Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

JAP eli J.A.Prestwich Industries Ltd. oli John Albert Prestwichin Lontoon Tottenhamissa 1895 perustama elokuvauksen koneiden ja tarpeiston, myöhemmin niin polttomoottoreiden kuin tarkkuuskonetekniikan aloilla toiminut yritys. Se valmisti 1904-1908 moottoripyöriä joissa ensimmäisenä Iso-Britanniassa oli kansiventtiilit, mutta keskittyi sitten moottorivalmistukseen muiden toimialojen jäädessä yksi toisensa jälkeen pois. Moottoreissa käytettiin yhtiön "J.A.P"-logoa.

Moni merkittävä mp- ja kääpiöautovalmistaja käytti aikoinaan JAP-moottoreita, muun muassa AJS, Brough Superior, HRD Motorcycles (Vincent-edeltäjä), Royal Enfield, Triumph ja Zenith sekä kuuluisa Morgan Three Wheeler (osittain se käytti myös Matchless- ja nykyään S&S Cycle-moottoreita). Ulkomaisista valmistajista mm. ranskalaiset Dresch ja Terrot sekä saksalaisista mm. Ardie, Hecker ja Tornax olivat JAP-asiakkaita joidenkin malliensa osalta. JAP oli myös speedway:ssa (maarata) suosittu, ja niissä ensirivin kalustoa aina 1960-luvulle ja osittain 1970-luvulle asti.

Vuonna 1951 John Prestwichin yritykset sulautettiin yhtymäksi, mikä listautui pian Lontoon pärssiin. Kilpailija Villiers haali JAP:n osakkeita, ja 1957 osake-enemmistön saatuaan otti suurimman osan JAP-moottorituotannosta haltuunsa, pois lukien Lontoon Southgaten tehtaan, mikä valmisti pieniä-keskisuuria polttomoottoreita mm. ruohonleikkureihin, sekä paikallismoottoreita, mutta minkä toiminta oli lopetettu vuonna 1955. JAP:n perinteikäs Northumberland Park`in konetekniikkatehdas sulki 1963. Vuonna 1957 JAP oli sulautunut kokonaan Villiers Engineering Ltd.:een, ja se taas sulautui 1962 Manganese Bronze Bearings-yhtiöön. Talousvaikeuksiin joutunut brittiläinen moottoripyöräteollisuus yritettiin pelastaa yhdistämällä alan AMC- ja BSA-ryhmät myös Manganese Bronze:n alaisuuteen ensin Norton-Villiers, ja sitten Norton-Villiers-Triumph-yhtiöiksi, mutta viimeinenkin yhdistetty yritys sortui vararikkoon 1974. Manganese Bronze:n kenties tunnetuin jäännös on nykyään kiinalaisen GEELY:n omistuksessa oleva ja pörssinoteerattu LTI (London Taxi). Viimein 1963 suljetun JAP:n konetekniikkaosaston vanha rakennus Tottenhamin Northumberland Park Road 17:ssa on 2012 kaupunkia uudistaessa saneerattu SAINSBURY:n ostoskeskukseksi.

Brittien mp-imperiumista on jäljellä Norton-Villiers-Triumph`ista työntekijäkollektiivina aikoinaan irronnut, ja retromalleillaan nykyisin hyvin menestyksekäs Triumph, sekä yhteisyrityksen konkurssipesästä pelastettu Norton. Myös AJS on säilynyt nimenä, ja valmistuttaa Kiinassa edullisia kevyitä moottoripyöriä sekä mopedeja EU:n eri markkinoille. Intialaisjätti Mahindra&Mahindra on suunnitellut BSA:n herättämistä henkiin vuonna 2019 esiteltävällä retrohenkisellä mallistolla, jonka valmistuksen on ollut tarkoitus tapahtua tyylipuhtaasti taas Iso-Britanniassa. Brexit-mullistus on kuitenkin saattanut muuttaa suunnitelmia.


Katso myös

Listaa brittivalmistajista, joille on (tai suunnitteilla) valmistajajuttunsa motot-Wikissä:



Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...