/ @ Moottoriurheilu

tatu_lauslehto_3_2012

Ratamoottoripyöräilyn kansainvälinen IDM-sarja jatkui viikonloppuna kahdella kisalähdöllä Saksan Schleizissä. Tatu Lauslehto ajoi tasaiset kilpailut, mutta ei tällä kertaa pystynyt kamppailemaan kilpailujen voitoista.

Molemmista lähdöistä neljännet sijat kirjannut Yamaha-kuljettaja jatkaa edelleen sarjataulukon kärjessä 14 pisteen turvin ennen sveitsiläistä Daniel Sutteria, joka hieman kavensi sarjatilannetta voittonsa ja kakkossijan myötä.

Lauslehto  ajoi Supersport-luokan aika-ajossa seitsemänteen lähtöruutuun, josta onnistui molemmissa kisoissa nousemaan kolme pykälää.

Järvenpääläinen oli tyytyväinen kisaviikonlopun saldoon, vaikka menestys ei ollut aivan edellisten kisojen tasolla.

– Siinä mielessä voin olla tyytyväinen, kun tämä oli melko lailla maksimitulos. Meidän Dunlop renkaamme ei soveltunut tälle radalle parhaalla mahdollisella tavalla. Pirellin tiimin kolme kuskia ajoivat edelleni, Lauslehto kertoi.

– Emme saaneet pyörää kääntymään riittävän hyvin, vaikka teimme monia säätömuutoksia. Muilla radoilla olemme olleet sekä pyörän että renkaiden osalta todella vahvoja, mutta tämä taisi olla meille kauden haastavin rata.

– Nyt on edessä neljän viikon kisatauko ja syyskaudella on vielä neljä kisalähtöä. Mestaruudesta taistelemme luottavaisella mielellä, Lauslehto lupaa.

Aiheeseen liittyen

  1. Lauslehto ajoi jälleen IDM-sarjan kärkeen 1.7.2012
  2. Tatu Lauslehto ajoi IDM-sarjan mestariksi 16.9.2012
  3. Lauslehto vahvisti otettaan IDM-sarjan kärjessä 3.9.2012
  4. Tatu Lauslehto avasi voittotilinsä IDM-sarjassa 7.5.2012
  5. Tatu Lauslehto tuplasi voittosaldonsa Assenin radalla 23.7.2012