/ @ Kevytmoottoripyörä, Moottoripyörä

mp_yamaha_r1

Euroopan unionin jäsenmaat pääsivät tänään yhteisymmärrykseen siitä, millaisen ratkaisun ne voisivat hyväksyä moottoripyörien katsastusta koskevassa EU-sääntelyssä. Parlamentin tulee vielä vahvistaa, hyväksyykö se ratkaisun.

Ratkaisun mukaan moottoripyörät, joiden moottorien sylinteritilavuus on 125 kuutioita tai enemmän tulisivat lähtökohtaisesti EU-tasolla määräaikaiskatsastusvelvollisuuden piiriin 1.1.2022 alkaen. Jäsenmaa voi kuitenkin olla soveltamatta velvoitetta moottoripyöriin, jos se pystyy osoittamaan ottaneensa käyttöön muita tehokkaita toimenpiteitä, joilla moottoripyörien liikenneturvallisuutta parannetaan.

Tätä arvioidaan erityisesti viiden edeltävän vuoden liikenneturvallisuustilastojen valossa. Jos jäsenmaa päättää katsastaa moottoripyörät, jäsenmaa voisi päättää itse katsastusväleistä ja katsastuksen sisällöstä.

Suomi on koko käsittelyn ajan ollut sillä kannalla, ettei kaksipyöräisiä ajoneuvoja tulisi ensisijaisesti lainkaan sisällyttää EU-tason katsastussäännösten piiriin. Suomi on katsonut, että näiden osalta liikenneturvallisuutta voidaan parantaa katsastusta tehokkaammin muilla keinoin, sillä tekniset viat ovat Suomessa varsin harvoin syynä onnettomuuksiin. Lisäksi Suomen osalta tulee huomioida talven vuoksi lyhyt käyttökausi. Näin ollen katsastusten laajentamista ei ole nähty kustannustehokkaana ratkaisuna.

Suomi on ollut keskeisesti vaikuttamassa neuvottelutulokseen ja siihen, että nyt ehdotettu ratkaisu varmistaisi Suomen erityisolosuhteiden huomioinnin. Suomi onkin valmis hyväksymään löydetyn ratkaisun, sillä katsastusten ulkopuolelle jätetään kokonaan kevyet perävaunut, mopot ja pienemmät moottoripyörät. Tämän lisäksi isojen moottoripyörien katsastus jää pitkälti kansallisesti päätettäviksi.

Suomessa tullaan ensisijassa panostamaan muihin liikenneturvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin, kuten valistukseen. Toimenpiteitä selvitetään yhteistyössä alan eri toimijoiden, kuten Trafin, poliisin ja Liikenneturvan kanssa.

Hyötyajoneuvojen liikennekelpoisuutta ja siten myös liikenneturvallisuutta parantavina toimenpiteinä sovittiin myös ajoneuvojen tienvarsitarkastusten säännöistä ja tasosta.

Säännökset kuuluvat niin sanottuun liikennekelpoisuuspakettiin. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat ehdotukset asetuksiksi moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen määräaikaisista katsastuksista ja hyötyajoneuvojen liikennekelpoisuutta koskevista teknisistä tienvarsitarkastuksista. Lisäksi säädöskokonaisuus pitää sisällään esityksen, jolla muutetaan ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjoja koskevaa direktiiviä.

Parlamentin ja neuvoston välillä käydyissä neuvotteluissa kaikki säädösehdotukset on sovittu annettavaksi direktiiveinä ja alkuperäisiin komission ehdotuksiin verrattuna niihin on saatu merkittävää joustoa, mitä myös Suomi on ajanut.

Aiheeseen liittyen

  1. Moottoripyörien ja mopojen myynti elpymässä 15.4.2014
  2. SMOTO: Lauantaina mielenilmaus määräaikaiskatsastusta vastaan 21.9.2012
  3. Uusien moottoripyörien ja mopojen myynti laski edelleen 2.1.2012
  4. Seinäjoen Jani Pirttiselle SM–kultaa moottoripyörien SM-jääratasarjassa 22.3.2011
  5. Tienkäyttömaksut koskisivat moottoripyöriä, mutta ei mopoja 22.1.2017