Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sachsenring 1927-2015
Sachsenring on nimensä mukaisesti Saksan Sachsenin osavaltiossa keskellä ajoneuvoteollisuuden keskusta reilut 10km Chemnitzin kaupungista länsi-lounaaseen Hohenstein-Ernstthalissa sijaitseva moottoriurheilurata. Alueella sijaitsevat Zschopau Chemnitzistä reilut 10km kaakkoon, mikä oli DKW-päätehtaan, sittemmin MZ:n kotipaikka, ja radasta lounaaseen vajaan 20km päässä sijaitsee Zwickau, mikä oli 1900-luvun alkupuolelta Horch`in ja Auto Unionin, sittemmin erään Audi-tuotantolaitoksen (Zwickau-Mosel) sijaintipaikka.

Aluksi 1927-1990 Sachsenring oli monien aikalaistensa tavoin aina kilpailuja järjestettäessä yleisistä teistä erotettu kilparata kuten mm. Mansaaren TT-ajot tai Ulster GP, mutta sittemmin Saksojen yhdistyttyä on 1995 avattu uusi suljettu ja paljon katurataa turvallisempi moottoriurheilukeskus, mikä sijaitsee osittain vanhan radan reitin päällä. Läheisyys Hohenstein-Ernstthalin taajamaan tarkoittaa, että meluhaittojen vuoksi kilpailujen järjestäminen radalla on rajoitettua - esimerkiksi DTM-sarja on toistaiseksi jättänyt radan pois kalenteristaan. Sachsenring on kuitenkin sopinut MotoGP-osakilpailujen järjestämisestä poikkeusluvalla (vertaa Suomessa Ahveniston moottorirata), tällä hetkellä ainakin vuoteen 2018 asti. Kuvaseloste: paksu viiva = rata 1927-1990; katkoviiva = uuden radan alle jäänyt tieosuus; kapeampi viiva ja tummanvihreä alue = Sachsenringin ajoturvallisuus- ja moottorirata 1995-jatkuu.

Historiaa

Alkutaival

Sachsenringin syntyhistoria muistuttaa paljolti Nürburgringin syntytapaa aina aloitusvuotta 1927 myöten. Eifel-vuorten "vihreä helvetti" on kuitenkin alusta asti ollut suljettu moottorirata, kun taas Sachsenring oli 1920-luvulla yleiseen tapaan kilpailujen ajaksi erotettu yleisestä tieverkosta. Vastaavasti toimittiin mm. Belgian Spa-Francorchampsissa (nyttemmin suljettu rata-alue), Ulster GP:ssä Pohjois-Irlannissa, kun taas Mansaaren TT-ajot järjestetään yhä tavallisesta tieverkosta muodostuvalla ns. "Snaefell Mountain Course":lla.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen viimein myös Saksassa ryhdyttiin innolla järjestämään ajoneuvokilpailuja, osittain kun maa oli aloittanut kehityksensä ajoneuvoteollisuuden erääksi suurvallaksi. Vuodesta 1923 naapurissa Marienbergissä järjestetyn kolmioajon (silloin Saksan nopein kilparata, aluksi 17km ja sitten 1937 asti 16km) innoittamina Hohenstein-Ernstthal`in paikalliset vaikuttajat Sepp Wagner ja Berger perustivat 31. heinäkuuta1925 "Motorradfahrer-Club Hohenstein-Ernstthal und Umgebung 1925":n eli paikallisen mp-klubin mikä asetti tavoitteekseen järjestää vastaavanlaisia nopeuskilpailuja. Hankkeen tyssäsivät kuitenkin ensi alkuun asukkaiden vastustukseen.

Kilpailu ja "Sachsenring"-nimi

Tulo Queckenberg-mutkaan 1963
Sachsenringin syntyhetkeksi lasketaan 26.5.1927 järjestetty "Badberg-Vierecksrennen" neljän kääntöpisteen kautta vedetyllä 8,71km-reitillä, mikä kiersi Hohenstein-Ernstthalista pohjoiseen vastapäivään nykyisen A4-autobahnin vartta länteen, palasi sitten nykyisen tien 180 linjausta myötäillen etelään, ja Queckenberg-mutkan kautta takaisin lähtösuoralle. Peräti 140.000 katsojaa saapui näihin ensimmäisiin alueen kilpailuihin, ja ne järjestettiin myös 1928 menestyksekkäästi. Paikalliset asukkaat kuitenkin asettuivat vastarintaan, koska kilpailuissa oli sattunut runsaasti onnettomuuksia, eikä 1929 saatu järjestyslupaa.


1930-luvulla rata kuitenkin vakiintui osaksi kilpakalenteria. Vuonna 1934 edellä kuvatulla radalla järjestettiin moottoripyörien Saksan Grand Prix. Valitettavasti kilpailu vaati kolme kuolonuhria, mukaan lukien edellisvuoden 500ksm Euroopan mestari Gunnar Kalénin (Ruotsi) sekä hallitsevan 500ksm-Euroopanmestari Pol Demeuterin (Belgia) hengen. 1936 kilpailussa ratkaistiin Euroopan mestaruus, ja vihdoin 1937 rata sai virallisen "Sachsenring"-nimen sen vapauduttua Grillenbergin kolmioradalta, missä kilpailutoiminta oli lopetettu, ja kun myöskään samannimiseksi suunnitellusta Pöhlberg-vuoren ratahankkeesta 1933-34 ei ollut tullut mitään.

Toisen maailmansodan jälkeen

Natsi-Saksan häviämän sodan jälkeen miehitysvallat jakoivat entisen Saksan alueen Iso-Britannian, Neuvostoliiton, Ranskan ja Yhdysvaltain miehitysosiin, ja pitivät Saksoja hallinnassaan sektoreilleen sijoitetuilla sotilasjoukoilla aina 1990-luvun alkuun saakka. Ennen Saksojen eriytymistä demokraattiseksi tasavallaksi (DDR) ja liittotasavallaksi (SLT) Sachsenringin kilpailutoiminta pääsi alkamaan 1949, ja rata ehti vielä 1950 isännöidä yhteissaksalaisen moottoripyörien mestaruuden peräti 400.000 katsojan saapuessa seuraamaan taistoa. Rautaesiripun laskeuduttua Saksojen välille Sachsenringin 8,7km radalla järjestettiin 1960 eräs katupyöräilyn MM-osakilpailu, jossa amatöörikilpailun voitti itä-saksalainen Bernhard Echstein (myöhemmin SED-puolueen virallisen "Neues Deutschland"-lehden valokuvaaja) ennen kuuluisaa Gustav-Adolf "Täve" Schuria (myöhemmin SED/PDS-poliitikko ja kansanedustaja).

Kulta-aika 1961-72 ja Itä-Saksan GP

Vuodesta 1961 lähtien koitti Sachsenringin kulta-aika sen tultua moottripyörien WGP-sarjan osakilpailuksi. Osatekijänä tässä olivat MZ:n insinööri Walter Kaadenin mullistavat keksinnöt 2T-moottorin painesykäyksien hallinnassa, myös kaasunvaihdon entistä paljon tarkempi pyöröluistiohjaus, joiden ansioista MZ-pyörät nousivat alan teknisen kehityksen eturintamaan, ja myös keräsivät mittavaa menestystä kilparadoilla. Kaaden oli sodan aikana toiminut Peenemünden koeasemalla, missä hän kehitti Henschel-yhtiön palveluksessa vallankumouksellista Hs 293-ohjusta (hän ei kuitenkaan ollut Wernher von Braunin assistentti, niin kuin monessa lähteessä erheellisesti esitetään). Kaadenin apulaisena toiminut Ernst Degner loikkasi kuitenkin 1961 länteen, päätyi tietoineen Suzuki-kilpaosastolle, ja oli osaltaan tuomassa tuolle japanilaistehtaalle MM-titteleitä WGP-sarjan 50ksm- ja 125ksm-luokissa. Vanhan Sachsenringin kierrosaikaennätys on 500-kuutioisella MV Agustalla tähtikuljettaja Giacomo Agostinin hallussa yli 180km/t keskinopeudella. Eräs vanhan radan synkistä hetkistä taas koettiin 1969, kun yleisösuosikki ja maailmanmestari Bill Ivy sai surmansa traagisessa onnettomuudessa - harjoitusajoissa hän oli juuri korjaamassa kypäränsä tai ajolasiensa asentoa, kun hänen vaikeana tunnetun 350-kuutioisen Jawan V4-kilpurin moottori leikkasi. Äkillisen lukkojarrutuksen vuoksi yhdellä kädellä pyörää ohjannut Ivy menetti ajopelinsä hallinnan, kaatui, kypärä irtosi, ja hän osui radanvarren aidan tolppiin juuri ennen suojaavan heinäpaalirivin alkua.

Eräs hienoista ja humoristisistakin episodeista Sachsenringin historiassa koettiin, kun Länsi-Saksan Dieter Braun voitti 1971 WGP:n 250-luokan osakilpailun. Podiumilla kansallislaulu "Lied der Deutschen" soidessa sankka hurraava yleisöjoukko lauloi mukana, mukaan lukien kansallislaulun 3:s säkeistö missä vaaditaan "yhtenäisyyttä, oikeutta ja vapautta": tämä säkeistö oli poliittisista syistä julistettu pannaan DDR:ssä. Maan johtajia suuresti shokeeranneen välikohtauksen vuoksi Itä-Saksan GP muutettiin jo 1972 kutsukilpailuksi - mihin tietenkin kutsuttiin vain linjauskollisia kilpailijoita - ja 1973 GP:n järjestämisestä sitten luovuttiin kokonaan kustannuksiin ja hankaliin turvajärjestelyihin vedoten. Oletettavasti Sachsenringin tapahtumat vaikuttivat myös MZ-tehdastiimin kuljettajien kurinpalautustoimiin, viimein tiimin lopettamiseen 1974. WGP-osakilpailut vetivät yhä 200-300.000 katsojaa vuosittain, ja kilpailussa oli samalla vahva kansanjuhlan komponentti.

Sachsenringilla järjestettiin kuitenkin jatkossakin DDR:n sekä sosialististen maiden mp-mestaruusajoja, että autokilpailuja. Rata ei kokenut samanlaisia mittavia muutostöitä kuin mihin Länsi-Euroopan kilparadat olivat pakotettuja GP-kalenterissa pysyäkseen, niin kuljettajien, median kuin viimein järjestäjienkin tultua karmeiden, myös monia kuuluisia ja suosittuja tähtiä pois vieneiden onnettomuuslukujen takia tietoisemmiksi turvallisuusseikoista. Myönnytyksenä ajan vaatimuksille myös Sachsenring toki sai hidastusshikaanin lähtösuoralle juuri ennen osuutta Hohenstein-Ernstthalin taajamassa.

Wende ja uusi moottoriurheilukeskus (1995-jatkuu)

DDR:n paikallisvaaleissa toukokuussa 1989 ilmenneistä vilpeistä suivaantuneet kansalaiset nousivat maanlaajuisiin proteisteihin joiden päätteeksi vastikään 40v-juhlia viettäneen DDR:n vanha johtaja Erich Honecker joutui eroamaan 16.lokakuuta. Maan uusi johtokaan ei pystynyt rauhoittamaan kansan liikehdintää, 1961 pystytetty Berliinin muuri avattiin 9.marraskuuta, ja Saksojen yhdistymisprosessi lähti käyntiin. Vanhan Sachsenringin viimeiset kilpailut ajettiin 1990, minkä jälkeen kaupungin ulkopuolella Schleiz`in kolmioradalla järjestettiin joidenkin vuosien ajan pieniä kilpailuja päätöstä uudesta moottoriradasta odotellessa. AMC Sachsenring Hohenstein-Ernstthal (historiikin alussa mainitun klubin seuraaja) sekä ADAC Saksi alkoivat uuden, uudenaikaisen moottoriradan suunnittelu- ja toteutusprosessin ajan 1992-1995 järjestää "Sachsenring"-kilpailua naapurissa Tsekin Most`in ja Brünn`in kilparadoilla.

Sachsenring 12/2008 (Wiki DE)
Uusi moottoriurheilukeskus avattiin 1995, tosin moottorirata ei tuolloin ollut vielä valmis. Avajaiskilpailu 1996 oli kv. Saksan mp-mestaruuden IDM:n sekä ADAC urheiluauto-Cup:in osakilpailu. Uudella radalla erään mäen kiertävä "Omega" oli pidetty, mutta muu radan reititys koettiin ahtaana ja kapeana, aivan toisin kuin entinen sujuva katurata. Jatkuvien parannustöidenkin ansioista rata sai 1998 kaapattua aiemmin Hockenheimin tai Nürburgringin radoilla järjestetyn Saksan MotoGP-osakilpailun, mikä on siitä lähtien kerännyt jatkuvasti jopa yli 200.000 katsojaa. Tulovirta mahdollisti radan jatkokehittelyn: 2001 viimeinenkin side yleiseen tieverkostoon katkaistiin, eli Sachsenring muuttui todelliseksi suljetuksi moottoriradaksi. Erityisesti nämä viimeiset muutokset radan reititykseen (pituus nyt 3.670m) ovat saavuttaneet niin kilpailijoiden kuin katsojienkin suosion. 2007 lähtien Sachsenring on saanut isännöidä ADAC GT Masters-kilpailua, jonka eräänä osana on FIA GT1-MM:n kisa. DTM on valitettavasti joutunut vetäytymään talousseikoista syntyneiden erimielisyyksien takia, mutta Moto GP:n järjestämisestä rata on solminut sopimuksen ainakin vuoteen 2016 asti. Radan läheisyys taajamaan rajoittaa meluhaittojen vuoksi eri tapahtumien ja kilpailujen järjestämistä, vaikkakin kiinnostusta olisi kumpienkin lisäämiseen.

Linkkejä


Lähteenä toistaiseksi pääasiassa Wikipedia DE, siksi GFDL:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista