Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
IMZ-Ural logo ®/©️
IMZ, eli Irbitskyi Motozikletnyi Zavod (Ирбитский мотоциклетный завод), Irbitiläinen moottoripyörätehdas, on Ural-vuoriston eteläpäässä Sverdlovsk-oblastissa sijaitsevassa Irbitissä toimiva, moottoripyöriä valmistava yritys, joka on vuodesta 2000 lähtien ollut kolmen venäläistaustaisen yhdysvaltalaissijoittajan omistuksessa "Irbit MotorWorks of America"-nimellä. Tehdas on tällä hetkellä Venäjän ainoa suuren iskutilavuuden raskaita moottoripyöriä valmistava yritys. Sen tuotteita viedään maailman eri kolkkiin, missä raskailla, maastokelpoisilla ja sivuvaunulla (veto myös sivuvaunun pyörälle) varustetuilla malleilla on oma vakaa harrastaja- tai tarvitsijakuntansa. Vuosivalmistus on uuden yhtiön aikana vakiintunut noin 1.000 kappaleeseen, ja retrohenkinen pyörä kuuluu high end-tuotekategoriaan eli on hintava. Ural-malliston kokonaisvalmistusmäärä on ylittänyt 3 miljoonaa kappaletta.


Ural M-72+sivuvaunu, Degtjarev-pk
Alunperin BMW R71-mallin tekniikkaa tutkimalla ja kopioimalla Moskovan mp-tehtaalla (MMZ) elokuussa 1941 aloitettu tuotanto siirrettiin SNK:n päätöksellä lokakuussa 1941 Neuvostoliiton muun raskaan teollisuuden tavoin kauas sisämaahan natsi-Saksan aloitettua Operation Barbarossa:n eli hyökkäyksensä - tässä tapauksessa kaukaisessa Irbitissä sijainneeseen, siihen asti panimona toimineeseen tehtaaseen, missä mp-valmistus alkoi Ural M-72 -mallinimellä helmikuussa 1942. Malliston tekniikasta on kuitenkin nykyään jäljellä enää BMW R71:n konsepti, ja nykymalleissa käytetään runsaasti mm. Keski-Euroopassa valmistettuja komponentteja.

Maailmansodan aikana Ural M-72:n valmistusta hajautettiin myös muille tehtaille, esimerkiksi Kovroviin (KMZ, K-pyörät) sekä Ukrainaan (Dnepr), joista jäljempi otti 1950-luvulla vastatakseen sotilas- ja viranomaispyörien valmistuksen, ja toimii edelleen - joskin Dnjepr-mallisto on eriytynyt omintakeiseksi. Suomessa kaikki valmistajat ovat TRAFI-ajoneuvotilastossa edelleen hyvin edustettuina.


Historiaa

Raskaan sotilaspyörän syntyvaiheista, Moskovan ensituotanto (1939-1941)

Ural-moottoripyörien syntyvaiheista on Itävallan Linz`issä sijaitsevan Eurooppa-myyntikonttorin historiikin mukaan kaksi rinnakkaista versiota: toinen koskee Saksan/NL:n välistä teknologian siirtoa virallisia kanavia pitkin, kun taas toinen esittää teknologian kopiointia (reverse engineering).

Yhteistyö ja teknologia siirtosopimus

Saksa oli vuoden 1919 Versailles-rauhansopimuksen raskaiden ehtojen vuoksi harjoittanut laajaa sotilasyhteistyötä monien maiden kanssa - esimerkiksi Suomen ja Hollannin kautta kehitellyt sukellusveneet - ja sotilaallinen yhteistyö erityisesti Neuvostoliiton kanssa oli 1920-luvulta lähtien ollut tiivistä mm. lentoaseen ja panssareiden saralla, jolloin Saksalta kiellettyjen aselajien harjoituksia pidettiin Neuvostoliitossa. On esitetty, että neuvostoliittolainen sotilasjohto olisi yhteisharjoittelun aikana kiinnostunut erityisesti 1938 esitellyn BMW R71:n kyvyistä ja maastokelpoisuudesta, ja että elokuussa 1939 yllättäen Iso-Britannian ja Ranskan kanssa pitkään käytyjen yhteistyöneuvottelujen mataessa syntyneen Molotov-Ribbentrop -sopimuksen yhteydessä olisi sovittu virallisia kanavia myöten teknologian siirrosta, jossa mm. BMW olisi toimittanut Neuvostoliittoon R71-mallinsa rakennepiirroksia (R71 oli tuolloin jo korvautunut raskaammalla R75-sotilaspyörällä). Tätä tarinaa tukee, että NL sai myös esimerkiksi OPEL Kadett-automallin piirrokset, joista syntyi sodan loppuvaiheessa Suomessakin "Piikkinokka":na tunnettu Moskovitš 400-henkilöauto.

Salaostot ja teknologian kopiointi

Vaihtoehtoisessa tarinassa esitetään, että Neuvostoliitto olisi sen kanssa yhteistyötä tekevien kanavien kautta ostanut viisi R71-moottoripyörää Ruotsista, salakuljettanut ne maahan, ja purkanut hankkimansa pyörät suorittaakseen tarkkoja tutkimuksia sen rakenteista ja materiaaleista, joiden pohjalta olisi laadittu konstruktiopiirrokset aloitettavaa tuotantoa varten. Tarinaa tukisi, että IMZ-tehdasmuseolla on yksi näistä viidestä R71-pyörästä näytteillä. Neuvostoliitto ei suinkaan ollut ainut maa, mikä harjoitti tällaista reverse engineering-toimintaa, vaan myös Harley-Davidson purki ja kopioi haltuunsa sotasaaliina saaman BMW R75-sotapyörän valmistaakseen siitä tuhannen kappaleen koe-erän XA- eli Experimental Army-mallinaan. BMW R75 ja sen kanssa kilpaillut Zündapp KS750 taas kopioivat monia ratkaisujaan tuolloin alalla teknisesti edistyneemmiltä ranskalaisilta (Gnome&Rhône XA) ja belgialaisilta (FN) valmistajilta - erityisesti sivuvaunupyörän vedon järjestelyn, mistä mainituilla oli jo kertynyt parempaa ekspertiisiä. Näiden raskaiden, sivuvaunullisten sotapyörien eräs haittapuoli oli kuitenkin valmistuksen kalleus, eli korkea kappalehinta verrattuna kuljetuskapasiteetiltaan parempiin maastoautoihin. Esimerkiksi US Army päätyi XA-sotapyörän sijaan GP-auton (General Purpose, kansan kielellä Jeep) valmistamiseen, ja Saksassakin Kupla-pohjaisen Kübelwagenin (VW Typ 82) valmistusmäärä (50.788 kpl) oli paljon raskaita sivuvaunupyöriä (R75: 16.510 kpl / KS750: 18.635 kpl) suurempi.

Tuotannon aloitus Moskovassa MMZ-tehtaalla

Vuonna 1940 Ruotsista hankituista viidestä R71:stä kaksi annettiin Moskovan mp-tehtaalle (MMZ), yksi säilytettiin mallina (tämä lie nykyisin tehdasmuseoon sijoitettu yksilö), ja kaksi meni purettaviksi mm. metallurgisia kokeita varten - esimerkiksi vaihteiston rattaiden materiaalin, oikeanlaisen pintakäsittelyn eli karkaisun selvittäminen, ja tarvitun kokoonpanotarkkuuden määrittely. Moskovassa sijainnut "Iskra"-koetehdas huolehti projektin piloottivaiheesta, ja valmisti ensimmäiset M72-pyörät elokuussa 1941. Tuotantoa oli aioittu sijoitettavaksi myös Leningradiin ja Harkovaan, mutta natsi-Saksan joukkojen nopean etenemisen vuoksi näistä suunnitelmista luovuttiin SNK-komitean päätöksellä 21.10.1941, ja sotapyörän tuotanto päätettiin viedä valloitusjoukkojen ja pommituslentojen varalta suojaan Uralille. Saksalaisjoukkojen eteneminen pysähtyi Moskovan porteille Joulun 1941 alla: pisimmälle edennyt saksalaisosasto kuuluu päässeen noin 30 kilometrin päähän kaupungista ja nähneen sieltä käsin jo Kremlin tornit, ennen kuin nopea eteneminen ja äkkiä puhjennut ankara talvikeli hyydytti hyökkäävät joukot. Kiinan rajalta vapautuneet tuoreet, siperian kylmiin keleihin tottuneet sotilasvoimat pakottivat saksalaisjoukot sittemmin perääntymään merkittävästi. Tässä piloottivaiheessa aloitettiin myös sivuvaunun valmistus BMW:ssä käytetyn STEIB-sivuvaunun toimiessa sen mallina. MMZ valmisti maailmansodan jälkeen vuodesta 1948 lähtien ensimmäisenä myös DKW RT125-mallin kopiota (RT125 on maailman kopioiduin mp-malli).

Siirtyminen Irbitiin, IMZ-vaihe (1942-1992)

Komitea oli päätöksessään ohjannut M72-pyörän tuotannon Irbitiin, ja siellä käyttöä varten vapautuneeseen panimon suureen rakennukseen, missä siihen asti oli valmistettu mallas- ja virvoitusjuomien lisäksi myös vetureita. Sinne sijoitettiin lopulta kuitenkin vain tuotannon aloittamista ja tuotekehittelyä harjoittanut osasto, kun taas itse valmistus siirrettiin Irbitin vaunutehtaan (APL) kiinteistöön noin 3 kilometrin päähän. Irbit-tehtaan ensimmäiset valmiit M72-moottoripyörät luovutettiin käyttäjilleen jo 25.2.1942 Moskovassa, ja se ehti sodan loppumiseen asti luovuttaa kaikkiaan 9.799 kappaletta. Jo tuotannon alkuvaiheessa kävi ilmi, ettei BMW-mallinen runko kestänytkään Venäjän rankkoja oloja, eli sitä jouduttiin vahvistamaan - samalla toteutettiin myös muita ensimmäisiä muutostöitä M72-mallin venäläistämiseksi (esimerkiksi jo Saksassa todettu R71-moottorin taipumus ylikuumentua maastoajossa).

M-72 Puolassa (vanha, ks. punainen logo)
Sodan jälkeen vuonna 1947 tuotanto Irbitissä järjestettiin uudelleen. Uudisrakennukset sallivat määrän nostamisen 4-5 tuhannesta kappaleesta jopa 20.000 kappaleeseen vuosittain. Erityinen kapeikko kuuluu olleen APL-tehtaaseen sijoitettu osasto. Muutokset valmistuivat kokonaisuudessaan vasta vuonna 1949. Vientitoiminta pääsi käyntiin vuonna 1953, aluksi Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä harjoittaviin kehittyviin maihin. 1960-luvulle tultaessa IMZ alkoi keskittyä siviilimarkkinoiden kovan kysynnän tyydyttämiseen, kun taas sotilas- ja viranomaispyörien valmistus keskittyi Dnepr-tehtaalle Kiovaan. Vuonna 1958 alkuperäisen mallinen sivuventtiilimoottori korvautui sivuvaunullisissa malleissaBMW R75-mallin kaltaisilla OHV-kansilla, ja moottorikokoa pystyttiin M61-mallin tehon noustessa pienentämään 650 kuutioon. Soolopyörät säilyttivät M-72M:ssä vanhan moottorin vielä vuoteen 1960, jonka jälkeen IMZ teki enää sivuvaunullista versiota. Vuonna 1966 valmistusmäärä (1942 lähtien) ylitti jo 500.000 kappaletta.


Vienti länsivaltoihin alkoi vuonna 1970, kun lontoolainen Fred Wells sai edustusoikeudet anglosaksiselle markkina-alueelle. SATRA-yhteisön (Sovjet-American Trade Association) alaisuudessa Iso-Britanniaan vietiin vuosina 1972-1979 IMZ:n silloista sivuvaunullista M63-mallia, mutta yhteisö edusti myös muita Neuvostoliiton mp-valmistajia kuten MMZ:n 125-kuutioisia "Minsk":ejä, ja ne kulkivat tuotemerkin Cossack (kasakka) alaisuudessa. Muilla markkina-alueilla perinteinen "Ural" sen sijaan säilyi käytössä. Vuonna 1975 IMZ:n kokonaistuotanto rikkoi miljoonan kappaleen rajapyykin, ja vuonna 1989 meni 2 miljoonan Ural-moottoripyörän raja rikki. Parhaimpina aikoinaan IMZ antoi työtä jopa 9.000 ihmiselle. 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku olivat levotonta aikaa Itäblokin l. Varsovan liiton maiden yksi toisensa jälkeen joutuessa kansan liikehdinnän kouriin. Kesän 1991 epäonnisen vallankaappausyrityksen jälkeen myös NL:n tarina päättyi, liiton eri osavaltioiden itsenäistyessä vuoden 1992 alusta lukien IVY:ksi eli Itsenäisten Valtioiden Yhteisöksi.

Yksityistäminen ja Uralmoto-osakeyhtiö (1992-1999)

IMZ:nkin osalta järjestelmämuutos tarkoitti yrityksen yksityistämistä. Perustetun Uralmoto-osakeyhtiön omistuksesta 40% jaettiin toimivan johdon ja henkilökunnan piiriin, ja lisäksi 38% osakkeista huutokaupattiin henkilökunnalle yksityistämistodistusten muodossa. Valtion haltuun jäi tässä alkuvaiheessa vielä 22% osake-osuus joskin sekin myytiin aikanaan sijoittajille. IMZ:n osalta prosessin lopputulos ei ole tiedossa, mutta monella muulla alalla NL-teollisuusyhtiöiden yksityistämistodistukset olivat saajilleen käsittämättömiä, ja ne keskittyivätkin "villin idän" oloissa muutamille harvoille oligarkeille jotka todistuksia pilkkahintaan ostettuaan rikastuivat satumaisesti. Vuodesta 1998 lähtien sivuvaunumallisto jakautui versioihin Ranger (Gear-Up), Patrol, Tourist ja Retro, kun taas soolopyörät olivat jo vuonna 1991 palanneet tuotevalikoimaan versioina Wolf, Ural Solo ja Ural Retro. Venäjän viranomaiset hankkivat viimeiset IMZ-tuotteet vuonna 1999.

Irbit MotorWorks of America (2000-jatkuu)

IMWA-Ural 2009
Oltuaan vuodesta 1998 alkaen liikemiesryhmän omistuksessa IMZ/Uralmoto myytiin kolmelle amerikkalaiselle, venäläistaustan omaavalle sijoittajalla. Yhtiön nimi muuttui otsikossa mainituksi Irbit MotorWorks of America- eli IMWA:ksi. Yhtiö sai viimeisen suurtilauksen vuonna 2002, kun Saddam Husseinin hallitsema Irak tilasi 1.000 kappaletta yhtiön tuotteita - valitettavasti vuoden 2003 Yhdysvaltain Irak-miehitys keskeytti toimitukset, ja monet jo toimitetuista moottoripyöristä tuhoutuivat sotatoimien aikana. Uusien omistajien otettua ohjakset käsiinsä he vaihtoivat IMWA:an uudet vetäjät, ja supistivat Neuvostoliiton aikana useiden hehtaarien tehdasaluetta rankasti. Työpaikkoja jäi jäljelle enää 150 ihmiselle, ja IMWA keskittyi tuotannon nyt tiivistyessä tuotteidensa korkeaan laatuun. Monet komponentit tulevat nyt ulkomailta (esimerkiksi kaasuttimet KEIHIN:iltä, iskunvaimentimet ZF SACHS:ilta, etulevyjarru BREMBO:lta ja sytytysjärjestelmä DUCATI ENERGIA:lta, rengastus HEIDENAU:lta), minkä vaikutuksesta Ural-mallistosta on tullut venäläismarkkinoita ajatellen kallis - mallisto on hintava myös läntisillä markkinoilla, mutta ikikestoisen moottorin ja korkean laadun takia se on varttuneen, erityisen maastokelpoisen moottoripyörän tarpeessa olevan ostajakunnan suosiossa (ks. NY Times-juttu). Vuodesta 2003 lähtien Euroopan edustus on ollut Itävallan Linz`issä kotipaikkaansa pitävän Ural Motorcycles GmbH:n hallussa (ks. lähteet) - kaikkinensa yhtiöllä on noin 140 kauppiasta eri puolilla maapalloa, mukaan lukien mm. USA ja Eurooppa (60 kumpikin), Kanada (10), Australia (5) ja Japani (3 kauppiasta). Vuosittainen valmistusmäärä vaihtelee tuhannen kappaleen molemmin puolin. Kokonaisvalmistusmäärä Irbit-tehtaalla on 2013 ohittanut 3,2 miljoonan kappaleen rajapyykin.


Mallihistoriaa

Sivuvaunumallisto

  • 1942-1956 M-72 alkuperäisellä 750 cm³ SV-moottorilla
  • 1958-1963 M-61 uusitulla 650cm³ moottorilla, ei enää punaista tankkimerkkiä
  • 1961-1965 M-62
  • 1964-1979 M-63
  • 1972-1976 M-66
  • 1972 M-67
  • 1975-jatkuu Ural uusitulla 745 cm³ OHV-moottorilla
  • 1998-jatkuu GearUp
  • 1999-jatkuu Tourist 99
  • 2001-jatkuu Retro
  • 2001-jatkuu SportsMan
  • 2001-jatkuu Tourist
  • 2003-jatkuu Retro
  • 2003-jatkuu Classic
  • 2003-jatkuu SportsMan
  • 2003-jatkuu Basic
  • 2004-jatkuu Patrol 04 polttoaineen ruiskutus, EURO4-normi
  • 2004-jatkuu Tourist 04 polttoaineen ruiskutus, EURO4-normi

Soolopyörät

  • 1946 M-75
  • 1948-1949 M-76
  • 1954-1955 M-77
  • 1956-1959 M-72M, punainen tankkimerkki poistui käytöstä
  • 1960-1990 tauko, ei soolomallivalmistusta
  • 1990 Solo 650
  • 1999 Solo Classic uudella 745 cm³ OHV-moottorilla
  • 1999 Wolf
  • 1999 Patrol
  • 2002 Solo Classic 02
  • 2003-jatkuu Solo/Retro
  • 2003 Solo Classic 03
  • 2003 Wolf 03
  • 2004 Wolf 04 polttoaineen ruiskutus, EURO4-normi
  • 2004 Patrol 04 polttoaineen ruiskutus, EURO4-normi

Erikoismalleja

  • Woronja (korppi) 2006, 33 kpl, musta
  • Pustinja (autiomaa) 2007, 35 kpl / Pustinja II 2017, hiekanvärinen
  • Wjuga (pyry) 2008, korkea tuulilasi, polvisuojat, lämpökahvat, talvi-camo
  • Punainen Lokakuu 2009, punainen/mattamusta (moottori), ilman sivuvaunuvetoa, 35 kpl
  • Lumileopardi 2010, harmaa runko/valkoiset peltiosat, Retro- ja talvivarusteltu Ranger-versio, yht. 20 kpl
  • M-70 2011, 70v-juhlamalli, M-72:n kaltainen sotamaalilla, kk-pidikkeellä ja punaisilla tankkimerkeillä

Ajankohtainen mallisto

  • sivuvaunullinen, ei vetoa sivuvaunulle: cT (karsittu malli) ja Retro 18`-pyörillä, Tourist/Dalesman 19`-pyörillä
  • Sivuvaunullinen, veto sivuvaunulle: T TWD (karsittu malli), Sportsman (normaalivärit), Ranger (camo, täysvarustelu)
    • sivuvaunuveto kytkettävissä, ei tasauspyörästöä (täyslukko, erinomaiset maasto-/lumiominaisuudet)
    • sivuvaunuvetoa ei katuajossa kannata käyttää, heikko kääntyvyys mutkissa
    • karsituissa suojat, pleksi, matkustajapenkki ja varapyörä poistettu, musta/mattamusta, edullisimmat Uralit
  • soolomallistoa ei enää 2016 varustettu niille pakollisilla ABS-jarruilla, EU-tyyppitodistus ei uusittu 2008 jälkeen
    • sivuvaunumallit saa sivuvaunu irrottamalla rekisteröityä soolopyöriksi vuosimalliin 2015 asti


Lähteet: Wikipedia DE (puuttuu uudempia malleja 2013-), Itävallan maahantuoja 1/2017


Lähteitä


Linkkejä



Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista