/ @ Moottoriurheilu

paivarinta_hanni_2011_2

Pekka Päivärinta ja Adolf Hänni voittivat kauden toisen ratamoottoripyörien (RR) MM-osakilpailun Saksan Schleizissa sunnuntaina ja johtavat MM-sarjaa 45 pisteellä.

Päivärinnan ja Hännin voitto ratkesi traagisten tapahtumien jälkeen. Yhteensä 22 kierroksen kilpailua oli ajettu 10 kierrosta, kun kärjessä ajaneet toissa vuoden maailmanmestarit Ben ja Tom Birchall kolaroivat kierroksella ohitettavan parin kanssa.

Toisena 2.6 sekunnin päässä ollut Päivärinta ehti jarruttaa ja selvitti kolaripaikan. Kolmantena ajanut Saksan Kurt Hock teki samoin, mutta neljäntenä ollut Sveitsin Markus Schlosser ajoi täydellä vauhdilla Birchallien perään ja kilpailu keskeytettiin. Törmäyksessä loukkaantuneet Birchallin veljekset on viety sairaalaan.

Vajaan tunnin kuluttua otettiin uusintastartti. Sitä Päivärinta ja Hänni johtivat koko ajan ja jättivät Kurt Hockin ja Enrico Beckerin 7,6 sekunnin päähän. Kolmansiksi ajoivat britit Tim Reeves ja Gregory Cluze 26 sekuntia Päivärinnan ja Hännin perässä.

– Olen varma, että Birchallit olisivat kisan voittaneet ilman ikävää ja tuhoisaa onnettomuutta. Näin vain kävi, Pekka Päivärinta sanoi kilpailun jälkeen

Päivärinta ja Hänni toisia Schleizin MM-avauksessa

Pekka Päivärinta ja Adolf Hänni ajoivat toisiksi Saksan Schleizissa lauantaina ratamoottoripyörien (RR) sivuvaunuluokan 11 kierroksen sprinttikisassa. Seuraavat MM-pisteet ovat jaossa jo sunnuntaina, jolloin ajetaan 22 kierroksen pitkä kilpailu eli Gold Race.

Päivärinta ja Hänni johtivat kilpailua aina toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, jolloin englantilaisveljekset Ben ja Tom Birchall pääsivät pitkällä suoralla imusta ohi ja voittivat kisan. Eroa maalissa oli Päivärintaan ja Hänniin vain 0,4 sekuntia. Kolmansiksi ajaneet Sveitsin Markus Schlosser ja Thomas Hofer jäivät kärjestä kymmenen sekuntia.

Kisaan Birchallit lähtivät paalupaikalta, mutta kehnon startin vuoksi putosivat neljänsiksi. Päivärinta ja Hänni säntäsivät kärkeen eturivin toiselta paikalta.

– Pyörä toimi hyvin ja kaarteissa olimme vahvoilla. Pitkillä suorilla meitä kevyemmät Birchallit saivat myllynsä parempaan vauhtiin ja tällaisissa olosuhteissa ohituskin sitten onnistui, Pekka Päivärinta kertoi kilpailun jälkeen.

Ensimmäisen MM-startin jälkeen Birchalleilla on 25, Päivärinnalla ja Hännillä 20 ja Schlosserilla ja Hoferilla 18 MM-pistettä.

Aiheeseen liittyen

  1. Päivärinta ja Hänni voittivat IDM-osakilpailun, MM-sarja alkaa 14.5.2011
  2. Päivärinta ja Hänni maailmanmestareita 28.8.2011
  3. Päivärinta ja Hänni ykkösiä viikonlopun molemmissa kilpailuissa 27.6.2011
  4. Päivärinta ja Hänni ylivoimaisia Saksassa 25.5.2011
  5. Päivärinta ja Hänni myös Saksan mestareiksi 18.9.2011