), 1937 lähtien kokonaan, ja mp-tuotanto loppui toisen maailmansodan sytyttyä joulukuussa 1939. Rudge valmisti emoyhtiön toimintakeskuksessa Hayes`issa sittemmin sen tutkalaitteita. 1943 Raleigh osti Rudge-Whitworthin tuotemerkin ja valmisti perinnevalmistajan nimeä kantavaa polkupyörämallistoa. Yrityksen jäljet päättyvät pinnavannetuotannon loppumiseen 1961.

Historiikkia

Rudge-Whitworth syntyy

Charles Henry Pugh`in (1840 - 1901) sekä hänen poikiensa Vernon ja John yhtiö Whitworth Cycle Co. Birminghamissa yhdistyi Coventryssa kotipaikkaa pitäneen, Daniel Rudgen perustaman Rudge Cycle Co.:n kanssa, ja yhteenliittymä rekisteröitiin 8. lokakuuta 1894. Charles Pugh jatkoi toimintaa Whitworth Works-haarana Birminghamissa, kun taas polkupyörävalmistus siirtyi Coventryyn. Pugh`in poika John patentoi 1907 silloin jo pitkään käytössä olleesta polkupyörien pinnavanteesta johdetun vahvemman version, jossa vanteeseen kohdistetut rasitukset oli ristikkäisten pinnojen lisäksi jaettu säteittäisille pinnoille. Pinnapyörän konstruktio salli sen napakeskiön sijoittamisen lähelle vanteen keskilinjaa, sekä kiinnittämisen ajoneuvon ripustukseen keskiömutterilla ("knock off"). Raleigh`in ostettua 1943 polkupyörähaaran Rudge-Whitworthin omistajaksi tulleelta EMI-yhtymältä pinnavanteiden valmistus jatkui (nykyisten lähdetietojen valossa) aina vuoteen 1961 asti, kunnes halvemmat teräslevypyörät olivat syrjäyttäneet pinnavanteet ajoneuvoissa lähes täysin. Jäljelle jääneitä pinnavanne-valmistajia autoihin ovat mm. italialainen Borrani (alunperin Rudge-Whitworth Milano).

Polkupyörätuotanto

Yhtymä oli Coventryn suurin polkupyörien valmistaja, tuotannon noustessa 25.000 kappaleeseen jo 1897, ja pyörien lisäksi se valmisti niihin erilaisia tarvikkeita, muun muassa kuuluisia Rudge-nahkasatuloita. 1938 yhtymä sponsoroi Billie Fleming`iä jotta tämä pitäisi kirjaa vuoden aikana kertyneistä ajoistaan polkupyörällään. Rouva Flemingin saavuttama ennätys 29.603,7 mailia (47.642,5 km) oli edelleen voimassa rouvan siirtyessä 100-vuotiaana ikuisuuteen vuonna 2012. Kun yhtiö oli 1934 uuden omistajansa EMI:n alaisuudessa siirtynyt 1937 Hayes`iin (Coventryn tehdas myytiin 1936 sähkölaitteita valmistavalle MEM Co.:lle eli "Midland Electric Manufacturing":ille, nykyään osa yhdysvaltalaista Eaton Corporation-jättiä) Rudge-Whitworth aloitti selvitystilan vuoksi keskeytyksissä olleen polkupyörätuotantonsa uudelleen, mutta sodan sytyttyä 1939 tämä tuotanto päättyi moottoripyörävalmistuksen tavoin joulukuussa, ja se alkoi valmistaa Gramophonesta fuusion kautta syntyneen EMI-suuryhtiön tutkalaitteita. EMI myi polkupyörähaaran vuonna 1943 merkittävälle polkupyörävalmistajalle Raleigh`ille. Toistaiseksi ei tutkittu kuinka kauan Raleigh käytti hankkimaansa perinnenimeä mallistossaan.

Moottoripyörät

1914 Rudge Multi (MSM Hockenheim)

Rudge-Whitworth`in alkoi myydä ensimmäistä moottoripyöräänsä, yksisylinterisellä 3,5hv moottorilla varustettua yhtiön merkille muutettua Werner Frères-mallia vuonna 1909. Oma valmistus alkoi 1910 esitellyllä ja 1911 myyntiin tulleella yksisylinterisellä 499-kuutioisella SV-moottorilla (F-kansi eli "IOE", inlet over exhaust, imuventtiili pakoventtiilin yläpuolella), johon sai NSU-/Mabon-vaihteistoja ennen Rudgen oman uudistuksen valmistumista. Vuonna 1912 Rudge esitteli kuuluisan "Multigear"-vaihteistonsa, mikä 1907 Zenithin Gradua-vaihteiston tavoin toimi uritetuilla levyillä ja tarjosi peräti 21 välitysvaihtoehtoa, pisimmän välityssuhteen ollessa 2,75:1. Toisin kuin Zenith`in Gradua, mikä suljettiin Mansaaren TT-ajoista (Zenith käytti tämän vuoksi punaista "Barred"-merkkiä logonsa päällä) sai Multigear osallistua kilpailuihin, ja 1914 Cyril Pullin toikin valmistajalle ensimmäisen Tourist Trophy-voiton (Senior-TT) Multigear`illa. Rudge-uudistuksia olivat myös jousivoimin yläasentoon ponnahtava keskituki, sekä saranoitu takalokasuoja renkaan korjauksen helpottamiseksi (hevosenkengistä tielle irronneet naulat olisivat motoristeille vuosikymmenten ajan paljon rengasrikkoja aiheuttava riesa). Gradua ja Multigear olivat yhä nykyäänkin ajoneuvoteollisuudessa suurta kiinnostusta aiheuttavien, mutta harvoin sovellettujen CVT-vaihteistojen (mm. DAF-Volvo, esimerkiksi Volvo 343 "Remjohan" tai Dodge Caliber CVT-mallit) esi-isiä. Alkuperäistä 500-kuutioista seurasivat 1913 750-kuutioinen, ja 1915 peräti 1.000-kuutioinen V2-Multigear "Multwin" (siitä tosin oli jo 3-vaihteisella Sturmey-Archerin navalla tai 4-vaihteisella Jardine-vaihteistolla oleva versio). Multigear-tuotanto päättyi vasta vuonna 1923, kun yhtiö korvasi Jardine-vaihteiston omalla nelilovisellaan.

Korvaava malli vuonna 1924, "Rudge Four", ei ollut nelisylinterinen, vaan nimi tuli neliventtiilikansista sekä neljästä vaihteesta. 350-kuutioisena se oli tehokkaampi kuin edeltävä 500-kuutioinen moottori. Rudgen insinööri George Hack`in sanotaan ottaneen moottoriin mallia vuoden 1921 Ricardo-Triumph koemallista (1 kpl). Venttiilit olivat siinä kuitenkin vielä rinnakkain, ei radiaalisti sijoitetut (ts. palotilaa myötäillen 2 suuntaan kallistetut) kuin myöhemmissä Rudgen kuuluisissa malleissa. 1925 seurasi moottorin isompi, 500-kuutioinen versio, jossa myös etu- ja takajarrut olivat koplattuja siten, että jalkajarrupoljin vaikutti molempiin pyöriin, etujarrukahva taas vain etupyörään (vrt. myöhemmät vaikkapa Moto Guzzin integraalijarrut). Moottorissa oli myös jo voitelukanava suoraan kiertokangen alalaakerille kampiakselitapin läpi. 1926 pienempi 350-versio jäi pois tuotannosta, ja 1928 Rudge-pyörät saivat satulatankin (ylärunkoputken päällä, ei välissä kuten lähes kaikilla valmistajilla oli tapana) sekä 8-tuumaiset levitinmalliset rumpujarrut.

1937 Rudge Ulster (MSM Hockenheim)

Yhtiön kilpamenestys jatkui 1929, kun Graham Walker (F1-selostajanakin tunnetun Murray Walkerin eli "Muddly Talker":in isä) voitti pohjois-irlantilaisen Ulster GP.:n. Tätä juhlistaakseen Rudge julkaisi "Ulster"-mallinsa, josta tulisi tehtaan kuuluisa huippumalli. Myös 350-kuutioinen sekä JAP-moottorilla varustettu 250-kuutioinen tulivat mallistoon, tosin vain yhden vuoden ajaksi. Vuonna 1930 Rudge:n menestys Mansaaren Tourist Trophyssa jatkui, kun se otti uusilla radiaaliventtiilein varustetuilla 350-kuutioisilla kolmoisvoiton Junior-TT:ssä. Moottoreiden voitelu siirtyi kuivasumppumalliseksi. Vuodelle 1931 tehdas esitteli uudet radiaaliventtiiliset 250- ja 350-kuutioiset, ja tarjolle tulivat 350- ja 500-kuutioiset "TT Replica":t, kun taas rinnakkaisventtiileillä olevia vanhanmallisia moottoreita myytiin"Special"- ja "Ulster"-malleissa - Ulsterissa tehdas takasi nyt lisämaksua vastaan joko 90mph- tai 100mph- (160km/t) huippunopeuden (vrt. Brough Superior SS100-malli). Samana vuonna 1931 pienemmällä 250-kuutioisella tuli kaksoisvoitto Lightweight-TT:ssä, 1932 vielä toinen ja kolmas sija. Siviilimyyntiin tuli 250-kuutioisen "TT Replica" sekä radiaaliventtiileillä varustettu 500-kuutioinen.

Kevytautot

Kevytautoluokka (yleensä 350kg painoraja) oli synnytetty Ranskan "voiturette"-luokan 1910 myötä, sellaisille verohelpotuksia antamalla, moottoripyörän ja auton välimuodoksi. Joulukuussa 1912 Euroopan maat sekä USA/Kanada loivat FICM:n (FIM:n edeltäjä) kokouksessa yhtenäisen säännöstön niille. Määritelmän mukaan kevytautot tuli varustaa kytkimellä ja vaihteistolla, ja niissä käytettiinkin useimmiten moottoripyörien moottori- ja voimansiirtojärjestelmiä. Yhtenäinen säännöstö aiheutti valtavan kevytautobuumin ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina, ja silloin yli 100 valmistajasta eräät (esimerkiksi Morgan ja sen kolmipyörät) ovat edelleen olemassa, tai siirtyivät ajan saatossa varsinaisten autojen valmistajiksi (ranskalainen laatuvalmistaja Salmson). Kiinnostus laantui kuitenkin 1920-luvulle tultaessa, kun autojen massatuotanto (Ford T, pieni Austin 7) laski niiden hintaa kevytautojen kaltaiseksi, mutta kevytautot tekivät vielä lyhyen paluun 1950-luvulla mm. Saksassa (mm. Suomessakin yhä harrastetut Messerschmitt-kolmipyörät, 59kpl rekisterissä 10/2015), ja niille oli 1950-luvun alkuvuosiin asti oma kilpaluokkansa mm. Bol d`Or (mp)-kestävyysajossa. Viime kehitysvaiheessaan ne tarjosivat suorituskyvyssään kelpo haasteen varsinaisille urheiluautoillekin.

Rudge tuli 1912 mukaan apajille ilmajäähdytteisellä 750-kuutioisella Multigear-mallilla, joka oli - toisin kuin Wikipedia kertoo - mukana Rudge-tuoteluettelossa vielä vuonna 1917.

Talousvaikeudet ja toimialan vaihdos

1930-luvun lama alkoi ehdyttää myös Rudge.Whitworthin taloutta. Vuodelle 1933 TT-Replicat sekä maarata-kilpurit (1928 lähtien Glanfield-Rudge:na tarjolla olleet Stanley Glanfieldin suunnittelemat erikoismallit) putosivat mallistosta, ja 500-kuutioisessa rinnakkaisventtiilit yhdistettiin radiaalikanteen. Taloustilanne kuitenkin jatkoi kärjistymistään, ja viimein yhtiön piti 1933 hakeutua selvitystilaan. Sen toiminnan jatkamiseksi perustettiin kuitenkin samanniminen yritys, jonka osakekannan suuryhtiö EMI (Columbia:sta ja Gramophone:sta, ks. "His Master`s Voice", fuusion kautta 1931 syntynyt) hankki ehkä sijoitusmielessä omistukseensa. 1934 "Ulster"-malli sai alumiini/pronssi-lejeeringistä valmistetun kannen, ja 250-kuutioinenkin palasi neliventtiilisenä (radiaaliventtiilit) - se veikin kolmoisvoiton vuoden 1934 Lightweight-TT:ssä. Vuoden 1936 mallisto Olympia Cycle Show`ssa sai runsaasti tilauksia: näiden täyttämiseksi osa töistä siirrettiin emoyhtiö Gramophonen Hayes`in tehtaille, ja John Pugh`n, viimeisen perustajien edustajien kuoltua 1936 sekä vanhan Coventryn tehtaan myynnin MEM:lle jälkeen tuotanto siirtyi 1937 Länsi-Lontooseen pysyvästi.

Moottoripyörätuotannon joutsenlaulua olivat 250-kuutioinen 2V-"Sports" loppuvuonna 1938, sekä 1939 alkuvuodesta uusi alumiinikantinen "Ulster"-huippumalli. Moottoripyörien valmistus kuitenkin päättyi joulukuussa, kun toinen maailmansota oli syttynyt syyskuun alussa natsi-Saksan miehitettyä Länsi-Puolan. Rudge saisi sodan ajaksi valmistaa EMI:n Alan Blumeleinin pioneerityön ansiosta syntyneitä tutkalaitteita, mm. kuuluisa "H2S" (ensimmäinen lentokoneisiin asennettu maastoa näyttävä tutka). Emoyhtiö luopui 1943 Rudge-Whitworthin polkupyörähaarasta Raleigh-yhtiön hyväksi, moottoripyörien valmistuksen päättyessä lopullisesti. Monet kuljettajat kuitenkin jatkoivat kilpailemista Rudge-pyörillään sodan jälkeenkin hyvällä menestyksellä - ao. tuloslinkin mukaan Mansaaren TT-ajoissa mitalisijoja kertyi aina 1949, ja osallistumisia aina 1954 asti.

Merkittäviä mp-malleja

Rudge Multigear (1912-1923), eräs CVT-vaihteiston esi-isä 21 välityksen vaihteistolla
Rudge Ulster (1929-1939), tehtaan 500-kuutioinen huippumalli, viimein taattu 100mph-nopeus

TRAFI-ajoneuvotilasto tunnistaa tällä hetkellä (10/2015) 5kpl Rudge-moottoripyöriä rekisteristä.

Katso myös

Ohessa listaa Iso-Britannian entisistä/nykyisistä merkittävistä mp-valmistajista, joille on oma wiki-juttunsa tai sellainen on työn alla, ja joita on myös Suomen rekisterissä:

Linkkejä

Lähteet toistaiseksi englanninkielisiä:

Em. lähdesivustojen lisäksi käytetty osittain Wikipediaa (EN) jossa kuitenkin epätarkkuuksia, jotka toivottavasti korjattu oikeiksi tässä jutussa.