/ @ Moottoriurheilu

Juha_Salminen_2011

Enduromoottoripyöräilyn kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Juha Salminen käynnisti uransa kahdeksannen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden tavoittelun täysosumalla.
Salminen oli pitelemätön Pontsissa ajamalla kauden avanneen Espanjan osakilpailun molempien päivien voittajaksi enduro 1-luokassa.

– Ei voi valittaa. Ihan mukavasti on mennyt. Tämän päivän teemana oli virheiden välttäminen ja onnistuin siinä. Ei virheen virhettä, lasketteli tyytyväinen Salminen.

Tasaisen lujaa

Suomalaiskuljettajilla on mahdollisuudet putsata tällä kaudella sarjan pienimmän luokan mitalipöytä muruja myöten.

Salminen johtaa sarjaa kahden kisapäivän jälkeen 50 pisteellä. Hänen Husqvarna-tiimikaverinsa Matti Seistola tulee toisena 44:llä ja KTM:llä kilpaileva Eero Remes neljäntenä 35 pisteellä.
Salminen sivalsi sunnuntaina luokkavoiton 8,93 sekunnin marginaalilla toistamiseen kakkoseksi ajaneeseen Seistolaan, joka teki hienon nousun kisapäivän päättäneellä extreme-testillä. Remes jäi kärjestä reilut 36 sekuntia.

– Sain aikaan ensimmäisen kierroksen jälkeen sen verran eroa muihin, että pystyin kontrolloimaan tilannetta. En yltänyt ihan pätkäpohjiin, mutta ajat olivat koko ajan pirun tasaisia, summasi Salmisen ehjän suorituksensa.

Puiden välissä kaasu pohjassa

Salminen on löytänyt pyörän- ja luokanvaihdon jälkeen taas sen tärkeimmän, eli ajamisen ilon.

– Erityisesti endurotesti oli täällä Pontsissa miesmäinen ja juuri sitä oikeaa enduroa. Siellä sai vetää puiden välissä kaasu pohjassa. Nautin siitä.
Salminen oli sunnuntaina yleiskilpailun toiseksi nopein suomalaiskuljettaja Kauden niin ikään kahdella voitolla komeasti käynnistänyt E3-luokan Honda-kuljettaja Mika Ahola selvisi reitistä 17 sekuntia Salmista kiireisemmin.

MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteessa Portugalin maaperällä Vale de Cambrassa.

– Mikäs sinne Portugaliin on näistä asetelmista siirtyä, huikkasi hyväntuulinen Salminen.

Ponts, Espanja.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 2/16 osakilpailu, luokka E1:
1) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 55.09,48, 2) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 8,93 sekuntia jäljessä, 3) Fabien Planet Ranska, Sherco + 28,73, 4) Rodrig Thain Ranska, Honda + 30,25, 5) Thomas Oldrati Italia, KTM + 34,64, 6) Eero Remes Suomi, KTM + 36,58.

MM-pistetilanne:
1) Salminen 50, 2) Seistola 44, 3) Planet 38, 4) Remes 35, 5) Thain 34, 6) Oldrati 31.

Seuraavat osakilpailut: 9.-10.4. Vale de Cambra, Portugali.

Aiheeseen liittyen

  1. MM-kärki Salminen jatkoi podiumputkea 15.5.2011
  2. Salminen ajoi tuplasti toiseksi Argentiinan MM-endurossa 24.3.2013
  3. Salminen palasi pikaisesti podiumille Argentiinassa 24.3.2013
  4. Salmiselle vakuuttava voitto Etnan katveessa 15.5.2011
  5. Salmiselle jo kauden kuudes voitto Kreikassa 19.6.2011