Gran Premio delle Nazioni (valtioiden GP) oli muinoin synonyymi Italian GP-osakilpailulle, josta käytetty GPDN-lyhenne kääntyy onnekkaasti monelle muullekin kielelle, vaikkapa Grand Prix des Nations (ranskaksi) tai Grand Prix der Nationen (saksaksi). Italian Grand Prix järjestettiin ensi kerran jo vuonna 1914, mutta Nazioni:ksikin lyhennetty kilpailu ajettiin ensi kertaa vasta vuonna 1922, jolloin kilpailu siirtyi Torinosta vasta valmistuneelle Autodromo di Monza-radalle.

GPDN ajettiin kuitenkin eri aikakausilla myös muilla kuin Monzan radalla. Vuonna 1932 se siirtyi Roomaan, Autodromo del Littorio-radalle (rannikon rata, nykyaikana tunnettu Rooma-Urbe:n lentokenttänä, ICAO-tunnus LIRU), palatakseen kuitenkin jo vuonna 1936 takaisin Monzaan. Toisen maailmansodan loputtua Monzan kilparata oli tilapäisesti Italian valtion ARAR-yhtiön (Azienda Rilievo Alienazione Residuati) hallinnassa, ja rata täyttyi myytäväksi tarkoitetusta, omasta tai miehittäjiltä takavarikoidusta sotakalustosta ja omaisuudesta (muun muassa natsimiehittäjien Italian juutalaiskansalaisita viemä omaisuus, tai vastaavat erät joiden alkuperäistä omistajaa ei enää pystytty selvittämään, tai jota ei enää ollut), minkä vuoksi GPDN ajettiin vuonna 1947 katuradalla Milanossa, 1948 Faenzassa, ja vasta 1949 moottoripyörien MM-osakilpailuna jälleen Monzassa.

GPDN ajettiin vuodesta 1949 aina vuoteen 1973 asti (pois lukien 1969 ja 1972 Imolan radalla) Monzassa, mutta tuon vuoden 250 ksm-luokan kilpailussa tapahtunut joukkokolari, mikä vaati Jarno Saarisen ja Renzo Pasolinin hengen, paljasti Autodromo di Monzan jääneen jälkeen kilpailujen turvallisuusjärjestelyissä. Tämän vuoksi vuodesta 1974 lähtien kilpailupaikka vaihteli Imolan, Mugellon, Misanon, ja jälleen Monzan (1983, 1987, 1987) ratojen välillä. Vuonna 1990 vanha GPDN-nimitys jäi pois käytöstä, ja kilpailun nimeksi palasi Italian GP. Pitopaikaksi vakiintui vuodesta 1994 alkaen Mugellon rata. GPDN-kauden (ja itse asiassa Italian GP:nkin) toistaiseksi ainoa suomalaisvoittaja oli Jarno Saarinen vuonna 1971, jolloin hän päihitti MZ-kuski Silvio Grassettin hiuksenhienolla 0,5 sekunnin erolla.

Muut "Grand Prix des Nations"-kilpailut

Ranskassa järjestettiin kilpapolkupyörien samanniminen kilpailu vuosien 1932-2004 välillä. Kilpailu on poikkeuksellinen sikäli, että se järjestettiin pienimuotoisempana myös toisen maailmansodan aikana: vuosina 1941 ja 1942 kilpailut käytiin huvittavasti kahdennettuna, yksi marsalkka Philippe Petainin johtamalla "Vapaan Ranskan" vyöhykkeellä ("Vichy-Ranska"), ja toinen samalla nimellä natsi-Saksan miehittämän jäännös-Ranskan alueella. Vuonna 1943 nämä yhdistettiin yhdeksi kilpailuksi.

Vuosina 1946, 1948 ja 1950 järjestettiin myös samanniminen kilpailu autoille, joka ajettiin Geneven kaupungin kaduista erotetulla "Circuit des Nations"-reitillä: kahden jäljemmän kerran pääluokassa noudatettiin Formula 1-sääntöjä (voittajina 1948 Giuseppe Farina (IT, Maserati) ja 1950 Juan-Manuel Fangio (AR, Alfa Romeo), ja lisäluokkana ajettiin "Grand Prix de Genève" l. Formula 2-kilpailu. Geneven hieman pidennetyllä "Circuit des Nations"-radalla (Formula 2-autojen 3,990 km sijaan pidempi 6,325km-versio) ajettiin vuonna 1950 lisäksi erillinen moottoripyörien MM-osakilpailu. Kilpailut Genevessä loppuivat vuoden 1950 onnettomuuteen, jossa 36.kierroksella Alberto Ascarin Ferrari 125-auton moottori hajosi, ja levitti öljynsä radalle. Ascaria samanlaisella Ferrarilla seurannut Luigi Villoresi ei pystynyt väistämään öljyvanaa, menetti autonsa hallinnan, syöksyi esteiden läpi katsomo-alueelle, ja kolme katsojaa kuoli. Geneven onnettomuus saattoi olla eräs osatekijä, kun Sveitsi kielsi autojen ratanopeuskilpailut kokonaan vuoden 1955 Le Mans-katastrofin (~84 kuolonuhria, ~120 loukkaantunutta: virallista uhrilukua ei koskaan ilmoitettu, historian pahin moottoriurheilun onnettomuus) jälkeen: kielto on kansanäänestyksen 2009 jälkeenkin yhä voimassa, joskin muutamin poikkeuksin.