/ @ Moottoriurheilu

paitsi_2_2013

80. Päijänteen ympäriajo lähestyy. Juhlavuoden kunniaksi järvi kierretään perinteitä kunnioittaen, mutta mausteina on jälleen sekä jotain uutta että myös tuulahdus menneiltä vuosilta.

21.- 22.3. ajettavasta kilpailusta jaetaan kahdet SM-pisteet, joten mukana nähdään kotimainen endurokärki. Lähtö ja yötauko ovat tuttuun tapaan Vierumäellä ja maali sunnuntaina Helsingissä.

Uusvanhaa kilpailussa on Classic-luokka, johon saa osallistua vuonna 1987 tai aikaisemmin valmistetulla moottoripyörällä. Partioajosta on tiputettu ”kolmas pyörä” pois, joten pyöreitä vuosia voi juhlistaa kaverin kera, tai vaikkapa isä-poika tai äiti-tytär kokoonpanolla.

Kilpailijoiden toivoma yhteishuolto palaa entistä ehompana helpottamaan osallistumista ja alentamaan kustannuksia. Huoltokaravaanin ja muun tieliikenteen turvallisuutta pyritään parantamaan myös ennakkoon merkatuilla haalarihuoltopisteillä.

Uusi kilpailunjohtaja, muun muassa monissa MM-endurokilpailujen liemissä keitetty Sauli Nordling tuo kisaorganisaatioon runsaasti osaamista, mutta myös uutta kipinää tuoreiden ideoiden läpiviemiseen, että hyväksi havaittujen käytäntöjen hienosäätämiseen.

– Classic-miehet ja -naiset voivat alkaa rakentaa pyöriään. Tarkoituksena on tuoda kilpailun pitkiä perinteitä ja vanhaa kalustoa esille ja tarjota myös classic-pyörien omistajille mahdollisuus harrastaa vilua ja märkää myös kelloa vastaan. Vanhimmalla pyörällä maaliin päässyt palkitaan erikoispalkinnolla, kilpailunjohtaja Sauli Nordling kannustaa.

– Partioajo päätettiin muuttaa tälle vuodelle pariajoksi, sillä olemme havainneet että joillakin on ollut haasteita saada kolmimiehinen joukkue kasaan. Ensikertalaisille on helpompi osallistua, kun reissussa on mukana kokeneempi kaveri. Ja monille muillekin kelpaa henkinen tuki ja turva yön viluisina ja pimeinä tunteina. Odotamme mielenkiinnolla millaisia pareja saamme juhla-ajoon mukaan. Tänä päivänä enduroa harrastavat niin isät, pojat, papat kuin äidit ja tyttäretkin, Nordling taustoittaa.

Lämpimästi tervetuloa Päitsille niin uudet kuin kokeneemmatkin kuljettajat! Tehdään yhdessä juhlavuodesta unohtumaton elämys – kilpailjoille, yleisölle ja kilpailun mahdollistavalle talkooväelle.

Lumisin enduroterveisin Päijänneajon kisaorganisaatio.

Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy keskiviikkona 4.3.2015 klo 22:00.

Aiheeseen liittyen

  1. Yamahalta seitsemän uutta mallia 6.11.2013
  2. Miten parantaisit uutta ulkoasua? Kerro ja voita VIP-jäsenyyttä 1.9.2012
  3. KTM tarjoaa ilmaiset bensat 125 Duken ostajalle 17.6.2012
  4. Imatranajot evakossa viikonloppuna 22.8.2013
  5. MP-messut tarjoaa mopokorttilipun ja ohjelmaa nuorille 17.1.2015