Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fergus Kenrick Anderson (syntynyt 9. helmikuuta 1909, Croydon, GBR – kuollut 6. toukokuuta 1956, Namur, BEL) oli brittilainen kilpamoottoripyöräilijä, joissain lähteissä laivainsinööri-isänsä kaltaisesti skotiksi mainittu vaikkakin hän syntyi Croydonissa Surrey-kreivikunnassa Lontoon kupeessa. Lahjakas, hujopiksi sanottu Anderson oli myös erinomainen mp-teknikko. Hän vei 350-luokan ensimmäiset ei-brittiläisellä pyörällä saavutetut MM-tittelit 1953 ja 1954, jatkoi 1955 Moto Guzzin, monivuotisen tiiminsä päällikkönä, mutta riitautumisten jälkeen palasi 1956 kilpailemaan BMW-tehdastiimissä. Hän menehtyi Circuit de Floreffe-katuradalla tapahtuneen kilpailuonnettomuuden jälkeen belgialaisen Namur`in sairaalassa, ja hänet haudattiin sinne toivomuksiensa mukaisest,i lähelle kuolinpaikkaansa. 40 vuotta onnettomuuden jälkeen Namurin kuninkaallinen moottoriunioni (Floreffe-kilpailun järjestänyt klubi) pystytti muistomerkin hänen hautapaikalleen.

Ura

Kilpailemisen 18-vuotiaana 1927 aloittanut Fergus Anderson ajoi aluksi Nortonilla, Rudgella ja Velocettella sekä saksalaisilla DKW- ja NSU-kilpureilla. Hän osallistui 1939 ensi kertaa Mansaaren TT-ajoihin, mutta sota katkaisi kilpailutoiminnan aina vuoteen 1947 asti, jolloin Anderson saavutti 350-luokan EM-tittelin. Hän nousi 1950 Moto Guzzin tehdastiimiin, oli aloitteen tekijä kun yhtiö rakensi ensin 320-kuutioisen ja sitten 350-kuutioisen kilpapyörän WGP:n 350ksm-luokkaan, ja voittikin tiimille juuri tässä luokassa WGP-maailmanmestaruudet 1954 ja 1954. Hän oli lisäksi 250-luokan MM-pronssilla 1950 sekä MM-hopealla 1952. Mansaaren TT-ajot hän voitti kaksi kertaa, 1952 ja 1953 Lightweight-luokassa (250ksm) Moto Guzzilla. WGP-kilpakautensa aikana hän osallistui 26 kilpailuun, voitti niistä 12, ja oli podiumilla 24 kertaa.

Aktiiviuransa kauden 1954 jälkeen lopetettuaan jo vuosia aiemmin Varennaan (Como) asumaan asettunut Anderson nousi Moto Guzzin kilpatallin päälliköksi, mutta riitaantui nopeasti esimiestensä kanssa kun hän ei saanutkaan riittävän vapaita käsiä johtaa tiimiä. Välivuoden 1955 hän jatkoi uraansa saatuaan ajotarjouksen BMWn tehdastiimiltä vuodelle 1956. Tuolloin 47-vuotias Anderson osallistui 500-kuutioisten kilpailuun belgialaisella "Circuit de Floreffe"-katuradalla toukokuussa 1956, kun John Surteesia ja Bill Lomasia tavoitteleva Anderson horjahti radalla olleen soran vuoksi, ajoi päin sähköpylvästä, ja lensi pyöränsä selästä. Läheisen Namur`in sairaalaan viety kuljettaja siirtyi valitettavasti muutama tunti onnettomuuden jälkeen ikuisuuteen. Suositun huoppukuljettajan kuoleman vaatineen onnettomuuden vuoksi Floreffe-kilpailu lopetettiin tähän vuoteen 1956.

Saavutuksia

  • EM-voittaja 1947 (Velocette, 350ksm)
  • WGP-sarjan maailmanmestari 1953 ja 1954 (Moto Guzzi, 350ksm-luokka)
  • WGP-sarjan MM-pronssi 1950 sekä MM-hopea 1952 (Moto Guzzi, 250ksm-luokka)
  • Lightweight-TT:n (250ksm) voittaja 1952 ja 1953

Linkit

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista