/ @ Moottoriurheilu

Päivarinta ja Hänni_2011

Pekka Päivärinta ja Adolf Hänni nousivat sunnuntaina toistamiseen ykkösiksi Kroatian Rijekassa, jossa ajettiin nyt RR:n sivuvaunuluokan pitkä MM-osakilpailu. Ensimmäinen voitto tuli MM-sprintissä juhannuspäivänä.

Kilpailu oli kuin jännitysnäytelmä. Päivärinta ja Birchallin brittiveljekset johtivat kisaa vuorotellen ja kärkisija vaihtui tiheään. Viimeisellä kierroksella Päivärinta pääsi sisäkautta kärjessä olleen Birchallin rinnalle, hipaisi tämän ajokkia ja ajoi voittajana maaliin.

Kilpailun alkupuolella kärkikaksikkoa kiusanneet Saksan Kurt Hock ja Enrico Becker sekä Englannin Tim Reeves ja Gregory Cluze jäivät lopulta kauas kärjen taakse. Australian Adam Treasure ja Kouvolan Aki Aalto ajoivat viidensiksi.

MM-pisteissä Päivärinta on kärjessä 90 pisteellä. Toisena oleva Hock on jäänyt jo 33 pisteen päähän, Birchallit ovat 34 pistettä Päivärinnan perässä.

Päivärinnan ura MM-tasolla alkoi 1983. Sen jälkeen hänen tilillään ei ole yhtään ulosajoa eikä yhtään konerikon aiheuttamaa keskeytystä.

Tasaisuus ja luotettavuus ovat olleet Päivärinnan tavaramerkkejä aina. Hän rakentaa, huoltaa ja säätää moottorinsa itse. Muilla ei ole konehuoneeseen asiaa.

Päivärinta ja Hänni voittivat Rijekassa myös lauantaina

Pekka Päivärinta ja Adolf Hänni voittivat lauantaina Kroatian Rijekassa ajetun 10 kierroksen MM-sprintin tiukassa kisassa. Brittipari Tim Reeves ja Gregory Cluze livahtivat toisiksi ennen Tom ja Ben Birchallia, joiden kanssa heillä oli kylkikosketus viimeisellä kierroksella. Kärkikolmikko ajoi ruutulipulle 0,7 sekunnin sisällä.

Moottorinsa kuumenemista päivitelleet Päivärinta ja Hänni johtavat nyt ratamoottoripyörien (RR) sivuvaunuluokan MM-sarjaa 65 pisteellä. Hockilla ja Beckerillä on 46 pistettä, Reevesillä ja Gluzella 44 ja Birchallin veljeksillä 41 MM-pistettä.

– Rijekan radan pinta on tosi huonossa kunnossa ja se syö renkaita. Rata on rakennettu Titon aikana ja päällystettä ei ole uusittu vuosikausiin. Kehnosta radan pinnasta aiheutuu varmasti sunnuntain pitkän 20 kierroksen kilpailussa rengasongelmia, Päivärinta sanoi kilpailun jälkeen.

Aiheeseen liittyen

  1. Päivärinta ja Hänni voittivat Schleizissa 15.5.2011
  2. Päivärinta ja Hänni voittivat IDM-osakilpailun, MM-sarja alkaa 14.5.2011
  3. Päivärinta ja Hänni ylivoimaisia Saksassa 25.5.2011
  4. Päivärinta ja Hänni maailmanmestareita 28.8.2011
  5. Päivärinta ja Hänni myös Saksan mestareiksi 18.9.2011