/ @ Moottoriurheilu

Mika_Kallio_Qatar_2012

Ratamoottoripyöräilyn MM-kausi käynnistyi pääsiäisviikonvaihteessa Qatarin Losailin radalla, jossa ajettiin sunnuntaina perinteinen iltakilpailu keinovalojen loisteessa.

Mika Kallio ja belgialainen Marc VDS -talli saivat harjoitusten tekniikkaongelmien jäljiltä tyydyttävän tuloksen kauden avauksesta, kun valkeakoskelainen sijoittui kymmenenneksi tasaisessa Moto2-luokan kilpailussa.

Kallio starttasi kisaan lähtöruudusta 14, mutta ei pystynyt kohentamaan asemiaan kisan alussa.

– Keula nousi liikaa lähtökiihdytyksessä ja sen vuoksi en päässyt nostamaan sijoitustani ensimmäiseen mutkaan mennessä. Sen jälkeen sai tehdä kovasti töitä muutaman ohituksen eteen, Kallio kertasi.

– Tässä MM-sarjan tasaisimmassa luokassa on vaikea nousta kärkisijoille, ellei lähtöpaikka ole jo aika-ajon jäljiltä kuuden joukossa.

Mika Kallion kierrosajat kilpailun alkupuoliskolla olivat kärkiryhmän tasolla, ja kisan puolivälissä hänen eronsa kärkeen oli vain reilut neljä sekuntia.

– Vauhtiani verotti keulan tärinä, joka lisääntyi kisan edetessä pyörän keventyessä. Yritin muuttaa ajotyyliäni ja ajaa jouheammin ja välillä taas aggressiivisemmin. Siitä ei ollut kuitenkaan apua.

– Kun pyörä ei ollut kovinkaan hyväntuntuinen kisassa, niin siinä suhteessa aikaero kärkeen ei ollut mitenkään paha.

Kauden avauskisan vei nimiinsä espanjalainen Marc Marquez, josta Kallio jäi 11,379 sekuntia.

– Kymmenes sija ei ollut sitä, mitä täältä lähdin hakemaan, mutta ei tämä huonoa vauhtia ollut ongelmiin nähden. Kahden harjoitusjakson tekniikkaongelmat ja silloin ajamatta jääneet kierrokset hieman laskivat kilpailukykyä, Kallio päätti.

Aiheeseen liittyen

  1. Kallio hyökkäsi eturiviin Qatarissa 6.4.2013
  2. Kallio paransi Valencian sateessa sijoitustaan reilusti 11.11.2012
  3. Kallio seitsemäs Jerezissä 30.4.2012
  4. Kallio kauden avauskisan viides 8.4.2013
  5. Kallio neljäs Misanossa kovan taistelun jälkeen 16.9.2012