/ @ Moottoriurheilu

mika_kallio_barcelona_2014

Englannin Silverstonessa ajettu Moto2-kauden 12:s MM-osakilpailu muodostui todelliseksi jännitysnäytelmäksi. Mika Kallio, Esteve Rabat ja Maverick Vinales kävivät huikeaa kamppailua kisan voitosta, joka lopulta päättyi Kallion espanjalaisen Marc VDS -tallikaverin ”Tito” Rabatin voittoon.

Toiseksi niukalla 0,063 sekunnin erolla Rabatiin nähden jäänyt Kallio johti 18 kierroksen mittaista kisaa kuitenkin kisaa suurimman osan ajasta.

– Meillä oli tosi hyvää taistelua ja kisaa Titon kanssa, joten totta kai se harmittaa, että se päättyi nyt näin, pettynyt Kallio myönsi.

– Olin kuitenkin todella hyvässä kyydissä kisan alkupuolella ja sain jo repäistyä pientä eroa muihin, kunnes muut alkoivat kiristää vauhtiaan. Kun itsellä ei ollut varaa kiristää enää yhtään enempää ja takarengaskin luisteli muutamaan otteeseen, kaverit saivat ajettua minut kiinni, kakkosruudusta kisaan startannut Kallio jatkoi.

– Silloin tiesin, että ratkaisu tulisi jäämään viimeisille kierroksille.

Kallion ja Rabatin välinen taistelu kilpailun voitosta kävi kuumimmillaan kahden viimeisen kierroksen aikana. Sijoitukset vaihtelivat hetkittäin puolin ja toisin, kunnes Rabat nappasi Kalliosta yliotteen noin puolisen kierrosta ennen ruutulippua.

– Ohituspaikkaa ei enää löytynyt. Olisi vain täytynyt olla reilusti aggressiivisempi ja puskea Titoa rajummin pihalle parissa mutkassa.

Rabatin voiton myötä Moto2-luokan maailmanmestaruudesta tosissaan taistelevan kaksikon välinen piste-ero kasvoi 17 pisteeseen. Rabatilla on kasassa 233 pistettä, kun taas Kallion pistepussissa lepää 216 pistettä. MM-kautta on jäljellä kuuden osakilpailun verran.

– Ei se mikään katastrofi ole. Kautta on jäljellä kolmannes ja tulossa on ratoja, jotka ovat aiemmin olleet minulle hyviä. Pistetilanne voi kääntyä vielä ihan miten tahansa, joten en viitsi ottaa asiasta turhia paineita, 31-vuotias Kallio hymähti.

– Jatkossa on vain ajettava ilman virheitä, eikä nollatuloksia saa tulla.

MotoGP-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua. Silloin vuorossa on San Marinon GP, joka ajetaan Misanon radalla Italiassa, aivan kääpiövaltion naapurissa.

Aiheeseen liittyen

  1. Mika Kallio huikeaan voittoon Jerezissä 5.5.2014
  2. Mika Kallio taisteli toiseksi Le Mansissa 19.5.2013
  3. Kalliolle kauden neljäs palkintopallipaikka Motegissa 27.10.2013
  4. Voiton täpärästi missannut Kallio pettyi kakkossijaansa 13.7.2014
  5. Kallio jälleen hurjassa nousussa Aragonissa 1.10.2013