Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

EGLI on sveitsiläisen Fritz Eglin vuonna 1967 Bettwil`issä perustama yritys, minkä päätuote olivat aluksi urheilumoottoripyörien rungot tyypillisesti kasattuina suorista CrMo-putkista, sittemmin kokonaiset erikoismoottoripyörät (värinä tyypillisesti Sveitsin punainen, ja logo 1970-luvun "data"-fontilla), mp-maahantuonti (mm. MZ) ja konsultointityöt. Perustaja on 1.1.2015 lukien luopunut yrityksestään siirtyäkseen eläkkeelle, ja neljä vuotta tätä ennen jatkajaa etsittyään hän myi sen Royal Enfield- ja Norton-mahantuoja, yrittäjä Alexander Frei`lle.


Historiaa

30. kesäkuuta 1937 Zürich`issä syntynyt Fritz W. Egli (egli sveitsinsaksaksi ahven) oli lahjakas mp-mekaanikko ja kilpakuljettaja. Saatuaan 1960-luvun alussa sairastelevalta työkumppaniltaan Vincent Black Shadown hän osallistui sillä Sveitsin mäkikilpailuihin. Egli oli virittänyt pyörän V2-moottoria onnistuneesti, mutta teholle riittämättömän alustan takia kovinta kärkeä ei pystynyt kilpailuissa saavuttamaan. Tämän vuoksi hän ryhtyi 1960-luvun puolessavälissä perehtymään mp-runkotekniikkaan, suunnittelemaan ja kokeilemaan tehokkaan moottorinsa ympärille omatekoista runkoa, mikä koostui suorista kromi-molybdeeniputkista. Yhdistelmä oli menestyksekäs, ja Fritz Egli voitti paitsi Sveitsin mestaruuden vuonna 1968 myös lukuisia muita kilpailuja.

Menestys johti lisätilauksiin, ja niinpä hän entisessä navetassa aluksi toimittuaan perusti viimein pajansa Bettwil`iin. Kallilla mutta huippulaadukkaalla Egli-rungolla jalostettujen Vincent`ien rinnalle (1968-1972 noin 200 kpl) tuli nopeasti uusien japanilaisten pyörien muutostöitä, alussa erityisesti Honda CB750 "Tuutin" moottorin ympärille. Japanilaisvalmistajien rungot olivat tuohon aikaan laajalti kehnon maineessa, ja moni muukin yritys ympäri Eurooppaa valmisti niihin paranneltuja runkoja katu- tai kilpailukäyttöön. Kilpailevia yrityksiä olivat esimerkiksi Iso-Britannian Dunstall, Harris, Rickman-Metisse ja erityisesti Seeley, Ranskassa Moto Martin ja Italiassa taas esimerkiksi Bimota. Bettwil`in pajassa valmistui parhaimpana aikoina 1970- ja 1980-luvuilla noin 200 runkoa vuosittain. Käytetyt vierasmoottorit ulottuivat yksisylinterisistä aina Honda CBX:n kuusisylinteri-rivimoottoriin. Egli oli myös eräs turbo-moottoripyörien pioneeri, vaikkapa Kawasaki Z1 900:an perustunut "MRD 1", missä teho nousi 180 hevosvoimaan. Tämä 1.016 ksm-turbo kiihtyi 0-200 km/t 7,1 sekunnissa, ja sille kellotettiin parhaimmillaan 297 km/t huippunopeus - mikä ylitettäisiin virallisesti vasta 20 vuotta myöhemmin.

Egli-runkoisilla moottoripyörillä saavutettiin huomattavaa menestystä kilparadoilla, ja jopa Giacomo Agostini tai Phil Read joutuivat hikoilemaan koko palkkansa edestä pitääkseen ne takanaan. Vuonna 1981 ranskalaiskuljettaja Jacques Cornu ajoi uuden kierrosennätyksen Nürburgringillä Egli-pyörällään, eli jätti tehdastallit kuljettajineen taakseen. Kawasaki-moottorilla varustettu "Egli-Colani" (muotoilijana saksalainen Luigi Colani, silloin tunnettu ajoneuvomuotoilun "enfant terrible") saavutti vuonna 1986 nopeusennätyksen 10 kilometrille seisovalla lähdöllä. Ennätys nousi lukemaan 272,4 km/t.

Suurten erityisesti japanilaistehtaiden alkaessa 1980-luvun aikana oppia (osin eurooppalaispajoilta kopiotuaan) rakentamaan yhä parempia runkoja moni erikoisvalmistaja ajautui vaikeuksiin. Egli otti tuolloin uusiksi tukijaloikseen eri mp-merkkien maahantuonnin Sveitsiin: merkkejä olivat mm. MZ 1996- ja Sachs 1998-vuosista lähtien. Egli toi myös kiinalaista Chang-Jiang`in isoa sivuvaunupyörää, mikä on IMZ-Uralien tavoin BMW R71:n jatkokehitelmä. Nämä erittäin maastokelpoiset pyörät ovat yhä edelleen suosittuja erikoistarkoituksiin omissa piireissään. Venäläissukuisten yhdysvaltalaissijoittajien nykyään omistama Ural myy mallejaan laajalti ympäri maailman, se on monilta osin paranneltuna hyvin kallis, mutta noudattaa edelleen vanhaa hyväksi koettua tyyliään.

Kun Fritz W. Egli sr:n tytär ei halunnut jatkaa yhtiötä, ja kun poika Fritz w. juniorkin oli ikääntynyt alkoi perustaja 2010-luvun alussa etsiä sille jatkajaa. Hän ei halunnut myydä sitä helppoheikeille, tai maineikasta tuotemerkkiään Kiinan tusinatuotteissa käytettäväksi, kun taas vaadittu taloudellinen panos oli liikaa monille mp-entusiasteille jotka olisivat osanneet ja halunneet viedä merkkiä eteenpäin. Viimein jatkajaksi löytyi introssa mainittu, useita mp-merkkejä Sveitsiin jo maahantuonut Alexander Frei. Jo 1966-1970 Egli-pajalla toiminut australialainen Terry Prince taas on pitänyt paitsi Vincent-lippua korkealla maassaan, myös ollut mukana uuden Vincent`in rakentamishankkeessa, johon myös Egli-paja on osallistunut. Uusi Egli on myös mukana Classic-TT:ssä ja entisöi niin omia vanhoja tuotteitaan kuin asiakkaiden muita rakkaita vanhoja moottoripyöriä. Fritz W. Egli senior on lupautunut olemaan vielä jonkin aikaa mukana neuvonantajana.

Samankaltaisia yrityksiä

Esittelyjutuissa on valmistajien kotisivujen lisäksi osittain käytetty Wikipedia-sivuja tarkistuksena/lähteenä. Koska kyse on vain pääjutun sivujuonesta kirjoittaja tulkitsee, että Wikipedia-lähdemaininta riittää, eikä Egli-juttua kuulu GFDL-merkitä. Huippulaadun runko- ja mp-valmistajien lista ei voi olla kattava - merkittäviä muita yrityksiä/yrittäjiä lisätään myöhemmin.

  • Bakker Framebouw on alankomaalaisen kilpa-ajaja Nico Bakker`in aktiivin kilpailu-uransa (1967-1973) loppupuolella ensin omaan käyttöönsä, sitten 1974 ulkopuolisille myytävien, runsasta suosiota ja laajaa menestystä keränneiden kilparunkojen valmistamisella aloittanut yritys. Se on myöhemmin valmistanut mm. harvinaisen Van Veen-wankelmoottorisen OCR 1000:n lisätuotantosarjan (10 kpl) rungon, mikä paransi huomattavasti OCR:n alunperin moitiskeltua ajettavuutta. Bakker on erityisesti BMW-partneri, ja valmistanut useita huippulaatuisia piensarjoja niiden tekniikan pohjalta, vaikkapa R100GS-maastopyörään perustuva "BMW Kangaroo". Laaja tuoteskaala esittäytyy parhaiten yhtiön sivuston Products-alasivulla (ks. linkit).
  • Bimota on mm. hiljattain menehtyneen kuuluisan mp-suunnittelija Massimo Tamburinin (Ducatin ikonimainen 916-malli] 1966 perustamasta yrityksestä erkaantunut, korkealuokkaisiin runkoihin ja sittemmin moottoripyöriin keskittynyt yritys, jonka polveileva historia monine malleine ilmenee parhaiten valmistajaesittelystä.
  • Dunstall syntyi vuonna 1957 vain 18-vuotiaana oman Norton "Dominator"-moottoripyöränsä virittämisestä kilpailukykyiseen kuntoon aloittaneen Paul Dunstallin ryhtyessä 1960- ja 1970-luvuilla tarjoamaan tuotteitaan nimeään kantavan yrityksen puitteissa. Yritys julkaisi ensimmäisen tuoteluettelonsa vuonna 1961 silloisen "café racer"-villityksen aikana, ja vuonna 1963 hän osti Nortonin Dominator-varaosavaraston jatkaakseen siihen kehittämiensä muutosten tarjoamista asiakkailleen tilaustavarana. Toiminta laajeni vuonna 1966 myös kokonaisten moottoripyörien valmistamiseen, minkä myötä ACU (Auto Cycle Union) hyväksyi Dunstall`ien osallistumisen kilpailutoimintaan: esimerkiksi "Dunstall Atlas" (ei Norton-Dunstall, Dunstall Dominator, tai Dunstall 750 Atlas kuten kirjallisuudessa sittemmin on erheellisesti väitetty). Asiakkaisiin lukeutuivat mm. taitavana mp-kuljettajana tunnettu elokuvatähti Steve McQueen, tai Keith Emerson (tuolloin kuuluisa Emerson, Lake & Palmer-progeyhtye). Brittivalmistajien alamäen ja siten viritettyjen pyörienkin menekin kuihtuessa Paul Dunstall alkoi kohentaa japanilaismerkkejä, joista hänellä oli erityisen tiivis yhteistyö Suzukin kanssa. Yhtiö tarjosi 1970-luvulla myös suosittuja katesarjoja japanilaispyöriin. Paul Dunstall myi yhtiönsä vuonna 1982 siirtyäkseen kiinteistökehittäjäksi.
  • Harris Performance Products on vuonna 1972 veljesten Lester ja Steve Harris ynnä johtaja Stephen Bayfordin perustama yhtiö, mikä on valmistanut noin 2.200 kpl moottoripyöriä niin yksittäiskappaleina kuin eri "Magnum"-nimisinä piensarjoina (mm. Magnum Laverda, n. 20 kpl). Yhtiö on saavuttanut runsaasti menestystä moottoripyörien eri ratakilpailulajeissa. Se on yksi kahdesta yhtiöstä, joille Yamaha on toimittanut tehtaan kilpamoottoreita, ja perustavat johtivat vuosina 1996-1998 myös Suzukin Superbike-MM:n tehdastiimiä. Vuonna 2003 yhtiö ryhtyi yhteistyöhön WCM-tiimin kanssa valmistaakseen uusia kilpapyöriä "WCM Harris"-nimellä (WCM näyttää pyllähtäneen 2007 pääsponsorinsa osoittauduttua rahattomaksi), ja 2015 se myytiin mm. Royal Enfield India:n omistavalle intialaiselle EICHER MOTORS-yhtiölle.
  • Moto Martin on edelleen toimiva ranskalainen, replica-kilpureita eli "café racr":eita valmistava yritys, jonka Georges Martin perusti aikoinaan Egli-suunnitelmien mukaisten runkojen valmistamiseen. Yhtiö on valmistanut myös omia vanteita, katteita sekä auto-rakennussarjoja, ja myynyt pieninä kappalemäärinä laadultaan Bimotaan ym. nimekkäisiin runkovalmistajiin verrannollisia, suurvalmistajilta hankituilla viritetyillä moottoreilla varustettuja moottoripyöriä omalla nimellään.
  • 1970 Rickman-Matchless G50 (500cm³), MP2017
    Rickman Motorcycles oli veljesten Derek ja Don Rickman mp-runkojen, alustaratkaisujen ja viimein moottoripyörienkin valmistusta harjoittanut yritys vuosina 1960-1975. Aloitettuaan ensin scrambler-kisarunkojen valmistuksen Rickman siirtyi 1966 tarjoamaan runkoja katupyöriin - tuolloin brittivalmistajat eivät vielä suostuneet myymään hänelle moottoreitaan. Vuonna 1970 mp-korjausoppaiden kustantajanakin tunnetun Floyd Clymer`in Yhdysvaltoihin tilaamien 200 kpl Royal Enfield "Interceptor"-superpyörien jäätyä tulliin tilaajan menehtymisen vuoksi niitä tarjottiin Rickmaneille, jotka valmistivat niiden pohjalta 137 kpl yhtiönsä nimellä myytyä Dominator-yksilöä. Näitä seurasivat omat 100-, 125- ja 250-kuutioiset mp-mallit, joissa käytettiin (samassa järjestyksessä) Hodakan, Zündappin ja Montesan ostomoottoreita. Pyörät nimetään usein erheellisesti Rickman-Métisse:iksi, vaikka Rickman-veljekset olivat tosiasiassa mukana vain ensimmäisten, huumorintajuisesti "Métisse":iksi (rakki, piski, sekaverinen) nimetyn rungon suunnittelussa. Omien moottoripyörien tuotanto loppui vuonna 1975, mutta veljekset jatkoivat tarvikeosien kuten katesarjojen valmistajina aina 1980-luvulle jolloin he myivät yhtiönsä Pat French`ille. Se on edelleen toiminnassa, joskin French`in vanhetessa uusin verevin voimin, ja harjoittaa mm. Métisse-runkojen uustuotantoa (ks. linkki). Derek ja Don Rickman nousivat vuonna 2007 "AMA Hall of Fame":een.
  • Seeley oli Colin Seeleyn mp-alan yritys. Hän aloitti kilpa-ajon 16-vuotiaana isänsä Vincent Rapide-pyörällä (ensimmäinen virallinen kilpailu ikärajan täytyttyä vuonna 1954 läheisellä Brands Hatch-radalla (Kent-kreivikunta)), ja aloitti työt harjoittelijana Harcourt-kauppiaan korjaamolla. Tällöin hän tutustui myös lähistöllä käytettyjä moottoripyöriä kaupanneeseen Bernie Ecclestone`en, joka tulisi myöhemmin F1-sarjan yksinvaltiaaksi. Seeley itsenäistyi oman pajansa myötä vuonna 1954: siitä kehittyi ensin 1956 jälleenmyyntitoiminta ja sivuvaunuedustus, ja 1958 Seeley sai oman AJS-moottoripyörien edustuksensa. Vaikka hänet oli kutsunnoissa hylätty asepalvelukseen kelpaamattomana Seeley osallistui vuosina 1961-1967 sivuvaunuluokan kilpailuihin aina MM-tasolle asti. Vuodesta 1966 alkanut omien runkojensa tarjoaminen AJS- ja Matchless-pyöriin johti Seeley-runkoisten pyörien runsaaseen ja menestyksekkääseen käyttöön 1960-luvun lopulla, kun monet valmistajat olivat vetäytyneet kilparadoilta eli jättäneet yksityiskuljettajille tilaa menestyä - esimerkiksi vuoden 1969 Senior TT:n "top-10":ssä oli neljä Seeley-pyörää. Vuonna 1971 seurasi Seeleyn ensimmäinen, Matchless G50-malliin pohjautunut oma mp-malli "Seeley Condor", ja yhtiö valmisti 1970-luvulla kaksi 150 kpl sarjaa replica-kilpureita Honda:lle CB 750-mallien pohjalta. Yhtiö tarjosi Dunstallin tavoin myös katteita ja muita mp-tarvikkeita. Colin Seeley itse oli 1970-luvulla liittynyt ystävänsä Ecclestonen BRABHAM F1-tiimiin, missä hän johti näiden kilpa-autojen kehitystä, sittemmin valmistustakin tehtaalla, ja nousi 1986 itse F1-tiimiin. Seeleyn 1976 terminaaliseen syöpään sairastuneen vaimon nimeä kantavaa rahastoa johtaa F1-selostajalegenda Murray Walker eli "Muddly Talker".

Linkkejä

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista