/ @ Moottoriurheilu

mika_kallio_silverstone_2013

Edellisen osakilpailun voittajana Englannin Silverstonen osakilpailuun lähteneen Mika Kallion puristus ei tuonut sunnuntaina toivottua palkintopallisijaa. Seitsemännestä ruudusta kisaan startannut Kallio onnistui kuitenkin parantamaan sijoitustaan pykälällä ja ajoi maaliin lopulta kuudentena.

– Paukut eivät vaan riittäneet. Kierrosajat eivät olleet mitenkään huonoja, mutta pari kolme kymmenystä olisi vielä pitänyt taikoa vauhtia jostain lisää, jotta olisin pysynyt kärjen kyydissä, Kallio kertasi.

– Ensimmäiset kierrokset eivät myöskään menneet ihan toiveiden mukaan. Startti ja lähtökiihdytys onnistuivat kyllä ihan kohtuullisesti, mutta heti ensimmäisessä mutkassa meni pari sijaa, kun jouduin väistämään kilpakumppania, enkä päässyt ajamaan haluamaani ajolinjaa.

– Kokonaisuudessaan kisa oli kuitenkin ihan kohtuullinen ja vauhdillisesti minulle iso harppaus eteenpäin, sillä tämä rata ei ole koskaan ollut niitä parhaita minulle. Nyt kierrosaikani olivat kuitenkin aika lailla kärjen tuntumassa ja se toi kyllä reilusti lisää itseluottamusta loppukauden kisoja ajatellen.

Kilpailun voittoon ajoi Kallio Marc VDS -tiimikaveri Scott Redding, joka juhli voittoaan kotiyleisönsä edessä. Kallio tuli maaliin 8,142 sekuntia Redding jälkeen.

Silverstonen voiton myötä Reddingin MM-pistejohto vankistui entisestään ja brittipilotti pitääkin nyt Moto2-luokan ykköspaikkaa 38 pisteen turvin Espanjan Pol Espargaroon. Kallio jatkaa MM-pisteissä neljäntenä, 67 pisteen päässä tallikaveristaan.

MM-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua San Marinon Misanossa. Kallion tarkoituksena on kuitenkin palata radalle jo aikaisemmin, testitöiden merkeissä.

– Ensiksi ajan rengasvalmistajan testit Ranskassa ja sitten oman tiimin testit Italiassa. Tiimin testeissä pyrimme vielä löytämään vahvistuksen muutamalle tärkeälle asialle, jotta olemme parhaassa mahdollisessa iskussa loppukauden mitalitaistelua varten.

Aiheeseen liittyen

  1. Huima loppukiri nosti Kallion seitsemänneksi Indianapolisissa 20.8.2013
  2. Komea voitto kruunasi Kallion viikonlopun Brnossa 25.8.2013
  3. Mika Kallion kisa päättyi kaatumiseen 5.5.2013
  4. Kallio ajoi sijalle 10 Silverstonessa 17.6.2012
  5. Kilpakumppanin sooloilu pilasi Kallion kisan 16.9.2013