/ @ Moottoriurheilu

paivarinta_2012

Sivuvaunu-luokan ratamoottoripyöräilijä Pekka Päivärinta parinaan sveitsiläinen Adolf Hänni oli pitelemätön RR.n avoimen Saksan mestaruussarjan avauskilpailussa Lausitzin EuroSpeedway-radalla sunnuntaina. IDM-sarjan hallitseva mestari ei antanut muille mitään mahdollisuuksia ja kiri voittoon muuttaen luokan rataennätyslukemat uudelle sekuntiluvulle. Duo kiersi reilun nelikilometrisen Euro Speedway radan parhaimmillaan aikaan 1:44.844.

Kolmannesta lähtöruudusta matkaan sännännyt Päivärinta tipahti lähtökiihdytyksessä muutaman pykälän. Kehno startti ei ollut virhe, vaan osa kaksikon taktiikkaa,

– Tarkoitus oli alussa katsella muiden menoa, kun takarengas ei kestä täyttä kaasua maaliin asti. Noustiin sitten johtoon viisi kierrosta ennen maalia ja annettiin ajamalla turpaan kaikille, kuvaili Päivärinta.

– Jotenkin tuntui, ettei kaverit edes halunneet kisata. Kakkoseksi ajanut Schlosserkin vilkaisi kerran taakseen ja näki meidät ja antautui, virnuili keravalainen maalissa.

Sveitsiläiskaksikko Marcus Schlosser/Berndt Hofer kaasutteli kilpailussa toiseksi. Paras saksalaispari Kurt Hock/Enrico Becker jätettiin tiukassa kilpailussa kolmanneksi.

Seuraavan kerran Päivärinta/Hänni asettuu lähtöruudukkoon, kun IDM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Osherslebenin radalla.

Aiheeseen liittyen

  1. Pekka Päivärinta uusi Saksan mestaruutensa 3.9.2012
  2. Pekka Päivärinta: Nelinkertainen Maailmanmestari 24.9.2013
  3. Päivärinta ja Hänni voittivat IDM-osakilpailun, MM-sarja alkaa 14.5.2011
  4. Päivärinta ja Hänni maailmanmestareita 28.8.2011
  5. Päivärinta ja Hänni ykkösiä viikonlopun molemmissa kilpailuissa 27.6.2011