/ @ Moottoriurheilu

mika_kallio_2012

Mika Kallio saa jäädä odottamaan positiivisin mielin reilun kahden viikon kuluttua Qatarista alkavaa MotoGP-kautta. Keskiviikkona Espanjan Jerezissä päättyneellä viimeisellä ennakkotestijaksolla valkeakoskelainen ajoi kärkiryhmän tahdissa.

Testien viimeinen päivä kulki ennätysvauhdissa Moto2-luokan osalta, kun edelliset rataennätykset menivät uusiksi. Kallio kohensi aiempaa omaa ennätysaikaansa puolella sekunnilla ja päätyi testijakson neljänneksi.

Marc VDS -tallin uuden kisavärityksen pyörässään esitellyt Kallio jäi Claudio Cortin ajamasta kärkiajasta vain 0,318 sekuntia.

– Erittäin onnistunut testijakso. Saimme tehtyä kaikki testisuunnitelman mukaisesti. Viimeisenä päivänä oli aikaa kokeilla toisentyyppisiä renkaitakin, mutta niistä ei ollut apua, Kallio kommentoi.

– Pelasimme myös extrapainon kanssa, jota kokeiltiin sijoittaa eri kohtiin pyörässä. Vaikka matkassa olisi pientä ylipainoa, silti kierrosaika saattaa olla nopeampi paremman ajettavuuden ansiosta. Tämäkin kokeilu kuului niihin suunniteltuihin hienosäätöihin.

– Hyvän yksittäisen kierrosajan lisäksi viimeisen testipäivän kruunasi vauhdikkaasti sujunut kisasimulaatio. Siinä kierrosaikojeni keskiarvo oli 1.42,8:n tasolla, joka oli lähes puoli sekuntia parempi edelliseen testijaksoon verrattuna.

– Kisapituudella vain Thomas Luthin ajat olivat samalla tasolla, joten kilpailukykyni ei näytä ollenkaan pahalta kisavauhtia arvioitaessa, Kallio totesi tyytyväisenä.

MM-sarjan avauskilpailu koittaa Qatarissa 8. huhtikuuta. Kallio ennakoi, että tallien voimasuhteet saattavat muuttua nyt nähdystä paljonkin, koska Losailin aavikkorata on erityyppinen ja pidon voi ennakoida olevan heikompi.

Aiheeseen liittyen

  1. Rataennätyksen tehnyt Mika Kallio liekeissä Jerezin testijaksolla 21.2.2014
  2. Kallio ajoi MotoGP-protolla onnistuneet testit 16.8.2011
  3. Kallio hyökkäsi eturiviin Qatarissa 6.4.2013
  4. Kallio avasi kautensa 10. sijalla Qatarissa 10.4.2012
  5. Kalliolla vaiherikas kilpailu Jerezin sateessa 7.4.2011