/ @ Moottoriurheilu

niklas_ajo_2_2013

MM-sarjassa kolmatta kautta kilpaileva ratamoottoripyöräilijä Niklas Ajo teki tyylikkään vierailun kotimaan radoille. Avant Tecno-tiimin KTM-kuljettaja voitti Botniaringin uusitulla radalla Jurvassa ajetun Moto3-luokan SM-osakilpailun näytöstyyliin.

– Hauskaa oli ja onhan se aina mukavaa voittaa. Tosin se olisi tietenkin vieläkin mukavampaa toteuttaa vähän kovemmissa kilpailuissa. Tämä kisa jäi kieltämättä vähän tylsäksi voittotaistelun osalta, tuumi Ajo.

Paalupaikalta liikkeelle lähtenyt Ajo, 19, hallitsi kilpailua suvereeniin tyyliin alusta loppuun. Hän kukisti kymmenen kierroksen kisassa toiseksi sijoittuneen Felix Nässin 42,765 sekunnilla. Ajo viimeisteli aika-ajossa lukemat 1.41,530. Kisan nopein kierros jäi tästä vain 67 tuhannesosaa.

– Olen tyytyväinen myös aikoihin, vaikka ei täällä se ensisijainen tavoite ollutkaan kovien kierrosaikojen tekeminen. Botniaringille tultiin nauttimaan ajamisesta ja se kyllä toteutui. Kiva viikonvaihde kaiken kaikkiaan.

Meneillään olevalla kaudella MM-sarjan puitteissa parhaimmillaan jo kuudenneksi yltänyt Ajo ajoi viime sunnuntaina Saksan osakilpailun Sachsenringin radalla kivulias murtuma oikeassa ranteessaan.

– Ranne on ollut jo vähän parempi, mutta pitää tietenkin muistaa, että en ajanut täällä läheskään limiitillä. Rannetta vihlaisi vähän jarrutuksissa ja kipua olisi saattanut olla enemmän, jos olisin joutunut ajamaan kovempaa.

Ajo kilpaili Botniaringin 4014 metrin mittaisella radalla KTM:n tuotantomallilla. Hänen tehdaspyöränsä oli samaan aikaan matkalla kohti Indianapolisia, jossa vajaan viiden viikon mittaista kesätaukoa viettävät Moto3-luokan kuljettajat ajavat kauden yhdeksännen MM-osakilpailun 18 elokuuta.

– Pyörä oli ihan ok. Eiväthän sen tehot ole aivan MotoGP-sarjan pyöräni luokkaa, mutta saimme sen ihan hyvin säätöihin Botniaringillä.
Uusittu rata keräsi kehut Ajolta.

– Hyvä rata malliltaan ja asfaltiltaan. Töitä pitää vielä viimeistellä turva-alueiden ja kanttareiden osalta, mutta vaikutelma oli varsin positiivinen.
Ajo ei aio suinkaan levätä laakereillaan kesätauolla.

– Treenataan kovaa ja pistetään ranne kuntoon. Ranne kuvataan uudelleen vielä alkavalla viikolla. Töitä jatketaan tiukasti peruskunnon kanssa, sillä kiireisellä kisakaudella siihen ei tarjoudu suuremmin tilaisuutta. MM-kauden jälkimmäisestä puoliskosta on tulossa tosi rankka rypistys, korostaa Ajo.

Aiheeseen liittyen

  1. Niklas Ajo taisteli tuskien taipaleen loppuun Sachsenringin radalla 15.7.2013
  2. Mika Kallio huikeaan voittoon Jerezissä 5.5.2014
  3. Niklas Ajon podiumtaistelu karahti kiville Australiassa 28.10.2012
  4. Epäonnen soturi Ajo taisteli MM-pisteille Silverstonessa 1.9.2013
  5. Kullas kansainvälisen kilpailun voittoon Saksassa 12.3.2012