Barry Sheene

Barry Steven Frank Sheene, MBE (syntynyt 11. syyskuuta 1950, Lontoo, GBR – kuollut 10. maaliskuuta 2003, Gold Coast, AUS) oli englantilainen kaksinkertainen Road Racing-maailmanmestari 1976-1977 Suzukilla, kun japanilaisvalmistajat mursivat MV Agustan siihenastisen ylivoiman 500cc-luokassa, ja voitti myös Formula 750-EM:n 1973. Barry Sheene oli ensimmäinen merkittävä kuljettaja, joka klassisen ajotyylin sijaan roikkui sisämutkiin ("hanging off"), ja hän osasi ensimmäisten joukossa kääntää kansansuosionsa mittavissa määrin henkilökohtaisiksi mainostuloiksi. Sheene riitaantui vuoden 1972 kolmannen WGP-osakilpailun jälkeen Yamaha-tehdastiiminsä kanssa, ja Jarno Saarinen sai vapautuneen paikan tuodakseen tiimille tuon vuoden maailmanmestaruuden. Sheene oli tunnettu juhlimisestaan mm. F1-ajaja James Huntin seurassa ja tavoin, ja ketjupolttaja jopa siinä määrin, että hän porautti reiän umpikypäränsä leukasuojaan pystyäkseen vetämään viimeiset sauhut lähtöruudukossa. Aktiiviuransa jälkeen Barry Sheene muutti perheineen Australiaan, missä hän menestyi muun muassa kiinteistöalalla. Hän menehtyi aggressiiviseen vatsasyöpään queenslandilaisessa sairaalassa vuonna 2003.

Ura

Barry Sheene oli Iris ja Frank Sheenen toinen lapsi. Hänen isänsä oli leipätyönään insinööri Royal College of Surgeons`issa, taitava moottoripyörämekaanikko, itsekin ajanut kilpaa moottoripyörillä aina 1956 asti, ja ollut mm. WGP-maailmanmestari Bill Ivyn varhainen tukija. Ennen kilpailijan uransa alkua Barry toimi lähettinä ja hoiti jakelukuljetuksia. Hän aloitti kilpailemisensa 1968 isänsä omistamilla ja preppaamilla 125- ja 250-kuutioisilla Bultaco (CEMOTO)-moottoripyörillä, ja nousi 1970 Iso-Britannian mestariksi 125-luokassa. Vuonna 1971 hän alkoi kilpailla WGP:n 125-luokassa vanhalla vuoden 1966 tehdas-Suzukilla jolla hän saavutti jo ensimmäisen GP-voittonsa Belgiassa sekä maailmanmestaruuden hopeasijan. Hän kilpaili myös 50-kuutioisella Van Veen-Kreidlerilla, ja voitti Tsekkoslovakian GP:n Brno:ssa peräti yli 2:30 minuutin etumatkalla kakkoseen - Sheene onkin ainoa niin 50- kuin 500-luokissa WGP-osakilpailuvoittoja saavuttanut kuljettaja.

Esitystensä vuoksi Yamaha nosti hänet tehdastiimiinsä kilpailemaan WGP-sarjan 250-luokassa. Jo kolmannen kilpailunsa, Itävallan GP:n jälkeen missä hän oli hävinnyt tiukan kamppailun kolmossijasta tiimikaveri John Dodds`ille, hän kritisoi tiimiä kalustonsa heikosta suorituskyvystä ja hommasi itselleen näin potkut. Jarno Saarinen sai mahdollisuuden nousta tehdastiimiin Sheenen vapauttamalle paikalle, ja hänen käsissään YZ635:n kulku riitti saman vuoden MM-titteliin.

Sheene pääsi talvikaudella 1972-73 Suzukin kanssa yhteisymmärrykseen osallistumisestaan tehtaan kuljettajana uuteen Formula 750-EM:ään. Kahden rinnakkaisen sopimuksen vuoksi tallisopimus kävi Suzuki GB:n sopimuksen edelle, eli jos jäljempään kuuluneet kansalliset tai kansainväliset kilpailut sattuivat päällekäin Formula 750-osakilpailujen kanssa Sheene oli velvoitettu osallistumaan jäljempiin. Ratkaisu johti EM-titteliin Sheenelle, ja karriäärin jatkumiseen Suzuki-tehdaskuljettajana.

Kaudelle 1974 Suzuki toi radoille uuden RG 500-kilpurinsa. Sheene keräsi sillä 30 pistettä kaudella, mikä riitti WGP:n 500-luokan kuudenteen sarjatilaan. Kaudella 1975 hän saavutti sillä ensimmäisen mieleenpainuvan osakilpailuvoittonsa Hollannin GP:ssä, ja voitti myös Ruotsin GP:n, mutta kauden alun Daytona 200-kilpailussa sattunut paha loukkaantuminen esti täyspainoisen osallistumisen WGP-sarjaan, loppusijoituksen ollessa jälleen kuudes.

Kausi 1976 kuitenkin toi viisi voittoa ja yhden kakkostilan (Sheene jätti Mansaaren TT-ajot väliin niiden heikon turvallisuustilanteen vuoksi), mikä toi Sheenelle ja Heron-Suzukille ensimmäisen MM-tittelin - mikä samalla merkitsi valtikan siirtymistä nelitahtisilta MV Agusta-kilpureilta kaksitahtisille japanilaispyörille. Sheene jätti osallistumatta kauden kolmeen viimeiseen kilpailuun, ja näin Giacomo Agostini pystyi tuomaan italialaismerkille sen viimeisen voiton finaalissa Nürburgringillä. Kaudella 1977 Sheenen ylivoima oli vieläkin musertavampi, tuoden kuusi voittoa ja paalupaikkaa sekä yhden kakkostilan joilla hän saavutti toisen WGP-kuninkuusluokan mestaruutensa.

Kausi 1978 menisi Yhdysvalloista WGP-radoille tulleen Kenny Robertsin ja Yamahan kanssa taistellessa. Sheene voitti kauden aloittaneen Venezuelan GP:n Robertsin hyytyessä lähtöruutuun, ja voittoja ylivoimaisella Yamahallaan takoneen Robertsin kaatuminen Ruotsin GP:n 250-luokassa eli heikko tulos 500-kilpailussa salli Sheenen tavoittaa toisella kauden voitollaan sarjan pistejohtajan, eron ollessa enää kolme pistettä. Valitettavasti toiseksi viimeisen Britannian GP:n sadekelin runsaat renkaanvaihtopysähdykset sekoittivat tuloslaskennan, ja Roberts arvottiin voittajaksi Sheenen jäädessä kolmanneksi yksityiskuljettaja Steve Manship`in jälkeen - joka ei ollut vaihtanut renkaitaan kilpailun aikana. Roberts pystyi Nürburgring-finaalissa lyömään kolmossijallaan kisan neljänneksi tulleen Sheenen, ja siten voittamaan WGP-maailmanmestaruuden ensimmäisenä yhdysvaltalaisena.

Kaudella 1979:kaan dramatiikkaa ei puuttunut. Pahin vastustaja Roberts kaatui testeissä Japanissa ja oli siksi poissa jälleen kauden aloittaneesta Venezuelan GP:stä. jonka Sheene voitti. Roberts palasi voittojen sarjalla, kun taas Sheenen kausi jatkui vaikeana. Roberts joutui riitoihin ensin Espanjan GP:n järjestäjien kanssa jotka eivät suostuneet maksamaan yhdysvaltalaiselle kuulunutta starttirahaa, ja sitten hän ryhtyi kapinajohtajaksi Belgian GP:ssä radan uusitun päällysteen hikoillessa öljyä mikä teki siitä vaarallisen. FIM muunsi kuitenkin molemmista langetetut rangaistukset ehdollisiksi, tulosten siis pysyessä voimassa. Näitä seurasi huikea Britannian GP Silverstonessa, missä Sheene ja Roberts kävivät erään 1970-luvun hienoimmista kaksinkamppailuista: johtoasema vaihtui 28 kierroksen aikana useaan kertaan kunnes Roberts tuli ruutulipulle ensimmäisenä, alle sekunnin Sheenen edellä. Loppukauden neljä podiumia eivät kuitenkaan riittäneet kompensoimaan Sheenen keskikauden heikkoja tuloksia, ja hän jäi WGP-sarjatilanteessa 3 voitollaan pronssisijalle. Kauden päättyessä Sheene riitaantui Suzuki-tallin kanssa joka hänen mielestään suosi Steve Parrish`ia kalustossa, ja siirtyi vuodelle 1980 yksityis-Yamahan sarviin. Menestys kaudella 1980 jäi heikoksi sarjasijoituksen pudotessa viidenneksitoista.

Kaudelle 1981 Sheene kuitenkin nousi Yamaha-tehdaskuljettajaksi. Kohtalon ivana Roberts ja hän jatkoivat Yamahoillaan tiukkaa kaksinkamppailua, minkä vuoksi Marco Lucchinelli ja Randy Mamola livahtivat yhteispisteissä taisteluparin edelle, Robertsin päätyessä sarjapronssille ja Sheenen (yksi voitto Ruotsin GP:stä) sarjan nelostilalle. Kausi 1982 jatkui mistä edellinen päättyi, eli Sheene saavutti podiumit (4 hopeaa, 2 pronssia) kaikissa kuudessa GP:ssä joihin osallistui - ikävä kyllä näitä seuranneen Britannian GP:n harjoituksissa Sheene törmäsi näkökatveeseen lojumaan jääneeseen Patrick Igoan pyöränromuun, ja tästä johtunut kaatuminen sekä paha loukkaantuminen päättivät Sheenen mahdollisuudet enää kamppailla WGP-mestaruuksista. Seuraavat kaksi kautta Suzukille palannut Sheene saavutti enää yhden podium-tuloksen (1984 Etelä-Afrikan GP, kolmas), ja päättikin aktiiviuransa kauden 1984 lopussa.

Tulostaulukko

Pisteenjakotaulukko ja tulostaulukot vuosittain, lähde: Wikipedia EN

(key) (Lihavoidut kilpailut = paalupaikka; kursiivit = nopein kierrosaika)

Uran jälkeen

Eloisa Barry Sheene lukeutuu WGP:n ensimmäisiin kuljettajiin, joka käytti mainettaan, ulkonäköään ja elämäntyyliään erilaisten hyödykkeiden ja tuotteiden mainostamiseen (vaikkapa Fabergé:n Brut-hajuvedet), mikä toisaalta lisäsi mainostajien kiinnostusta mp-kilpaurheilua kohtaan ja toisaalta tuotti Sheenelle sievoisia tuloja. Hän pystyikin Etelä-Lontoon asuntonsa lisäksi hankkimaan kesäpaikan Norfolkin kreivikunnasta, ja viimein ostamaan 700-vuotiaan kartanon Surreyn kreivikunnasta Lontoon läheltä. Häntä jopa moitiskeltiin "hovin" pitämisestä, ja hän juhli useiden sen ajan kuuluisuuksien kuten James Huntin tai Beatles-jäsenten Ringo Starr sekä George Harrison kanssa. Tavattuaan 1975 alastonmalli Stephanie McLean`in yhteisissä kuvauksissa he menivät naimisiin 1984, ja avioliitosta syntyi kaksi lasta (tytär ja poika). Sheene isännöi aktiiviuransa jälkeen tv-ohjelmaa, ja esiintyi tulevan vaimonsa kanssa unholaan painuneessa "Space Riders"-elokuvassa.

Monista loukkaantumisistan johtuvien niveltulehdusten vuoksi perhe Sheene muutti 1980-luvun lopulla lämpimään ilmastoon Australian itäosan Queensland`iin ("Gold Coast" = kultarannikko), missä Sheene loi menestystä kiinteistäalalla ja toimi myös moottoripyörien GP-sarjan kommentaattorina lähetysten siirtyessä ajan saatossa usean tv-kanavan kautta "Network Ten"-kanavalle. Sen palveluksessa hän isännöi "RPM"-ohjelmasarjaa yhdessä journalisti Bill Woods`in kanssa 1997-2002, ja teki myös muita moottoriuhreilu- aiheisia tv-ohjelmia. Sheene ryhtyi myös osallistumaan klassisten kilpapyörien näytösajoihin, vaikkakaan ei enää kilpailuihin.

Heinäkuussa 2002 Sheenellä todettiin syöpä ruokatorvessa ja vatsassa. Hän kieltäytyi kemoterapia-hoidoista ja suosi sen sijaan itävaltalaisen parantaja Rudolf Breuss`in holistista hoitoa minkä ajatus oli supistaa kasvainten saamaa ravintoa. Kahdeksan kuukauden sairastamisen jälkeen Sheene siirtyi rauhallisesti tuonpuoleiseen queenslandilaisessa sairaalassa.

Lähteenä eri Wikipedia-kirjoitukset (pääasiassa Wikipedia EN), jonka vuoksi GFDL: