/ @ Moottoriurheilu

Roni_Nikander_2013

Tohmajärvi Enduron voittoon ajoi Roni Nikander puolentoista minuutin erolla toiseksi tulleeseen Mikko Tonttiin. Kolmanneksi ajoi viime vuoden tapaan Henri Himmanen.

Kilpaluokat ajoivat päivän aikana noin 230 kilometriä. Kilpailun pitkät maastosiirtymät ja vauhdikkaat maastokokeet saivat kiitosta kilpakuljettajilta.

Tohmajärven kilpailuun ensi kertaa osallistunut Roni Nikander ajoi pätkillä rennosti ja hänellä jopa aikaa viidyttää kuvaajia. Hän johtaa kotimaassa SM2-luokkaa ja kamppailee Saksan Cross Country -sarjan mestaruudesta. Kansallinen kilpailu oli hänelle hyvää treeniä.

– Hyvät tunnelmat, ajo oli varmaa. En käynyt kävelemässä kaikkia maastokokeita etukäteen, joten toinen ja kolmas kierros olivat jo helpompia, Nummelan Moottorikerhoa edustava Nikander kertoo.

Nikander pokkasi kilpailusta hitsauskoneen lisäksi myös epävirallisen kilpailun pisimmän hypyn palkinnon uudelta maastokoe ykköseltä. Nikanderin kisaohjelmassa on seuraavaksi Nurmijärven SM-osakilpailu, josta hän lentää suoraan Saksaan CC-osakilpailuun.

– CC-kisoissa on kova rytmi, joten omaan ja pyörän kuntoon pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Salpausselän Moottorikerhoa edustava Tontti ei vielä maalissa tiennyt sijoitustaan, mutta se ei hyväntuulista kuljettajaa tuntunut haittaavan.

– Ihan yhtä loistava kisa kuin viime vuonna, jopa hienompi. Uusi maastokoe oli erittäin hyvä. Siirtymät olivat mukavia, kun ei tarvinnut ajaa täysillä, Tontti kertoi.

Kilpailu oli kuntoluokan kuljettajalle vaativa, maaliin pääsi vähän yli puolet startanneista. Suurin osa keskeytyksistä tuli tunnin myöhästymisrajan täyttymisestä. Kilpailuun starttasi 190 kuljettajaa.

Kilpailun täydelliset osoitteet http://www.fin-enduro.com/tulokset/tens13/

Aiheeseen liittyen

  1. Enduron SM-kauden avaus Oskari Kantosen juhlaa 5.3.2012
  2. Miettiselle korkeimmat Nuorten SM-pisteet Nurmijärveltä, Mellin yleisen nopein 15.3.2011
  3. Eero Remes nopein suomalainen Espanjan maastoissa 5.3.2012
  4. Nuoruus voitti kokemuksen Päijänneajossa 24.3.2013
  5. Päijänteen ympäriajo ensi viikonloppuna 21.3.2013