/ @ Moottoriurheilu

Mika-Kallio-podium-Motegi_2013

Paalupaikalta kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun Japanin Motegissa startannut Mika Kallio ei pystynyt vastaamaan maailmanmestariksi kruunatun Pol Espargaron vauhtiin, mutta taisteli kuitenkin palkintopallille ajamalla ruutulipulle toisena.

Palkintopallipaikka oli Kalliolle kuluvan Moto2-kauden neljäs.

– Eihän se huono tulos ole, mutta se ei ollut ihan sitä, mitä lähdin täältä hakemaan. Paalupaikan myötä tänään olisi ollut hyvät saumat voittoon, mutta en vain pystynyt vastaamaan Espargaron vauhtiin, kolmesti aiemmin Motegissa voittanut Kallio latasi.

– Aika pitkään pystyin roikkumaan ihan Espargaron kintereillä, mutta sitten tuli pari pientä virhettä ja olin lähellä kaatua. Sen jälkeen ero kasvoi entisestään, eikä minulla ollut enää aikaa saada Espargaroa kiinni ajamalla, 1,344 sekuntia espanjalaisen jälkeen ruutulipulle ajanut Marc VDS -tallin suomalaiskuljettaja sanoi.

Alun perin 23 kierroksen mittaiseksi tarkoitettu kisa ajettiin lopulta vain 15 kierroksen pituisena. Syynä tynkäkisaan oli ensimmäisen kierroksen joukkokolari, jonka vuoksi kisa jouduttiin keskeyttämään punalipuin.

– Siinä vaiheessa kun huomasin, etten enää voi saavuttaa Espargaroa, keskityin vain varmistelemaan kakkossijaa.

Kallion kakkossija tuli lopulta vahvalla 2,035 sekunnin erolla sveitsiläiseen Thomas Luthiin.

– Mielelläni olisin ottanut myös ne viisi lisäpistettä, mutta kyllä kai tämä 20 pistettäkin oli loppujen lopuksi ihan hyvin.

Hyvän pistesaldon ansiosta Kalliolle avautui vielä mahdollisuus taistella luokkansa MM-pronssista. Teoriassa mahdollisuus on ollut olemassa koko ajan, mutta vaikuttanut käytännössä mahdottomalta. Tällä hetkellä kolmospaikasta taistelevien Esteve Rabatin ja Kallion välinen ero on 19 pistettä, kun kautta on jäljellä yhden osakilpailun verran.

– Toki pronssimitalille nousu vaatii Rabatilta aika paljon epäonnea ja minun olisi oltava vähintään toinen, mutta mahdollisuus on olemassa. Vauhtini on ollut loppukautta kohden kasvussa ja kauden päättävä Valencia minulle aiemmin suopea paikka, joten jää nähtäväksi, miten siellä tulee käymään.

Kauden päätösosakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Espanjan Valenciassa.

Aiheeseen liittyen

  1. Kalliolle uran 16:s voitto Indianapolisissa 10.8.2014
  2. Kalliolle kauden paras kisaviikonloppu Aragonissa 18.9.2011
  3. Mika Kalliolle komea podiumsijoitus kauden avauskisassa 24.3.2014
  4. Kalliolle jatkosopimus Marc VDS Racingin kanssa 1.10.2013
  5. Mika Kallio yhdeksäs Barcelonassa ensimmäisen kierroksen kolarointien jälkeen 17.6.2013