Sunnuntaina Hermunen voitti kaksi kolmesta kilpaerästä. Ainoa miinus tuli avauserän hylkäyksestä.
Sunnuntaina Hermunen voitti kaksi kolmesta kilpaerästä. Ainoa miinus tuli avauserän hylkäyksestä.
Pyrhönen ajoi Ranskassa eräsijat yhdeksän ja kahdeksan MX1-luokan kuljettajien ja sadekuurojen värittämässä kisassa.
Enduromoottoripyöräilyn huiput ovat nähtävillä Suomessa tänä vuonna
Joko ranteita pakottaa? Tällä viikolla Liikenneturvan Facebook-sivulla keskitytään motoristien ajokauden alkuun. Vierailijoiden kysymyksiin vastaa enduron maailmanmestari Juha Salminen.
Tuoreet rekisteröintitilastot enteilevät vilkastumista Suomen moottoripyörä- ja mopomarkkinoille.
Niklas Ajo käynnisti lupaavasti Moto3-luokan historiallisen MM-kauden Qatarissa.
Pyrhönen nappasi MM-avauksesta viidenneksi parhaimmat MM-pisteet
Kullas ajoi eräsijat 16 ja 11. Yhteistuloksissa hän oli 13.
Aika-ajoissa Rouhiaisen suoritus MX3-luokassa ei ollut niin hyvä kuin harjoituksissa, ja hän karsiutui maanantain osakilpailusta.
Maanantaina Hollannin Valkenswaardissa käynnistynyt motocrossin MX3-luokan MM-sarja ei alkanut Marko Kovalaisen osalta suotuisissa merkeissä. Hyvinkääläinen Yamaha-kuljettaja saavutti ensimmäisestä erästä neljä MM-pistettä 17. sijallaan. Toinen erä päättyi sadekelillä rajuun kaatumiseen.
Ratamoottoripyöräilyn MM-kausi käynnistyi pääsiäisviikonvaihteessa Qatarin Losailin radalla, jossa ajettiin sunnuntaina perinteinen iltakilpailu keinovalojen loisteessa.
Valtakunnallinen moottoripyörätapahtumien sarja Motokuume levittäytyy moottoripyörä- ja mopoliikkeisiin ympäri Suomen ensi viikonloppuna 13.–14. huhtikuuta. Viikonlopun ohjelmassa on muun muassa uutuuspyörien esittelyä, valtakunnallisia ja myymäläkohtaisia tarjouksia sekä koeajoja.
Porvoolainen Oskari Kantonen (ME-Racing) voitti Päijänteen ympäriajon toistamiseen.
Päijänteen ympäriajon tiedotustilaisuudessa Helsingin Kart’in Clubilla nähtiin joukko enemmän tai vähemmän Päitsiä tahkoneita kuljettajia, mutta kaikki tuntuivat olevan yhtä valmiita tulevaan mittelöön.
Ajoneuvon omistajan ei jatkossa tarvitse tehdä erillistä rekisteri-ilmoitusta liikennevakuutustietojen muuttuessa.
Viisi suomalaiskuljettajaa oli mukana enduron MM-sarjan avausosakilpailuissa lauantaina ja sunnuntaina Chilen Talcassa, missä tapahtui Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä voimakas maanjäristys. Kuljettajien facebook-statusten mukaan kaikki ovat kunnossa, vaikkakin järistys selkeästi pelästytti suomalaisia.
Juha Salminen ajoi vahvan avausviikonvaihteen enduron MM-sarjassa
Talcassa, Andien juurella ajettu kilpailu oli täynnä yllätyksiä monen kärkikuljettajan jäädessä ulos podiumpaikoilta ja yllätysnimien vastatessa vauhdinjaosta.
Husqvarnalla kilpaileva Salminen voitti enduro 2-luokan 18,44 sekunnin erolla espanjalaiseen GasGas-kuljettajaan Ivan Cervantesiin.
Mika Kallio saa jäädä odottamaan positiivisin mielin reilun kahden viikon kuluttua Qatarista alkavaa MotoGP-kautta.