Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kenneth Leroy "Kenny" Roberts, tunnettu myös lempinimellä King Kenny, syntynyt 31.12.1951 Modestossa, Kalifiorniassa, on yhdysvaltalainen kilpakuljettaja ja tiimiomistaja. Vuonna 1978 hänestä tuli ensimmäinen yhdysvaltalaiskuljettaja, joka saavutti mestaruuden moottoripyörien GP-sarjan 500-kuutioisten kuninkuusluokassa: mestaruuksia tulisi kolme kappaletta vuosina 1978, 1979 sekä 1980, kaikki Yamaha-kalustolla. Hän saavutti myös kaksi AMA:n (kuljettajien) "Grand National"-mestaruutta, ja hän on yksi neljästä AMA "Grand Slam"-voittosarjan saavuttaneesta kuljettajasta, eli voitti samana vuonna AMA:n valvomia kilpailuja niin mailin, puolikasmailin, lyhyen radan, kuin TT Steeplechase-kilpailuissa kuin myös AMA:n rata-ajokilpailuissa.

Mestaruuksiensa ohella Roberts oli tunnettu kilpailujen turvallisuuden esitaistelijana, kilpatiimin johtaja-omistajana, moottoripyörien moottori- ja alusta-suunnittelijana, ja RR-moottoripyörien hanging off-ajotyylin eräänä kehittäjänä (esikuvana Jarno Saarinen). Vuonna 1979 Robert haastoi itsensä FIM-kattojärjestön uhkaamalla käynnistää kilpaileva mestaruussarja moottoripyörille: sen välttämiseksi syntynyt kompromissi lisäsi GP-kuljettajien arvovaltaa, mikä vuorostaan johti ammattimaisempiin ja turvallisuutta kohentaviin muutoksiin GP-sarjan kilpailutoiminnassa. Vuonna 2000 FIM nimesi Robertsin Grand Prix-legendaksi.

(keskeneräinen)

Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista