/ @ Moottoriurheilu

mika_kallio_16_2012

Mika Kallio sijoittui 13:nneksi Saksan Sachsenringillä ajetussa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kahdeksannessa osakilpailussa.

Yhdeksännestä ruudusta Moto2-luokan kisaan lähtenyt Kallio onnistui hyvin startissaan ja sai heti kisan alkupuolella parannettua sijoitustaan useammalla sijalla, mutta putosi lopulta kärkikymmenikön ulkopuolelle.

– Ei mennyt hyvin. Huomasin jo heti kisan alussa, ettei takarenkaan pito ole mikään hyvä ja kuudennen kierroksen paikkeilla pito oli jo reilusti huonompi. Ajamisesta ei tullut mitään ja koko kisa oli pelkästään selviytymistaistelua maaliin saakka, Kallio päivitteli.

– Nämä renkaiden laatuerot ovat kyllä ihmeellisiä. Ajoin samoilla rengaskovuuksilla koko viikonlopun, kaksi kertaa kisapituudenkin, eikä silloin ilmennyt mitään ongelmia. Sekin viittaa siihen, että tässä renkaassa oli nyt jotain vikaa.

Kisan voittajana yllätti Espanjan Jordi Torres, jolle osakilpailuvoitto oli ensimmäinen laatuaan. Toisena ruutulipulle ajoi Italian Simone Corsi ja kolmantena Espanjan Pol Espargaro. Kallio oli maalissa reilut 16 sekuntia Torresin jälkeen.

Sachsenringiltä kolme MM-pistettä ottanut Kallio tippui Moto2-luokan MM-pisteissä viidenneksi. MM-sarjaa johtaa edelleen Kallion tallikaveri Scott Redding 143 pisteellä, Kalliolla on tällä hetkellä kasassa 81 pistettä.

– Tästä kisasta olisi ollut tärkeä saada hyvät pisteet, sillä moni MM-pisteissä lähellä oleva kuljettaja ajoi myöskin tänään vähän huonommin. Olisi saanut repäistyä vähän piste-eroa. Mutta näin kävi, ei tälle nyt mitään voi, vaikka rengastoimittaja aikookin vielä viedä käyttämäni takarenkaan analysoitavaksi.

Sachsenringin osakilpailun jälkeen MM-sarjan pienemmät Moto2- ja Moto3-luokat siirtyvät viiden viikon mittaiselle kesätauolle. Kausi jatkuu 18. elokuuta Yhdysvalloissa Indianapolisin radalla.

Aiheeseen liittyen

  1. Kallio 8:s Barcelonassa pito-ongelmista huolimatta 6.6.2011
  2. Mika Kallio yhdeksäs Barcelonassa ensimmäisen kierroksen kolarointien jälkeen 17.6.2013
  3. Mika Kallion kisa päättyi kaatumiseen 5.5.2013
  4. Kallio ajoi sijalle 10 Silverstonessa 17.6.2012
  5. Kallio alkukauden parhaaseensa Le Mansin sateessa 20.5.2012