Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mansaaren TT- eli Tourist Trophy-ajot ovat Englannin ja Irlannin välisellä merialueella (Irlanninmerellä) sijaitsevalla, Iso-Britanniaan itsehallintoalueena kuuluvalla Isle of Man-saarella 1907 lähtien sotavuodet pois lukien järjestetty ammattikuljettajille tarkoitettu ja vuosien saatossa erinäisiä sääntömuutoksia kokenut moottoriurheilutapahtuma, mikä järjestetään vuosittain toukokuun viimeisellä viikolla (harjoituksineen kesto on kaksi viikkoa). TT-ajot kuuluvat vanhimpiin moottoriurheilutapahtumiin, vanhimman kuitenkin ollessa 1896 ensi kerran protestina kohtuutonta Britannian tieliikennelakia vastaan järjestetty Lontoo-Brighton-ajo eli "Veteran Car Run".

Sen palkinto on samaisella saarella alunperin 1905-1922 järjestetyn "RAC Tourist Trophy":n (RAC = Royal Automobile Club) jälkeen toiseksi vanhin yhä kiertävä moottoriurheilun pokaali. Mansaaren TT-ajot ovat eräs mp-alan arvostetuin kilpailu, mutta myös surullisen kuuluisat vaarallisuudestaan, vaadittuaan 1907-2015 (nykyisen Mountain Course-reitin aikana) toistaiseksi 246 kilpailijoiden kuolonuhria ajoissa tai niiden harjoittelujaksoilla (mukaan lukien Manx GP ja Clubmans TT), minkä vuoksi osakilpailu ei ajanjakson 1949-1976 jälkeen kuljettajien (muun muassa Giacomo Agostinin) boikottien vuoksi ole enää kuulunut MotoGP:n maailmanmestaruussarjaan. Vaikka radalla kilpaillaan yhä tosissaan (Superbike) ovat sen järjestäjät muuttaneet tapahtuman luonnetta festivaalin suuntaan (kuuluisan Goodwood Festival of Speed`in esikuvan mukaan). TT-ajojen vastapaino amatöörikuljettajille on syksyisin järjestettävä Manx GP (manx = mansaarelainen).

Kuvaus

Kilpailumuodoksi on vakiintunut yksittäislähtö (10 sekunnin välein), missä kuljettaja ajaa kelloa vastaan luokkakohtaisen määrän kierroksia muulta tieliikenteeltä kilpatapahtumien ajaksi suljetulla radalla. 1911 lähtien tämä 37,75 mls eli 60,72km rata, nimeltään "Snaefell Mountain Course" (maailman vanhin yhä käytössä oleva moottorikilpailurata), on kiertänyt myötäpäivään lähtöpaikalta Mansaaren pääkaupungista Douglasista etelään, sitten saaren poikki Peel-kaupunkia sivuten sen länsirannikon tuntumassa pohjoiseen aina Ramsay-kaupunkiin, mistä se on saaren korkeinta vuorta Snaefellia (2.034ft/620m) sivuten palannut itärannikon tuntumassa takaisin Douglasin lähtöpaikalle. Noin 200 mutkaa sisältävästä kierroksesta noin 60 mutkalla tai paikalla on nimensä, joista ensimmäinen 1920 oli "Edge`s Corner". Nimistössä esiintyy myös kuuluisia kilpailijoita, vaikkapa "Birkin`s Corner" missä Matchless-osakas Archie Birkin kuoli 1927 harjoitellessaan aamuvarhain ja joutuessaan väistämään kalaa kuljettanutta tavara-autoa päin tienvarren kiviseinää, tai 1981 nimetty "Hailwood`s Height" radan korkeimmassa paikassa (422m) samana vuonna traagisessa liikenneonnettomuudessa aivan kotikulmillaan Englannissa kuolleen mp-suurmies Mike "The Bike" Hailwoodin kunniaksi. Myös monet paikannimet reitillä ovat kuuluisia, vaikkapa Ballaugh Bridge tai lukuisia kuolonuhreja vaatinut Bray Hill, Creg-ny-Baa, Government House (Mansaaren kuvernöörin residenssi), Keppel Gate, Rhencullen, Signpost Corner, Windy Corner. Virallinen kierrosennätys (2015, John McGuinness, Senior-TT) on 17 minuttia 3.567 sekuntia, kilpailun kokonaisaika kuudelta kierrokselta (2013, Michael Dunlop, Superbike-TT) taas 1 tunti 45 minuuttia 29.980 sekuntia, tarkoittaen 207.198 km/h keskinopeutta virallisella 380,1km reitillä.

Radan olosuhteista tositoimissa saanee käsityksen oheisesta 2014-kierrosvideosta (17:33 minuuttia) Guy Martinin (Suzuki) kyydissä hänen seuratessa TT-voittaja Michael Dunlop:ia (BMW): Youtube.

Rata on vuosien saatossa muuttanut muotoaan ja pituuttaankin hieman, osaltaan tieverkoston parannustoimien vuoksi joilla esimerkiksi reitin monia kilpapyörät ilmaan singonneita kuperia siltoja on tasoitettu, kapeita teitä levennetty, tai tienvarren vaarallisimpia esteitä siirretty tai muutettu turvallisemmiksi. Kilpailutoiminnassa käytettiin myös 1954-59 lyhennettyä (10,92mls/17,63km( "Clypse Course":a, jossa kilpailut ajettiin perinteisemmällä yhteislähdöllä.

Kaksiviikkoisen tapahtuman ensimmäisen harjoitus- ja toisen kilpailuviikon välisenä sunnuntaina ("Mad Sunday") rata on avoin siviilikuljettajille, tosin erinäisin rajoituksin (vaikkapa nopea osuus Ramsay-Douglas Snaefell-vuoren sivuitse yksisuuntainen ja nopeusrajoitettu). Tilastot tietävät, että 2012 olisi ollut vain neljä onnettomuutta, kun niitä oli aikaisemmin ollut tusinoittain.

Historiaa

1906 Itävallassa moottoripyörille järjestetyssä Cup-kilpailussa oli herännyt epäilyksiä fuskusta ja kyseenalaisista menettelyistä kilpailujärjestäjien taholta. Palatessaan junakyydillä Auto-Cycle Club:in sihteeri Freddie Straightin, Matchless-yhtiön omistajien Charlie ja Harry Collierin sekä markiisi de Mouzilly St. Mars:in kesken käyty palaveri johti ajatukseen järjestää RAC Tourist Trophyn tapainen kilpatapahtuma Man-saarella. Mansaari ei kuulunut 1903 mantereelle Motor Car Act-lain asettaman 20mph yleisrajoituksen piiriin (eikä saarella 2015 edelleenkään ole yleistä kattonopeutta), minkä vuoksi se oli jo 1904 ollut "Gordon Bennett Eliminating Trial"-kilpailun (autokilpailu) ja 1905 myös ensimmäisen Gordon Bennett mp-kilpailun näyttämönä. Herrojen ideoiman kilpailun luonne eroaisi ollen tiematkailun suuntainen, minkä vuoksi pyörien varustukseen piti kuulua satula, pedaalit, lokasuojat sekä äänenvaimentimet. Luokista yksisylinteristen sallittu polttoaineen kulutus olisi 90 mailia galloonalle, kaksisylinteristen taas 75 mailia galloonalle (mpg). Myös kilpailulle valittu nimi kuvasti tätä tarkoitusta.

Ensimmäisessä kilpallussa 28. toukokuuta 1907 voiton vei yksisylinterisellä Matchless`illa ajanut tehtailija Charlie Collier, joka selvitti kymmenen kierrosta 25,5km reitillä 4 tunnissa 8 minuutissa 8 sekunnissa keskinopeudella 61,49 km/h. Kaksisylinteristen luokan taas voitti Rem Fowler Norton-Peugeot:illaan keskinopeudella 58,27 km/h. Hermes-jumalaa siivekkään pyörän päällä (1905 lähtien RAC Tourist Trophyn voittajalle annettavaa kultaista "Montague Trophy"- pokaalia muistuttaen) esittäneen kiertopalkinnon lahjoitti markiisi de Mouzilly St.Mars, ja sen saa yhä nykypäivänäkin vuosittainen "Senior-TT":n (suurimman kilpaluokan) voittaja vuodeksi haltuunsa. Autokilpailujen esimerkin mukaisesti myös moottoripyörien Tourist Trophystä tulisi nopeasti brittiläisen teollisuuden viimeisimmän tekniikan esittely- ja kokeilukenttä, ja sittemmin ulkovallat (vaikkapa natsi-Saksa 1930-luvun loppupuolella) yrittäisivät vimmatusti tyrkätä isännät syrjään omalla huipputekniikallaan - vaikkapa Zöller-ahtimella varustetut BMW RS-mallit tai vuodelle 1940 rakennettu Benellin ahdettu nelisylinterinen 250-kuutioinen (ei kilpailtu sodan vuoksi).

Kilpailuluokkia

Jo 1911 uuden ja sittemmin vakiintuneen "Mountain Course":n käyttöönoton myötä järjestettiin alkuperäisen "Senior-TT":ksi muuuttuneen kilpailun rinnalla vastaava pienemmille iskutilavuuksille (300 kuutiota yksisylinterisille, 340 kaksisylinterisille) mikä sai nimekseen "Junior-TT". Jo 1912 iskutilavuusrajaksi muutettiin 350 kuutiota, mikä säilyikin aina 1994 asti - jolloin sen korvasi 600-kuutioisten luokka "Supersport TT".

1922 näiden rinnalle tuli kevytsarja "Lightweight-TT" 250-kuutioisille (eri muutoksin aina 2004 asti), ja jo 1924 sen alapuolelle "Ultralightweight-TT" aluksi Euroopassa silloin suosittuun (monissa maissa verotus- tai ajokorttiraja) 175-kuutioisten luokkaan, sittemmin 1951 lähtien 125-kuutioisille, minkä järjestämien päättyi 1974 (tosin se oltettiin uudelleen ohjelmaan 1989-2004).

2010 lähtien on kilpailtu "TT Zero"-luokassa, minkä nimi juontuu nolla-päästöisestä kilpakalustosta. Jo 2012 Mansaaren hallinnon asettama 10.000 GBP erikoispalkinto 100 mph-keskinopeuden ylittämisestä meni Michael Rutter/Moto Czysz:lle, ja se on ylitetty joka vuosi tämän jälkeen.

Tuotantopyörillä kilpailtiin 250/500/750 kuution iskutilavuuksilla (Lightweight/Junior/Senior) 1947-56 "Clubmans TT":ssa, ja sitä korvaamaan 1967-76 tulleessa kolmiluokkaisessa "Production TT":ssä. 1984-1989 tuotantopyörät jatkoivat neliluokkaisena, ja 1990-2003 turvallisuussyistä kaksiluokkaisina (600/1.000), kunnes 2005 niiden korvaajiksi tulivat "Superstock TT"-luokat.

Eniten TT-voittoja

  • Joey Dunlop, 26 voittoa
  • John McGuinness, 23 voittoa
  • Dave Molyneux, 17 voittoa
  • Mike Hailwood, 14 voittoa
  • 11 voittoa, neljä kuljettajaa, mm. Michael Dunlop
  • 10 voittoa, useita: ensimmäisenä Stanley Woods (Irlanti) 1923-1939, Giacomo Agostini


Jekkuilua

Pitkään brittien kotikilpailuna olleisiin TT-ajoihin alkoi 1920-luvulta lähtien tulla ulkomaalaisia valmistajia kilpailukykyisine ja joskus ylivoimaisine moottoripyörine. Brittityyliin tulijoille järjestettiin erilaisia pikku jekkuja, haittoja, joilla liian nenäkkäitä muun maalaisia yrittäjiä jarrutettaisiin sopivasti. Tässä joitain SPIEGEL 26/1953:n listaamia tapauksia hurtista urheiluhuumorista:

  • Myöhään 9.6.1953 iltana, päivää ennen Lightweight-TT:n kilpailuja, kilpailujohto sai anonyymin vihjeen että NSU-tiimi käytti sääntöjen määräämän lyijyttömän ("clear") bensiinin sijaan lyijyllistä. Komissaarina toiminut DMV:n johtaja Vorster ilmoitti tästä epäilystä tietenkin NSU-tiimipäällikkö Germerille, ja seuraavana aamuna ennen ajoja polttoaine tutkittiin - se todellakin sisälsi lyijyä. Polttoaine kilpailua varten oli ostettu erään hra Simpsonin kilpailijoita varten pitämältä polttoaine-asemalta - samainen herra siis, joka 1951 Varesessa ISDT:ssä kieltäytyi antamasta saksalaistiimille öljyjä kommentilla: "Hakekaa öljynne Saksasta, me myymme vain brittikuljettajille", vaikkakin NSU:lla oli toimitussopimus kyseisen öljy-yhtiön kanssa. Simpson olikin NSU:n protestin jälkeen saanut öljy-yhtiöltä kunnon ojennuksen. Polttoaineessa olleen lyijyn alkuperä jäi hämärän peittoon, mutta se olisi vasta kilpailun jälkeen havaittuna tietenkin johtanut hyvin vahvojen NSU-kilpureiden diskaukseen. Polttoaine lyijyttömäksi vaihdettuna haitaksi jäi kuitenkin, että moottorin säädöt oli tietämättä tehty väärän polttoaineen mukaisiksi, eikä muutoksia ehdittäisi testata ennen tositoimia. Haas tuli 125-luokassa hopealle ja splittasi MV-kaksikon Graham/Sandford, ja 250:ssä myös hopealle Fergus Andersonin ajettua voittoon Moto Guzzilla.
  • Haas joutui 1953 kokemaan englantilaistyylin myös ajosaappaidensa osalta. Juuri hiukan ennen 125-luokan kilpailun lähtöä eräs komissaari, hra Sheppard, ryntäsi Haasin luo karjuen, ettei Haas voisi osallistua koska hänen saappaansa olivat varreltaan liian pitkät - Haas oli harjoitellut samoilla saappailla kahden viikon ajan, ja ajanut niillä myös 250-luokan kilpailun. Myöhemmin kävi ilmi, että Haas`in kovin vastustaja Leslie Graham oli käynyt huomauttamassa kilpailujohdolle saksalaisen saappaista (Graham menehtyisi vuorokausi myöhemmin 500-kuutioisella MV Agustallaan). Haas sai kaksi minuuttia ennen lähtöaikaansa sopivat saappaat eräältä englantilaiselta yksityiskuljettajalta, ja pääsi mukaan kilpailuun.
  • Vuoden 1952 kilpailuja varten NSU oli pestannut erittäin taitavan Bill Lomas:in kuljettamaan tehtaan 125- ja 250-kuutioisia kilpureita - Lomas olikin harjoituksissa oitis ajanut kummallakin luokkansa kierrosennätykset, mutta sitten kaatunut ja loukannut kämmenselkänsä. Vamma oli neljä päivää myöhemmin itse kilpailujen alla parantunut taas, mutta kas kummaa kilpailun johto oli jälleen edeltävänä iltana kokoontuessaan päättänyt, ettei Lomas saisi osallistua. NSU päätti sen vuoksi antaa Werner Haasin ajaa Lomasin hieman nopeampia pyöriä, mutta kilpailujohto salli pitkän harkinnan jälkeen vaihdon vain ehdolla, ettei pyöristä muutettaisi muuta kuin kilpanumero. Tällä oli melkoinen merkitys, sillä Lomas oli varreltaan 176cm, kun taas Haas oli vain 164cm pitkä - kummallekin oli omat sovitetut katteensa ja hallintalaitteensa. Haas pystyi sovittautumaan 250-kilpuriin, mutta Lomasille sovitettu kireämpi 125-kuutioinen jäi varikolle. Haas ei yltänyt kummassakaan luokassa top-10:n joukkoon.
  • Eräs jekku tehtiin myös vuonna 1937. DKW-kuljettaja Steinbach oli tuolloin eräs suosikeista (nopeat DKW:t toisivatkin useana vuotena hienoja tuloksia TT:ssä), lähti kilpailuunsa, mutta jo parin kilometrin ajon jälkeen häneltä tyhjeni rengas. Kävi ilmi, että kuvioon oli painettu nuppineulat, mitkä tietenkin tunkeutuivat matkaan lähtiessä läpi ja puhkaisivat sisäkumin. DKW:lle ajanut isäntämaan Ernie Thomas toi kilpailusta pronssia. Tarinan lähde, saksalainen mp-journalisti Helmut Werner Bönsch muistelee myös tapausta 1946, kun Norton-kilpatallin johtaja Joe Craig tuli pistooli kädessä vaatimaan BMW-tiimiltä Senior-TT:n 1939 voittaneen Georg Meierin kompressori-moottorin piirroksia. Craig jatkoi yrityksiään aina 1947 asti, kun hänet torjuttiin tehtaalla puuttumaan jääneen takavarikointiluvan vuoksi. Tällaista lupaahan Craig ei missään vaiheessa pystynyt esittämään.


GFDL-merkintä, koska kirjoitus perustuu toistaiseksi pääasiassa Wikipedia-artikkeleihin:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...