/ @ Moottoriurheilu

motocross_turku_2010

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunnan valituksen, jolla se pyrki saamaan jatkoaikaa Turun Saramäessä sijaitsevan motocrossradan käytölle vuoden 2013 loppuun saakka. Päätös tarkoittaa yli 700 jäsenen Turun Moottorikerho ry:n (TMK) menettävän Turun alueen ainoan motocrossin harjoittelu- ja kilpailualueen. Enduroreitti alueelta on jo jouduttu sulkemaan.

Saramäen moottoriurheilualueella on ajettu motocrossia vuodesta 1984 lähtien, myös enduro, trial sekä offroad-autoilu ovat ajoittain saaneet harrastuspaikan alueelta. Vuodenvaihteessa harrastaminen kuitenkin päättyy korkeimman hallinto-oikeuden toinen marraskuuta kirjaamalla päätöksellä.

Motocross-harrastusta uhkaa loppuminen Turun alueella

Isku on erittäin kova motocrossharrastajille, joille seuraavaksi lähimmät radat sijaitsevat Salossa ja Laitilassa. Uhkana on motocrossin harrastustoiminnan loppuminen Turun alueella, millä on vaikutusta myös alueen moottoripyöräalan kauppiaisiin. Myös luvattoman ajamisen pelätään kasvavan.

Turun Moottorikerho on vuosien varrella järjestänyt Saramäen motocrossradalla lukuisia Suomen mestaruustason motocrosskilpailuja sekä kansallisia koitoksia. Lisäksi rata on toiminut viikoittaisena harrastuspaikkana kymmenille motocrosskuljettajille.

Harrastus- ja kilpailupaikan menettäminen on todella kova isku Turun talousalueella asuville, sillä radan sulkeminen vaikuttaa satoihin motocrossharrastajiin sekä myös TMK:n asemaan tunnettuna kilpailunjärjestäjänä. Keväällä 2010 TMK järjesti kansallisen kilpailuviikonlopun, johon otti osaa noin 300 kuljettajaa ympäri Suomea. Vuodelle 2011 TMK on hakenut Suomen Moottoriliitolta järjestettäväksi jo perinteistä, kaksipäiväistä kansallista kilpailua sekä uutena kilpailuna maamme tärkeimmän Suomen mestaruussarjan, supercrossin osakilpailua.

Motocross on laji, jota harrastavat lapset, nuoret ja aikuiset. Nuorimmat lajin parissa touhuavat lapset ovat vain kolmevuotiaita. Myös kouluikäisille motocross tarjoaa valtalajeista poikkeavan harrastuksen. Eikä voi unohtaa niitä työikäisiä, joille motocross on mukava kuntoilumuoto arjessa.

Tietenkin myös kilpaurheilu on osa TMK:n toimintaa. Motocrossissa kerholla oli kuluneella kaudella kymmenisen Suomen mestaruustason kuljettajaa, endurossakin pari. Historian aikana tästä yhdestä Suomen vanhimmista moottorikerhosta on tullut lukuisia eri lajien Suomen mestareita, viimeisimpinä monet muistavat Miska Aaltosen 13 henkilökohtaista SM-kultaa sekä kaksi MM-sarjan kuudetta sijaa. Tulevaisuus näyttää kuitenkin erittäin huolestuttavalta, sillä enduroreitin menettäminen on jo laskenut huomattavasti lajin harrastajamääriä sekä menestyjiä. Nyt sama uhka leijuu motocrossin yllä.

Motocrossin harrastajamäärät ovat nousseet viime vuosina huomattavasti koko maassa, ja TMK:nkin nuoriso- sekä aikuisharrastustoiminta on saanut merkittävästi uusia jäseniä tämän vuosituhannen puolella. Turun Moottorikerhon hallitus pitää uskomatonta, ettei Turun kokoisessa kaupungissa ole harrastuspaikkaa motocrossissa, eikä muissakaan moottoriurheilulajeissa.

Aiheeseen liittyen

  1. Kääpä Turun megapäivän yllättäjä 17.6.2012
  2. Turussa SM-supercrossia ja SM-supermotoa kesäkuussa 23.2.2012
  3. Klem suvereeni Turun SM-supermotossa 30.5.2011
  4. Monipuolinen avajaisviikonloppu Vaasan täysin uudistetulla crossiradalla 10.6.2013
  5. Suomeen motocrossmaailmanmestareiden puisto 12.7.2013

Sivut: 1 2 3